lauantai 13. toukokuuta 2023

Sammakoita lummelammella 11. toukokuuta

Torstaina 11. toukokuuta oli varsin kesäinen päivä. Aurinko porotti, lämpömittari näytti noin kahtakymmentä astetta. Sen kunniaksi siirryin shortsikauteen. Ennen muinoin tein niin jo toukokuun alussa ja pitkiin housuihin siirryin lokakuun alkaessa, mutta ainakaan viime vuonna se ei kelien puolesta ollut mahdollista.

Kun päivällä tuli soitto avoauton omistavalta kaveriltani, en voinut vastustaa kiusausta lähteä hänen kyydissään kruisailemaan pitkin kaupunkia. Keskustan läpi ajellessamme suunnaksi tuli Ruissalo

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan mailla on muutama lammikko, joissa on viime vuosina ollut paljon elämää. Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua ruokasammakkoa on tavattu Ruissalossa ja Varsinais-Suomessa 2008 alkaen. Laji löysi pari vuotta sitten tiensä kasvitieteellisen lampeenkin. 




Olen viime aikoina kärsinyt jalkakivusta. Työterveyttä vaivani ei ole tuntunut kiinnostavan kahta sairauslomapäivää enempää. Ei, vaikka tarjouduin maksamaan leikkausoperaation omasta pussista, jotta pääsisin piinasta eroon. Odottelenkin nyt viidettä päivää yhteydenottoa Turun kaupungin pääterveysasemalta, jossa kävin kyselemässä lääkäriaikaa.  

Koipikivusta huolimatta klenkkasin neljän sadan metrin matkan parkkipaikalta alueen perimmäiselle lammikolle. Edellisellä käyntikerrallani siellä ei vielä ollut sammakoista tietoakaan, mutta isohkon rantakäärmeen näin ja sain kuvattuakin. Yksi otos matelijasta päätyi Turun Sanomien Lukijan kuva-palstallekin viikko sitten. 

Melkein heti huomasin jotain vihreää hyppivän kaislikon suojissa. Se ei suinkaan ollut Euroviisu-edustajamme Käärijä, vaan vihersammakoihin kuuluva pikku kaveri. Pian sammakoita ilmestyi näköpiiriin useampikin. 




Rantakäärme uiskenteli lammessa sulavaliikkeisesti ilmeisesti ruokaa etsien. Niitä saattoi olla useampikin, kyseessä ei välttämättä ollut sama yksilö. 

Todistin myös kummallista välikohtausta, jossa vesimittari ahdisteli muurahaista. Tukeva ateria olikin tulossa, mikäli pitkäjalka sai murkun nitistettyä.

Pallosilmät pitivät myös kunnon konsertin. Armoton kurnutus raikui viitisen minuuttia, kunnes taukosi kuin seinään. Volyymi ei sentään ollut samaa luokkaa kuin Motörhead kivenheiton päässä Ruisrockissa vuonna 2004, mutta vähän siihen suuntaan. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti