perjantai 21. elokuuta 2020

Savojärven kierroksella 11. elokuuta

Tiistaina 11. elokuuta oli aika hypätä työkaverin auton takapenkille ja suunnata kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa. 

Aamuvuoron jälkeen oli vielä puhtia kiertää reilun kuuden kilometrin pituinen Savojärven kierros. Pidän sitä yhtenä komeimmista luontopoluista Varsinais-Suomessa

Tämä oli ensimmäinen Savojärvi-visiittini tänä vuonna. Keväällä en sinne mielelläni kovin aikaisin mene, koska pitkospuut ovat vielä osin jäiset ja suovesi tulvinut kulkuväylille. 

Se ei kumminkaan ollut tänä keväänä suurin ongelma, vaan korona. Turun Sanomat ja moni muu media takoi kansalaisten kaaliin, että kriisiaikana pitää mennä luontoon! 

Niinpä Savojärvelle ja muuallekin Kurjenrahkalle muodostui suoranaisia ruuhkia. Ihmiset kulkivat peräkanaa lähes tappituntumalla jonossa kun ei muuallekaan enää mahtunut. 

Onneksi en ollut riippuvainen yhdestä ulkoilupaikasta, joten Savojärven kiertäminen jäi aina tänne loppukesään. Reitillä oli tuolloin lisäksemme vain yksi perhe, koira ja kaksi parikymppistä naista. Ei ainakaan tarvinnut pelätä koronaa tai astella toisten kantapäille. 



Lähtöpaikkamme oli Nousiaisissa sijaitseva Rantapiha. Pikkutiet Rantapihalle ovat paikoin niin heikossa kunnossa, ettei ainakaan täysin samaa kautta kannattaisi sinne enää ajella. 

Mielestäni Rantapihalle on Turun suunnasta helpointa mennä Säkyläntietä ja kääntyä Järvenkylän kyltin kohdalla vasemmalle. 

Parilla-kolmellakymmenellä Savojärvi-käynnilläni olen yleensä suosinut Savojärven toisella puolella olevaa Kurjenpesän parkkipaikkaa, jonne pääsee kätevästi melkein heti Säkyläntieltä.




Oli pitkästä aikaa mahtavaa talsia Savojärven pitkospuilla. Etenkin järven pohjoisreuna, jota polku pitkälti myötäilee, on todella hieno. Nyt sattui vielä fantastinen keli - ei tuullut, ei ollut itikoita ja valoakin riitti kierroksen loppuun asti. 

Lenkin kruunasi pulahdus järviveteen Rantapihan saunalta. Oudon värinen vesi näytti läheltä tutkittuna vähän punaviiniltä. 

Valokuvasaldosta tuli onnistunut, vaikka kuvat Savojärveltä tuppaavatkin hieman samantapaisia aina olemaan. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti