keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Sunny Beachilla osa 1 - Autiokaupungin allubaarissa

Vietin syys-lokakuun vaihteessa viikon BulgariaSunny Beachilla. Se on tunnettu edullisena biletys- ja rantapaikkana, jota etenkin nuoriso suosii. Lomasesonkin ollessa lopuillaan siellä oli hyvin rauhallista.

Matkatoimistona oli tällä kertaa Top 10 Matkatarjoukset. Nimenä se kuulostaa vähän kummalliselta, mutta enpä firmalle muutakaan titteliä lipuista tai lapuista löytänyt.

Taisin joskus osallistua johonkin heidän järjestämäänsä kilpailuun, jonka jälkeen mainossähköpostia on putkahdellut vähintään kerran viikossa. Yleensä deletoin ne samantien, mutta alkukesästä klikkasin auki Sunny Beach-linkin, koska matkan huokea hinta kiinnitti huomioni. Se kun oli vain 265 euroa viikko.

Kyselin ohimennen työkaveriltani Kakelta jos tällainen reissu sattuisi kiinnostamaan. Yllätyksekseni hän näytti vihreää valoa. Matka varattiin heti kun lomarahat paukahtivat tilille heinäkuun alussa.




En ole enää vuosiin ollut mikään biletyksen ylin ystävä, mutta lomakohteissa napanderi maistuu  hyvinkin - lähinnä kumminkin hotellin baarissa tai parvekkeella. Niinpä oli päivänselvää, että otimme lisukkeeksi 95 euron hintaisen all inclusivenkaverien kesken allun. Hinta siis sisälsi ruuat ja viinat hotellissa.

Hotellimme all inclusive toimi moitteettomasti. Ruoka oli erinomaista, ehkä parasta mitä ulkomailla olen lautaselleni saanut. Etenkin keitot olivat ensiluokkaisia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle kun muistelen mahtavia liha- ja kanakeittoja.

Tiukka viina oli jotain venäläistä litkua valtavissa pulloissa ja selvästi laimennettua. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa tiskillä kävi, oli lopputulos varsin onnistunut. Tilasin pääasiassa vodkaa kevytcokiksella, mutta vaihtelun vuoksi myös gintonicia ja rommicolaa. Muutama Jägermeister-paukku piti ostaa omalla rahalla, koska moinen laatumerkki ei alluun sisältynyt.





Hotellimme Best Western Plus Premium Inn sijaitsi lähellä kilometrien mittaista hiekkarantaa, joka kai on Sunny Beachin kuuluisin ja samalla ainoa nähtävyys. Hotelli oli erinomainen, ei mitään valittamista.

Sakkia tuli ja meni bussilasteittain viikon aikana. Käsittääkseni heistä suurin osa oli israelilaisia, kun  toiset taas molottivat selvästi venäjää. Suomalaisia puolityhjässä hotellissa oli parisenkymmentä ja kaikki taisivat olla majoitettuna kuudenteen kerrokseen.

En tiedä mikä systeemi israelilaisilla ja muilla mahtoi olla, koska he viipyivät vain päivän tai kaksi. Välillä tuli uusi ryhmä, mutta pian hekin katosivat kuin tuhka tuuleen. Ilmeisesti kyseessä olivat kiertomatkat, jonka yksi etappi Sunny Beach oli.





Olen matkoillani tottunut siihen, että lähes päivittäin käydään retkillä tutustumassa paikalliseen kulttuuriin ja maisemiin. Sunny Beachilla ei ollut juuri mitään katsottavaa ja sekin vähä oli päivässä nähty. Retkijärjestäjillä oli lappu luukulla tähän aikaan vuodesta. Osittain tämä olikin tiedossa, mutta pääsi totaalisuudellaan kumminkin yllättämään.

Sunny Beachilla väki väheni päivä päivältä samalla kun baareja, kauppoja ja rättikojuja suljettiin. Etenkin lomaviikon tiistaina, jolloin syyskuu vaihtui lokakuuksi, meno hiljeni oikein kunnolla. Lopuksi tuntui kuin olisi autiokaupungissa ollut.

Enin osa lomasta kuluikin hotellin allasbaarissa, jossa seurana oli mukavaa suomalaisseuraa muun muassa Lahdesta ja Vaasasta.











1 kommentti:

  1. Keskikesällä säpinää kyllä riittää!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista