tiistai 10. huhtikuuta 2018

Pitkäperjantain bikinikuvat

Pistin pääsiäisen alla viestiä tutulle harrastajamallille Katarinalle, että mikäli kiinnostusta ja aikaa on, voisimme käydä pyhien aikana jossain kuvaamassa. Homma hoitukin varsin ripeästi - pitkäperjantaina 30. maaliskuuta olimme Raision Hahdenniemessä. Kamera lauloi ja aurinko paistoi.

Aluksi mielessä ei ollut sen kummempaa kuvausideaa, mutta miljööksi olin miettinyt Hahdenniemen. Se sijaitsee Turun Pernon laivatelakkaa vastapäätä Raisionlahdella. Katarina ehdotti bikinikuvia ja sehän passasi meikäläiselle oikein mainiosti.

Joihinkin kuviin rajasin mukaan lunta ja jäätä, mutta muuten kevättalvinen kuvausajankohta ei taida pahemmin ilmetä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen.

Lähistöllä rantajäällä tuolilla istuskellut pilkkihaalarimies alkuun vähän tutkaili mitä nyt mahtaa tapahtua, muttei kommentoinut ainakaan kuuluvasti.




Tiedä sitten mahtoiko tämä olla peräti ensimmäinen kerta, kun bikinikuvia on otettu Turun seudulla ulkomiljöössä maaliskuussa. Ainakaan en muista nähneeni. Toki joku sankari, kuten vaikka lohjalainen Jesse on saattanut senkin tehdä.

Muutamaa kuvaa, jotka Katarina julkaisi Facebookin mallit ja valokuvaajat -ryhmässä, tämä Lohjan mies kommentoi suunnilleen, että "ikävä kyllä huomaa kuvaajan olevan enemmänkin luontokuvaaja kuin mallikuvaaja". Miten se sitten mahtaa ilmetä, en vaivautunut kysymään. Sama kaveri on ennenkin antanut joillekin vittuilevaan sävyyn "rakentavaa palautettaan". Mutta omassa erinomaisuudessaan se hänelle suotakoon.











Edellinen fotosessio Katarinan kanssa löytyy tammikuun blogiosiosta http://kaislatuuli.blogspot.fi/2018/01/lumikenttien-katarina.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti