keskiviikko 14. elokuuta 2013

Korroosio ja Rattlers Raision torilla

"Korroosion kotiinpaluuna" mainostettu keikka lauantaina 10. elokuuta Raision torilla oli mukava päivätapahtuma.

Ilmaiskeikan soittoajat olivat hyvin aikaisia. Ensimmäinen orkesteri aloitti jo kello 11 aamupäivällä. Nuorten miesten Yleislakko -niminen punkbändi on minulle täysin vieras, enkä tunne ketään muutakaan, joka yhtyeestä jotain tietäisi. Lauantaisen keikan jälkeen toivottavasti joku on hiukan viisaampi asian suhteen. Minä en, koska en ollut tuolloin vielä paikalla.

Turussa samaan menopeliin ahtautuivat lisäkseni turkulainen musiikkifriikki Manu Flykt ja nuorempana punkkia ja uutta aaltoa kovastikin diggaillut Esa Laatta Laaksonen. Saavuimme Raision torille juuri kun Rattlers aloitteli settiään.


Rattlers on 80-luvun taitteessa Raisiossa toiminut uuden aallon yhtye. En tunnistanut ketään bändin jäsentä ulkonäöltä, mutta Manun ja Laatan sekä musiikkiasiantuntija Mika Pena Penttisen tietojen mukaan bändin myöhempiin vaiheisiin kuuluvat muun muassa Fabrics, Rin Tin Tin ja Pepe Le Moko. Kaikki 80-luvulla Turun seudulla toimineita orkestereja.

En tunne Rattlersin tuotantoa kuin yhden biisin verran. Kyseinen kappale löytyy samannimiseltä Vaahtopäät -kokoelmalevyltä, joka ilmestyi muistaakseni 1980. Levyllä esiintyi Turun seudun bändejä, mutta mukana oli myös tamperelainen Popeda Kädet irti -kappaleellan. Ainakin Sig ja Tommi Läntisen 80-luvun alun yhtye Fabrics olivat levyllä edustettuina.

Tilasin Vaahtopäät -kasetin joskus Epesin postimyynnistä. Kuuntelin sitä paljon 80-luvun alussa, mutta sitten tuli heavy rock ja vei mennessään sekä minut että kasetin. Kokoelmalevystä on tehty jokunen vuosi sitten cd-versio, joka pitäisi joskus hankkia.



Rattlers on viimeksi soittanut kimpassa toukokuussa 2009 Raisrockissa Raisiossa. Laulaja Rinko Ruonala muisteli heidän olleen lavalla viimeksi 2006, mutta todistettavasti näin ei ole - ellei hän sitten tarkoittanut kokoonpanoa, jossa rumpalina oli Jasu Mäntylä. Rattlersin keikan pari ensimmäistä biisiä rummutti jokapaikanhöylä Markku Mäikkä Tuomi.

Rinko Ruonala esiintyi keikan alussa merkillinen hattu päässään, mutta tapahtumien edetessä se lensi jonnekin kaiutinpinon taakse. Mies vaikutti hyvältä keulakuvalta, vaikka laululahjoiltaan mikään Pavarotti olekaan.





Koska Rattlersin kappaleet eivät olleet minulle tuttuja, en pystynyt innostumaan orkesterin esityksestä sen kummemmin. Hyvä meno yhtyeellä tuntui joka tapauksessa olevan. Viimeisenä kuultu Pelle Miljoona -laina Lähdetään kiitämään kulki todella rullaavasti.

Yleisökato oli vielä Rattlersin aikana melkoinen. Ihmettelinkin kovasti, eikö tällainen tapahtuma kiinnosta suurta yleisöä, vaikka konserttia on puffattu joka lehdessä samalla viikolla. Kuulemma omalla autolla ei kannattaisi tulla paikalle, sillä koko keskustasta on kuin täyteen ammuttu, eikä parkkipaikkoja löytyisi kirveelläkään. Tilaahan oli vaikka rekkaautoille.




Juuri ennen Korroosion aloitusta ilmestyi paikalle yhtäkkiä varmaan pari tuhatta ihmistä. Raisio ei jäänytkään nukkumaan suurten poikiensa esiintyessä kaupungin paraatipaikalla!

Korroosion tunnetuin jäsen Joel Hallikainen tepasteli lavalle kahden sambatytön jälkeen. Tytöt keikuttivat sulkaisia peppujaan rumpuvoittoisen biisin aikana, jonka jälkeen Hallikainen höpötti mukavia. Hän kuulutti jokaisen bändityypin erikseen lavalle ja näin keikka pääsi vauhtiin.




Keikka tosin tyssäsi heti ensimmäisen kappaleen jälkeen, koska kitaristi Krabbalta meni hevikeppi Jackson rikki. Korroosion tapaiseen bändiin todella yllättävä soitinvalinta korvattiin Fender Telecasterilla ja näin vielä Hallikaistakin isompi äijä pääsi revittämään sooloja.




Korroosion keikkaan kuuluu humoristinen ote. Onneksi se ei ollut niin pitkälle vietyä kuin Down By The Laiturissa pari viikkoa aikaisemmin. Silloin turha jaarittelu biisien tuppasi jo häiritsemään. Nyt pääosassa oli musiikki.

Ensimmäisen biisien aikana kitaristeja oli lavalla peräti neljä. Muutenkin magakokoonpanossa esiintyvä orkesteri on takuulla miksaajan painajainen.

Neljäs kirvesmies paljastui Raision kaupunginjohtajaksi. Nuorelta klopilta näyttänyt kaveri ei vastaa mitenkään mielikuvaa kaupunginjohtajasta, koska yleensä sellainen on kuusikymppinen, paksu ja kaljupäinen äijä.

Raision kaupunginjohtajalla oli munaa mennä Korroosion kanssa lavalle, vaikka tuskin hän tarkkaan tiesi mitä tuleman pitää. Keikan aikana hänet humoristisesti kruunattiin Korroosion kunniajäseneksi ja kaveriparka joutui toistamaan laulaja Jarmo Hauhtosen lausumat värssyt polvillaan lavan reunalla. Harva kaupunginjohtaja kykenisi vastaavaan tempaukseen.




Vaikka Korroosio ei aikoinaan tehnyt kuin pari singleä ja yhden pitkäsoiton (Kyllä tytöt ymmärtää, 1982), löytyy yhtyeeltä rutkasti hienoja biisejä. Se et ole sinä, TV:n uhri ja klassikoksi jo aikoja sitten muodostunut Hei hei hei pari mainitakseni. Yhtyeen uunituoreelta levyltäkin kuultiin kappaleita, joiden perusteella pitäisi hankkia kyseinen äänite hyllyyn.





Raision torin punk-konsertti oli miellyttävä tapahtuma. Tällaisia pitäisi olla enemmänkin. Kun Salon torilla on joka kesätorstai livemusiikkia, miksei Raisioon voisi kehitellä samantapaista systeemiä edes silloin tällöin? Paikka ainakin osoittautui konserttikäyttöön vallan mainioksi.

Raisio-ekskursiomme päätti ruokailu kebabpizzeria Victoryn herkuista notkuvien puffetantimien parissa. Ehdottomasti käymisen arvoinen ravintola, jossa saa alle kymmenellä eurolla syödä ja juoda niin paljon kuin pystyy.

Lopuksi etsimme vielä Raision Alkoa. Se oli kuulemma lähiakoina muuttanut uuteen osoitteeseen. Mallaskulma -pubin terassilla ihmiset yrittivät selvittää missä se nykyään sijaitseekaan, mutta kukaan ei osannut kertoa. Lopulta viereisessä pöydässä olutta hörppinyt Korroosio-laulaja Hauhtonen siirsi tuoppinsa syrjään ja avasi sanaisen arkkunsa. Johan löytyi oikea osoite.























6 kommenttia:

  1. Klo 11 kyllä turhan aikanen aika veivailla punkkia, mut Yleislakko on kyllä varsin mainio liveorkesteri. "Hittibiisi", heh:
    (videon kuva nyt on mitä on)

    http://www.youtube.com/watch?v=bxDKR3mYEOQ

    Korroosionkin olis mielellään katsonut, mutta Koroisten kyläjuhlat voitti siinä kohtaa :D

    T. Katja

    VastaaPoista
  2. Yleislakko haltuun, on nimittäin kova!

    http://www.inferno.fi/arviot/yleislakko-maailmanpolitiikan-arkipaivaa/

    ja

    http://www.inferno.fi/uutiset/yleislakko-koskettaa-monia-lue-haastis/

    VastaaPoista
  3. Joo, ihmettelen, että et Kimmo tiedä Yleislakkoa (Turun alueella kuitenkin melko paljon keikkaa). On kyllä mainiota punkkia ja kolme long playta ainakin takana.

    VastaaPoista
  4. Tunnen Raision kaupunginjohtajan, Ari Korhonen (SDP), mukava ja nuorekas mies.
    T.Matti "VIKi" Vikström

    VastaaPoista
  5. Oho, tuntuupa Yleislakko olevankin tunnettu orkesteri. Ennen viime lauantaita kukaan tutuistani, joiden kanssa asiasta oli puhetta, ei sitä tuntenut. Nimikin oli hukassa; ehdotettiin Ydintalvea, Ydinvoimaa, Ydinperhettä ym. No, jälleen olemme hiukan viisaampia.

    VastaaPoista
  6. Yleislakko tunnetaan myös bändinä, joka vetää paljon ilmaiskeikkoja. oli mm. viikko Raision keikan jälkeen Turussa Taideslummissa vetämässä yhden ilmaiskeikan.

    VastaaPoista