maanantai 3. joulukuuta 2012

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli on Turun Hirvensalossa sijaitseva liimapuurakenteinen kappeli. Se vihittiin käyttöön helluntaina 15. toukokuuta 2005. Kappelin suunnittelukilpailun voitti tammikuussa 1996 Matti Sanaksenahon työ Ikthys. Lasimaalaukset ovat taiteilija Hannu Konolan käsialaa. Alttari, penkit ja puuovet ovat Kain Tapperin suunnittelemat. Rakennus on päällystetty ulkopuolelta kuparilla. Kappelin kannatusyhdistys oli toivonut löytävänsä suunnitelman, jossa taiteen keinoin toteutuu näky toivosta ja kirkkojen ykseydestä.

Rakennusta on esitelty laajasti kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Matti Sanaksenaholle myönnettiin kansainvälinen Barbara Cappochin -arkkitehtuuripalkinto syksyllä 2007 kappelin suunnittelusta. (Wikipedia)


Viime viikonloppuna kävin ajelemassa Turun Hirvensalossa Leinon pariskunnan kanssa. Matkan varrelle osui muun muassa Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli. Se oli minulle aikaisemmin tuttu vain ulkonäöltä, olen joskus käynyt viereisellä parkkipaikalla ihmettelemässä rakennusta.

Nyt oli kuitenkin aika käydä katsomassa erikoista rakennusta lähempää. Kappeli olikin sopivasti
auki. Siellä oli ilmeisesti juuri alkamassa jokin tilaisuus. Niinpä käyntimme oli vain pikavisiitti, mutta jonkunlaisen vaikutelman talosta sai kumminkin näinkin lyhyellä piipahduksella.

Arkkitehtuurisesti Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli on erikoinen paikka. Täytyykin joskus käydä siellä paremmalla ajalla. Talviromppeet päällä olo tuntui nyt hieman ulkopuoliselta.




4 kommenttia:

  1. Tosi hienolta näyttää sisältä! T: Mikko Laakso

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Hieno paikka tosiaan. Erikoinen.

    VastaaPoista
  3. Kappelissa on usein konsertteja, ilmaisiakin. Itsekin olin kerran eräänä sunnuntaina, kun lievästi kehitysvammainen artisti soitteli uruilla mm. Finlandian ym. Kannattaa seurata ilmaisjakelulehteä Kirkko ja Me.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  4. Muistankin kun mainitsit siitä konsertista. Varmaan mielenkiintoinen, varsinkin kun tuollainen miljöö samalla.

    VastaaPoista