keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Marian kanssa Kansanpuistossa


Kävin Marian kanssa kuvaamassa Ruissalossa elokuun lopulla. Ensimmäinen etappi oli Kansanpuisto. Siellä tuntuu vähän joka toinen alan harrastaja tai ammattilainen ottavan kuvia. Miljöötä kuitenkin riittää sen verran paljon, ettei samanlaisia fotoja näe, vaikka nurkat olisivatkin tuttuja.

Tutustuimme Marian kanssa aikoinaan samassa työpaikassa. En tiennyt hänen harrastavan mallinhommia ennen kuin sattumalta näin muutaman kuvan nettigalleriassa.

Kesällä 2008 kävimme ensimmäisen kerran fotoilemassa. Tämä oli nyt noin kymmenes kerta. Minun puolestani tahti voisi olla tiiviimpikin - esteenä on vaan sellainen pikku seikka, että Maria asuu nykyään Pekingissä Kiinassa ja käy harvoin Suomessa.

Saman ajankohdan kuvia löytyy syyskuun 2012 blogihistoriasta. Sieltä löytyy kuvia Mariasta ja kaveristaan Sinistä Naantalin maisemissa sekä Linnanpuistossa Turussa.










3 kommenttia: