torstai 2. kesäkuuta 2011

Free Ride - rokkitrio Torniosta

Nobody Rides For Free, nimesi helsinkiläinen prätkärockbändi Backsliders älppärinsä vuonna 1987. Vähän samantyyppistä musiikkia esittävä torniolainen Free Ride perustettiin vuonna 2000. Kitaristilaulaja T. Ollonen on tuosta porukasta ainoa nykyjäsen. Hänen seuranaan triokokoonpanossa soittavat basisti T. Rebel ja rumpali T. Lindholm. Tuolla porukalla nauhoittettiin debyyttilevy Outlaw Stories, joka ilmestyi 2008.

Bändin tuore kakkoslevy Dead Man's Hand on vankkaa southern rock -pohjaista hard rockia. Biiseissä kuulee syvän etelän bändien vaikutuksen, mutta yhtälailla sielunveljeyttä löytää kotimaisesta Peer Güntista. Free Riden basisti T. Rebel onkin vannoutunut Peer Günt -fanaatikko, joten eipä ihme jos Timo Nikin johtaman voimatrion jytkettä on siirtynyt vähän torniolaisbändiinkin, vaikka käsittääkseni Rebel ei ole ainakaan päävastuussa sävellyksistä. Oikeastaan Free Ridessä kuuluu varmaan eniten Peer Güntin vaikutus, eikä niinkään Lynyrd Skynyrdin tai Molly Hatchetin tapaiset orkesterit. Free Riden tempo on sen verran kiivas, ettei Dead Man's Handilta löydy paljon hitaita biisejä.

Free Rideä voi kuulla myös kokoelmalevyllä North Will Rise Again - 18 Hits From The Deep North Finland. Levyn muita bändejä ovat mm. Havana Black ja Melrose.

Tutustuin T. Rebeliin 1997 opiskellessani Tornion mediakoulussa. Mies piti Rebel Music -nimistä levykauppaa linja-autoaseman laidalla. Olin kuulemma ensimmäinen asiakas, joka oli kysynyt levypinojen selaamista helpottaakseen tuolia perseen alle. Muistaakseni palli oli jossain kaupan nurkassa tyhjän panttina, joten kynnys kysymiseen ei ollut järin suuri. Tämä paljastui tosin vasta myöhemmin, kun tutustuimme paremmin. Sain sitten myöhemmin kuulla useinkin kysymyksen "Tarvitsetko tuolia?".

Rebel Music keskittyi lähinnä omistajansa mielimusiikin myymiseen. Mitään listahittejä kaupasta oli turha etsiä. Hyllyillä ei ollut Shakiraa, Mattia ja Teppoa tai Pet Shop Boysia, vaan Blackfootia, Lynyrd Skynyrdiä, Bruce Springsteenia. Bluesia, southern rockia ja heviä. Erittäin hyvin edustettuina 90-luvun lopulla oli uudelleen päätään nostanut metalli. Stratovarius, HammerFall ja kumppanit olisivat olleet ihmeissään jos olisivat tienneet millainen valikoima heidän levyjään löytyi pikkuruisesta torniolaisputiikista!

 T. Rebel oli kuulemma nuorempana soitellut paljonkin kellaritason bändeissä. Yhden orkesterin nimen muistankin. Frostbite. Zero Ninen laulaja Kepa Salmirinne oli kehunut poikien demonauhaa Osuuspankin lehdessä nuortenpalstalla. Luin itsekin aikoinaan samaa lehteä, johon Kepa kirjoitteli sivun verran lähinnä musiikkiin liittyvistä asioista.

Free Ride olisi joskus hienoa nähdä keikalla. Viime vuonna bändi esiintyi Sandels Rockissa Iisalmessa, mutta eivätpä taida olla Savoa etelämpänä keikalla käyneetkään.

Itse tuskin ehdin Tornioon tänäkään kesänä, mutta jos sitten ensi vuonna.

1 kommentti:

  1. Vähän samaa settiä ja Backsliders coverin kera tulee Järvenpäästä.

    http://geezersgo.bandcamp.com/

    VastaaPoista