Saaronniemessä loppiaisviikonloppuna

Viime viikonloppu oli normaalia pitempi loppiaisen takia. Tuolloin oli hyvin aikaa käydä luonnon helmassa vähän happihyppelyllä. Reilun kolmen kilometrin lenkki tehtiin vaihtelevassa säässä Turun Ruissalon Saaronniemessä.

Arkipyhiä viettelenkin nyt oikein suurella antaumuksella. Nimittäin viime marraskuun alussa voimaan tulleen, Postin kieroileman umpisurkean työehtosopimuksen mukaan arkipyhistä ei olisi saanut senttiäkään palkkaa.

Onneksi ammattiliiton järjestämässä työtaistelussa tuli voitto. Thaimaalaisilla marjanpoimijoillakin on varmasti Kuusamon korpimailla paremmat edut kuin mitä Medialiiton työehtosopimuksella yritettiin meille ajaa.

Tällä kertaa perinteinen Kolkannokka jäi välistä kokonaan ja reitti kulki Suomen suurimman siirtolohkareen, Kukkarokiven, suuntaan. Siellä tulee harvemmin käytyä, joten vaihtelu virkisti.

Koirien uimarannalla oli suorastaan raukea tunnelma. Meri oli rasvatyyni ja näkymät Nesteen öljyjalostamolle, Pernon telakalle, Naantalin satamaan sekä Kukkarokivelle aivan mahtavat.

Rantakalliot olivat paikka paikoin liukkaita, mutta hyvin pärjäsi kun vähän katsoi mihin jalkansa lykkäsi. Kukkarokivi muuten muistutti tästä vinkkelistä valtavaa sammakkoa.

Lähetin alla olevan, vastavaloon kuvatun kaislikkofoton Facebookin suosittuun Turku kuvin ja sanoin-ryhmään. Se on saanut yllätyksekseni hyvän vastaanoton, tykkäyksiä on tätä kirjoittaessani  peräti 343 kappaletta ja kommenttejakin useita.

Jostain syystä kaikki kuvaa kommentoineet ovat naisia. Tiedä sitten mikä kuvassa juuri heihin vetoaa. En nyt kuitenkaan näkisi, että aihe on mitenkään erityisen feminiininen, mutta ilmeisesti sitten.

Joku varmaan ihmettelee miksi kuva on "yllätyksekseni" saanut hyvän vastaanoton. Se perustuu siihen, että usein kyseisessä ryhmässä näkee niin paljon kehnoja kuvia, ettei mitään rajaa!

Ei tulisi mieleenkään lähettää näytille jotain sellaista, jossa rajaus aivan päin honkia, aihe luokkaa puhelintolppa ja valotus kuin paskahuusin reiästä. Absurdia kyllä, saattaa kuvien vastaanotto olla luokkaa "Siis aivan ihana! Oot sä sitten paras." tai "Upea! Kyllä sää sitten osaat ottaa kuvia!". Välillä ei voi kuin kummastella.

Ruokavinkkejä Viherahon tapaan

Pasi Viheraho on Päijät-Hämeessä asuva tubettaja ja radioamatööri. Hän on tullut tunnetuksi Youtube-videoillaan, joita alkoi ilmestyä nettiin vuonna 2007. Spontaaneilta tuntuvien videoiden aiheet käsittelevät esimerkiksi hänen arkirutiinejaan, elektroniikkaa ja ruuanlaittoa.

Kuulin Viherahosta ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Viheraho-videoiden katselussani oli kumminkin vuosien tauko. Tuossa joulun tienoilla Youtubesta pomppasi esille jokin hänen lukuisista kokkauspätkistään. Siitä innostuneena, voidaan sanoa, jäin koukkuun ja nyttemmin olen viettänyt tuntikausia hänen mitä erikoisimpien ruokasekoitustensa parissa.

Olen katsellut esimerkiksi grillimakkaroiden makutestiä, Voikkaan grillikioskin tekemää Viherahon erikoinen-annoksen nauttimista sekä ruokailuhetkeä Kouvolan ABC:llä. Mutta parasta antia ovat kumminkin Viherahon kymmenet kotikeittiössään tekemät pöperöt, jollaisia ei ihan heti tulisi mieleen itse ruveta väsäämään. Samaan kattilaan voi sulassa sovussa päätyä niin maksamakkaraa, spagettia, hernekeittoa, ranskalaisia kuin kalapuikkojakin.

Viherahon sujuvaa kielenkäyttöä seuratessa noin parikymmenminuuttiset videot etenevät niin vauhdikkaasti, että pian pitääkin jo etsiä uusi tallenne. Youtube onneksi suorittaa automaattisesti valinnan, joten kauheasti ei itse tarvitse edes koskea näppäimistöön kun jo uutta materiaalia pukkaa verkkokalvoille.

Jopa 7 päivää-lehden edustajat ovat käyneet Pasin sörsseleitä ihmettelemässä. Toimittajatytöllä lentää laatta jo ennen kuin hän edes ehtii maistaa "herkkujen herkkua", kuten kokkimme fraasi kuuluu. Sen sijaan kyytipoikana tarjottu pontikka saa Seiskan edustajalta hyväksynnän.

Saa nyt nähdä kuinka kauan Viheraho-innostukseni kestää, mutta katsomatonta sarkaa on vielä varmaan satojen videoiden verran. Tässä pari näytepalaa tämän viinaanmenevän ja kaikkiruokaisen herran kotikeittiöstä.

Lehtijuttuja Viherahosta:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pasia-on-piinattu-jo-vuosia-hanen-nimissaan-tilataan-kiusallaan-lehtia-sairaalakaynteja-ja-jopa-huvipuistosynttareita-siella-oli-tarjoilutkin-valmiina/6947048#gs.qek9fg

https://www.seiska.fi/Oho/Pasi-51-oli-YouTuben-ensimmaisia-suomalaisjulkkiksia-yli-43-miljoonaa-katselukertaa-video

Heli Kansanpuistossa uudenvuodenpäivänä

Kävin uudenvuodenpäivänä turkulaisen harrastajamallin Helin kanssa Ruissalon Kansanpuistossa. Melkein sen naapurissa, Turun yliopiston kasvititeellisessä puutarhassa, olimme kuvaamassa puolisentoista viikkoa aikaisemmin.

Kävijälaskurin mukaan kasvititeellisestä tekemääni blogijuttua on tarkasteltu ahkerasti verrattuna vaikkapa moniin mielestäni ansiokkaisiin luontojuttuihini. Siitä voi päätellä, että suurta yleisöä kiinnostaa selvästi enemmän naiset kuin vaikkapa kyhmyjoutsenet. Linkissä
http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/12/joulutunnelmia-ja-mallikuvausta.html

Kansanpuistossa tarkeni hyvin. Paikkahan on sama, jossa entinen rockfestivaali Ruisrock järjestetään. Puhelaulu-, jumputus- ja iskelmäfestivaali raikaa taas heinäkuun alussa.

Turun seudulla ei ole tänä talvena pahemmin lunta tuprutellut, eikä pakkanenkaan vaivannut. Minulle se sopii vallan mainiosti, mutta pieni lumikerros tietysti toisi valoa ulos.

Tähän vuodenaikaan ympäristö on toki sellainen, että jos tuulenvire puhaltelee mereltä, niin aika äkkiä voi tulla kylmä. Mutta nyt ei tarvinnut jäätyä ja aurinkokin pilkahteli paikka paikoin.

Dokumenttielokuva Twisted Sisteristä

Kaverilta lainattu We Are Twisted Fucking Sister -dokumenttielokuva pääsi joulun pyhinä vihdoinkin dvd-soittimeni sisuksiin.

Vuonna 2016 ilmestynyt, Andrew Hornin ohjaama yli kaksituntinen dokumentti oli muutama vuosi sitten monien huulilla. Kumma, ettei muuten melko hyviäkin musiikkiohjelmia lähettävä Yle Teema ole ollut ainakaan vielä innostunut Twisted Sisteristä.

Elokuvan ilmestymisvuonna newyorkilainen Twisted Sister esiintyi Porisperessä Porin Kirjurinluodossa. Sinnehän oli päästävä. Aiheesta lisää linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/twisted-sister-porisperessa.html

Kulta-aikoinaan 80-luvun puolivälissä Twisted Sister oli monelle popparille oikein punainen vaate, mutta valtaosalle suomalaisteinipojista yksi kovimmista orkestereista. Omaa, paikoin kiihkeääkin TS-diggailuani kuvailen yllä olevassa linkissä, enkä kertaa sitä tässä sen kummemmin.

Vaikka suuri yleisö ei ole Twisted Sisterin pauloihin enää tällä vuosituhannella langennut, on We Are Twisted Fucking Sister herättänyt kiinnostusta yli genrerajojen. Se on hieman yllättävää, koska luulisi monien itseään muita fiksumpina pitävien musiikkidiggarien nauravan moiselle roskalle.

We Are Twisted Fucking Sister olisi toiminut paremmin puolisen tuntia lyhyempänä. Puhuvien päiden lisäksi mukana on yllättävän paljon livekuvaa 70-luvulta, jolloin yhtye soitteli pitkin New Yorkin alueen klubeja. Puheet tuhansista keikoista on pakko olla liioittelua, mutta ahkera keikkailu toi laajan kannattajakunnan. Muualla bändistä ei tiedetty mitään.

Omien, mitä ilmeisemmin tuolloin vielä melko vaatimattomien, biisiensä lisäksi katuhuoraimagon omaksunut Twisted Sister soitteli muun muassa David Bowien ja Judas Priestin tuotantoa. Keikkoja venytettiin erilaisin konstein, jolloin laulaja Dee Snider oppi paasaamaan kappaleiden keskellä ja välissä kuin kovempikin poliitikko.

Sniderin oltua kuusi vuotta bändissä, sai se vihdoin levytyssopimuksen pikkuiselta englantilaiselta Secret-levy-yhtiöltä vuonna 1982. Huomasin bändin samana vuonna, kun Soundi-lehdessä oli tamperelaisen Poko Rekordsin mainos. Yhtiö maahantoi Secretin levyjä.

Elokuvan päätarina päättyy debyyttialbumin julkaisuun ja yhtyeen toimiin rapakon takana Englannissa. Loppuvaiheet, 80-luvun puolivälin läpimurto ja hajoaminen vuonna 1987 käydään nopeasti läpi.

Yhtye koottiin uudelleen 2001 WTC-iskuissa kuolleiden palomiesten muistokonserttia varten. Tyhjänpäiväistä joululevyä lukuunottamatta ei sen jälkeen ole ilmestynyt uutta materiaalia. Bändi soitteli vanhoja hittejään vuoteen 2016, jolloin oli taas kuoppajaisten aika.

Saaronniemen rannoilla 28. joulukuuta

Vuosi 2019 lähenee loppuaan. Kuten olen jo useammassa blogijutussa todennutkin, oli kuluva syksy erittäin stressaava Postin työehtoshoppailujen ja huonon työilmapiirin takia. Kuukausitolkulla jatkuneet surkeat ilmatkaan eivät auttaneet lainkaan mielialan nousua.

Muutama valonpilkahdus syksyn mittaan ulkona sentään oli. Tosin hyvin, hyvin harvassa. Päällimmäisenä mieleen tulee sunnuntai 3. marraskuuta, jolloin Turun Ruissalon Kuuvannokassa oli poikkeuksellisen komeaa. Linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/11/tyyni-kuuvannokka.html

Lauantaina 28. joulukuuta, eli muutama päivä takaperin, oli mahdollisuus lähteä Ruissaloon parin työkaverin mukana. He kun menivät iltapäivällä talviuinnille Saaronniemen rantaan.

Olen ollut vastaavilla reissuilla ennenkin. Noin tunnin kestävän uinti- ja saunaoperaation aikana ehdin kierrellä alueella aika kattavasti. Nyt sattui olemaan erinomainen kelikin, jota ilman en olisi viitsinyt edes lähteä mukaan.

Edellisehtoiset juomingit kaverin syntymäpäivillä Littoisten Työväentalolla vaikuttivat vielä sen verran, että olisin viihtynyt Ruissalossa ilomielen vaikka toisenkin tunnin. Hyvä kumminkin edes näin, koska muuten homma olisi mennyt sohvalla makaamiseksi.

Koska kerrankin oli hieno ilma, otin valokuvia onnesta soikeana. Kotona koneella ruudut eivät enää niin hääppöisiltä tuntuneetkaan, mutta oli siellä sentään jotain. Esimerkiksi siluettikuva tuossa suoraan olla on mielestäni erinomainen.

Joulutunnelmia ja mallikuvausta

Tänä syksynä ei ole ollut paljon mahdollisuuksia käydä kuvausreissuilla luontopoluilla tai muuallakaan ulkosalla, koska Turun seudulla on sadellut käytännössä päivittäin jo kolme kuukautta. Niinpä kameralle ei ole ollut käyttöä, eikä blogijuttujen aiheitakaan ole viime viikkoina ollut mitenkään ylenmäärin.

Varsinaissuomalainen harrastajamalli Heli oli muutama vuosi sitten usein mallinani. Blogiani seuraavat varmaan muistavatkin hänet.

Viimeksi kävimme ottamassa fotoja syyskuussa 2017 Tapion alttarilla Raision metsissä. Pidän yhä niitä yhä onnistuneina; paikka oli erikoinen ja malli upea. Linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/09/mallikuvausta-raisiossa-osa-1-tapion.html

Muutamaa päivää ennen joulua pääsimme taas pitkästä aikaa saman harrastuksen pariin. Helin ehdotuksesta kuvausmiljöönä oli Turun Ruissalossa sijaitseva kasvititeellinen puutarha ja tarkemmin sen kasvihuoneet.

Ihan tavanomaiseksi tonttutytöksi Heli ei pukeutunut, mutta joulufiiliksissä kumminkin mentiin. Kasvihuoneissa oli vuodenaikaan liittyvää rekvisiittaakin. Harmi kyllä oli pysyttävä virallisilla kulkuväylillä, eikä esimerkiksi sitruunapuussa killuvaa joulupukkia pystynyt hyödyntämään.

Vahvat lämpölamput ja hankala valo ei ollut paras kuvaushommeleihin. Kokeilin monenlaisia asetuksia, mutta kellertävää väriä oli jälkikäteen pakko vähentää. Päädyin lopulta hieman 70-luvun vanhoja värikuvia muistuttaviin sävyihin. Osa kuvista toimi mustavalkoisinakin.

Heli oli jälleen aivan mahtava malli. Suunnittelimme jo uusiakin kuvauksia, joten nyt tuskin tarvitsee odottaa kahta vuotta.

Mika Sundqvist – Suomirockin sekatyömies

Kun tartuin Bazarin syksyllä 2018 julkaisemaan ja juvalaisen keikkajärjestäjä-tietokirjailija Vesa Kontiaisen kirjoittamaan järkälemäiseen, peräti 624-sivuiseen Mika Sundqvist - Suomirockin sekatyömies-kirjaan, en voinut kuvitellakaan luku-urakan kestävän viikkotolkulla.

Kyse ei ollut siitä, että aihe olisi ollut vastenmielinen. Aivan päinvastoin. Kesti vaan helkutin kauan kahlata kirja kannesta kanteen. Luin lähinnä iltaisin ennen unten maille menoa.

Kihniöläisen Mika Sundqvistin tuntevat tavallaan kaikki suomalaiset. Jos eivät heti nimeltä, niin ainakin välillisesti hänen yhteistyökumppaniensa kautta. Mies on ollut niin monessa mukana, että häneltä on tuskin voinut välttyä, jos on hiukankin radiota ja musiikkia kuunnellut.

Sundqvist oli alunperin rivisoittaja iskelmäartistien taustabändeissä 1960-luvulla, seuraavalla vuosikymmenellä soitinmyyjä Tampereella ja rocktähti Alwari Tuohitorvessa, jossa hän pomputti bassoa.

Vuonna 1980 ilmestyneen toisen soololevynsä Moottoripyörä on moottoripyörä nimikappaleesta tuli megahitti. Noin muuten mallikkaasta kantrihenkisestä laulusta tulee ainakin minulle kiusallinen korvamato välittömästi mikäli sen jossain kuulen.

70-luvun lopulla alkanut musiikkistudiotoiminta on artistiuran ohella toinen, jota kirjassa pääasiassa käsitellään. Siinä riittääkin sarkaa, sillä Sundqvistin MSL-Studiolla on tahkottu kultalevyjä Popedan, Hassisen koneen, Yön ja Eppu Normaalin muodossa.

Äänityshommien ohella Sundqvist on toiminut monien yhtyeiden tuottajana, sanoittajana ja jopa soittajana. Esimerkiksi Popedan jättihitissä Pitkä kuuma kesä kuullaan hänen bassotteluaan, koska bändin oma basisti oli äänitysvaiheessa sammuneena, eikä täten ollut kykeneväinen tarttumaan instrumenttiinsa.

Kaksi vuotta sitten 70 vuotta täyttänyt Mika Sundqvist jos joku ansaitsi elämänkertakirjan. Mieheltä irtoaa hauskoja tarinoita kuin apteekin hyllyltä, eikä Kontiaisen seikkaperäinen kirjoitustyyli jätä varmasti mitään välistä.

Osa kirjan jutuista on tuttuja Kontiaisen aikaisemmista julkaisuista. Popedan Ilikeesti kiitää ja Poko Rekordsin historiikki Aitoa suomirockia sisältävät jonkun verran pällekkäisyyksiä, mutta aivan ymmärrettävästi.

On sääli, etteivät monet osaa arvostaa miestä, joka on tehnyt vuosikymmeniä työtä suomalaisen musiikin eteen. "Siinä nyt ei voi kovin paljon muisteltavaa olla", totesi eräs kaveri taannoin kebabravintolan pöydässä, kun kerroin aloittaneeni lukemaan Sundqvistin muistelmia.