keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mallikuvausta Raisiossa osa 1 - Tapion alttarilla

Tutustuin turkulaiseen harrastajamalliin Heliin kolmisen vuotta sitten. Huomasin eräällä Facebook-sivulla kuvia Ruissalon satumetsässä poseeravasta neitokaisesta. Fotot herättivät mielenkiintoni ja pistinkin oitis viestiä menemään. Sittemmin loistava ja muuntautumiskykyinen Heli on ollut kamerani edessä varmaan yli kymmenen kertaa.

Tällä kertaa ideana oli kuvata erikoisessa miljöössä Raision Kuloisten ja Turun Mälikkälän välimaastossa. Metsässä korkean kallion päältä sijaitseva, jääkauden muovaama merkillinen kivimuodostelma Tapion alttari lienee aikoinaan ollut muinaissuomalaisille palvonta- tai uhrauspaikka.

Kävin paikalla ensimmäisen kerran viime maaliskuussa turkulaisen arkeologi Timo Sepänmaan kanssa. Reitti oli vielä melko hyvin muistissani, emmekä haahuilleet metsikössä kovinkaan kauan. Paikalle johtaa viralliselta ulkoilutieltä lukuisia pikku polkuja.

Ajatus käyttää Tapion alttaria mallikuvauspaikkana ei itänyt vielä keväällä. Pari viikkoa sitten Turun Sanomien tuottama mainio Luonto Plus -ohjelma kävi sienimetsässä samoilla seuduilla. Satuin katsomaan jakson, jolloin syttyi idealamppukin.

Valokuvauksessa ajatus ja toteutus eivät ehkä aina kohtaa ihan toivotulla tavalla, mutta tällä kertaa osui aika nappiin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti