sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Fuerteventura osa 6 - Corralejo

Hotellimme sijaitsi kuuden kilometrin päässä Corralejon kaupungista, joka on vanha kalastakylä Fuerteventuran pohjoisosassa. Mikään massaturismipaikka se ei ole, eikä tammikuussa ei ollut minkäänlaista ruuhkaa.

Koska hotellissamme oli all inclusive eli ruuat ja juomat sisältyivät hintaan, ei tullut pahemmin Correlejon kujilla pyörittyä. Muutaman kerran kumminkin. Pääasiassa vain kaupungin pitkä pääkatu tuli tutuksi. Siinä oli kaikki olennainen turistirihkamakauppoineen ja terasseineen.


Kaupunkikierros juna-autolla kesti puolisen tuntia. Siinä ehti nähdä yhtä sun toista ja sai jonkunlaisen kuvan missä ollaan. Rundi ei kuitenkaan kattanut ollenkaan kaupungin rannanpuoleista osaa, joka oli tulvillaan pikku kuppiloita ja baareja. Ahtaille kujille ei olisi mahtunutkaan kruisailemaan pitkällä ajoneuvolla.

Rantabulevardi olisi saattanut jäädä kokonaan väliin, ellemme olisi kävelleet sitä kautta satamasta tullessa Lobosin reissun päätteeksi.





Eräänä aamupäivänä kävimme afrikkalaisilla markkinoilla. Ostin puisen naamion, joka odottaa yhä pääsyä seinälle killumaan. Huomiota herättävää oli, että turistit saivat kävellä rauhassa myyntipöytien seassa, eivätkä myyjät tulleet puoliaggressiivisesti tyrkyttämään tuotteitaan. Asiallista meininkiä moneen muuhun paikkaan verrattuna.

Corralejosta löytyi myös edullinen parturi. Leikkaus maksoi vain viisi euroa, joten minun oli suorastaan pakko käydä saksittavana siihen hintaan. Turussa vastaava operaatio maksaa 29 euroa.







Tammikuinen reissu Fuerteventuralle oli niin onnistunut, että tuskin maltan odottaa seuraavaa etelänmatkaa. Ehkä ensi talvena suunta on taas jonnekin päin Kanariansaaria.



3 kommenttia:

  1. Mukavaa oli...kiitos blogeista!
    T.MatkaMatti Vikström

    VastaaPoista
  2. Mitä parturii Turussa käytät 29€

    VastaaPoista