tiistai 1. maaliskuuta 2016

Saaronniemessä 27. helmikuuta

Viime viikonloppu oli ulkoilun suhteen oikeaa kulta-aikaa. Paljon komeampi talvinen sää ei voi enää olla. Sen oli huomannut muutama muukin, sillä Turun Ruissalon Saaronniemen parkkipaikka oli melkoisen täynnä autoja.

Kiersin vakiolenkkini läpi. Se kattaa yleensä Saaronniemen uimarannan ja läheisen saaren, jota kutsutaan Kolkannokaksi ja uudehkon tienviitan mukaan näköjään myös Kolkanniemeksi.

Kameran muistikortille tallentui jonkun verran julkaisukelpoisia fotojakin.










1 kommentti: