Kasarimusiikkihaasteen olen tehnyt ainakin kolme kertaa, joten se saa nyt olla toistaiseksi tampattu. Ei siksi, etteikö materiaalia riittäisi, mutta veikkaan facekamujeni hiljalleen kyllästyvän jatkuvaan menneiden muisteluuni mikäli uutta haastetta pukkaa taas.
Edelliseen kasarimusiikkihaasteeseen keksin teemakseni "tukkahevin". Eli genre oli suurinpiirtein sitä, että bändien jäsenet olivat kauniita poikia meikkeineen, värikkäine vaatteineen ja isoine tupeerattuine tukkineen. Musiikki oli usein kevyehköä hard rockia, mutta hevimpääkin tavaraa esiintyi.
Puhun tukkahevistä genrenä menneessä aikamuodossa, sillä vahvimmillaan se oli 80-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jatkuen vuoden pari 90-luvunkin puolelle. Nykyään harvemmin törmää ainakaan ulkoisesti samannäköisiin yhtyeisiin, mutta niitäkin toki on.
Suomessa genreä edustaa ainakin Reckless Love, joka on menestynytkin melko hyvin lähinnä kauniin laulajapoikansa Olli Hermanin avulla. Bändillä on tosin hyviä biisejäkin, joten pelkkä teinityttöihin ja neljä-viisikymppisiin 80-luvulla teinivuotensa viettäneisiin naisiin vetoaminen ei luulisi riitävän menestykseen. Toisaalta jos Hermanin sijasta yhtyeen keulilla heiluisi vaikkapa Jethro Rostedt, vaihtuisi yleisöpohja yhdessä yössä.
Koska yleensä pyrin hieman tavallista kuluttajaa laajemmin näitä haastejuttujakin tekemään, kirjoittelin pikku tarinoita kappalevalintojen taustoihin liittyen. Siinä aihetta blogijuttuunkin.
Kasarimies on ilmiselvästi kysytty mies kasariasioissa. Nyt meinaan tuli jo kolmas tai neljäs 80-luvun musiikkihaaste, tällä kertaa Mian lähtettämänä. Eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Viimeksi klaarasin haasteen keikkamuistojeni siivittämänä. Nyt ajattelin keskittyä tukkabändeihin. Tukkatyyli 80-luvulla oli iso, valtava ja usein pörröinen.
Viikon putken saa luvan aloittaa yhden levyn ihmeeksi (We Reserve The Right, -84) jäänyt Madam X, jonka tarttuvia rallatuksia ja Maxine Petruccin uhkeaa olemusta tuli useamman kerran selattua vhs:ltä.
Haastan Timo Näsen!
Kasarimusiikkihaaste 2/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Edellinen haastenippu meni keikkamuistojeni siivittämänä. Nyt keskityn tukkahevibändeihin.
Englantilaisen Shyn neljäs albumi Excess All Areas vuodelta 1987 sisälsi muun muassa tämän rallin, jonka joku saattaa muistaakin taivaskanavien heviohjelmista. Bändin laulaja Tony Mills vaikutti myöhemmin norjalaisen TNT:n riveissä.
Haasteen saa Mikko Peiponen!
Kasarimusiikkihaaste 3/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Edellinen haastenippuni käsitteli kasarikeikkamuistoja. Nyt puolestaan tukkahevibändejä.
Suomalaisyhtyeitäkin kyseiseen genreen pystyi sovittamaan, ainakin näin jälkikäteen. Vaasalainen Wild Force nousi semikuuluisuuteen kotimaassaan 1987 julkaistulla samannimisellä debyyttiälppärillään. Levyllä oli potentiaalisia hittejä kuten I Want You To Stay, S.O.P.H.I.A. ja Frozen Hearts. Kahteen ensinmainittuun itse Renny Harlin ohjasi musiikkivideot. Kovin vähälle huomiolle kumminkin jäivät.
Wild Forcen seuraavaa albumia, 1990 ilmestynyttä Jungle Of Lovea en ole kuullut nimikappaletta enempää.
Haasteen saa Jussi Rousku!
Kasarimusiikkihaaste 4/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Tukkahevibändeillä jatketaan tämänkertainen haaste. Ruotsalaisesta Treatista ei koskaan tullut lähellekään yhtä kuuluisaa kuin maanmiehistään Europesta. Musiikillisia yhtäläisyyksiä löytyy paljonkin, tukkamuodista puhumattakaan.
Treatin vuonna 1985 ilmestynyt debyyttialbumi Scratch And Bite on pullollaan hyviä ja tarttuvia biisejä. Kuuntelin sitä tuohon aikaan ahkerasti c-kasetilta, jonka nauhoitti Mika Penttinen.
Haasteralli ei kuitenkaan ole Scratch And Biteltä peräisin, vaan yhtyeen kolmoslevyltä Dreamhunter (1987).
Haastan mukaan Riina Tuulian!
Kasarimusiikkihaaste 5/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Tukkahevillä jatketaan tämänkertainen haasterypäs loppuun.
Turkulainen Ironcross muutti 80-luvun puolivälissä tyyliään perushevistä jenkkivaikutteiseksi hard rockiksi. Samalla yhtyeen ulkoinen imago sai uusia puitteita. Ei bändin kavereistä sentään mitään Ratteja tullut, mutta viikset saivat kyytiä ja farkut vaihtuivat spandexeihin.
1986 nauhoitettu, mutta vasta alkuvuodesta 1987 julkaistu kolmosalbumi Too Hot To Rock jäi Ironcrossin tunnetuimmaksi levyksi. Kiekon nimikappalesta yhtye varmasti tunnetaan parhaiten.
Lordi kuulemma suunnitteli jossain vaiheessa coveroivansa Too Hot To Rockin, mutten ainakaan minä ole sellaista vielä kuullut. Albumin biiseistä sen sijaan Fight For The Strangers oli muutama vuosi sitten oululaisen Ghost Machineryn käsittelyssä. Tässä se kumminkin Ironcrossin esittämänä.
Haastan mukaan Janne Hurmeen!
Kasarimusiikkihaaste 6/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Tukkahevillä jatketaan.
Amerikkalaisorkesteri Keel perustettiin 80-luvun puolivälissä. Tätä ennen laulaja Ron Keel oli ehtinyt levyttää Steeler -yhtyeen kanssa yhden albumin, jolla kitaraa soitti ruotsalaisvirtuoosi Yngwie Malmsteen.
Ron Keel oli hetken Black Sabbathin laulajakandidaatti. Ehkä on parempi, ettei häntä lopulta valittu. Mies perusti sukunimeään kantavan bändin, joka menestyikin mukavasti ja toimi vuosikymmenen loppuun saakka. Sittemmin on tehty comebackeja ainakin pariin otteeseen.
Kissin Gene Simmonsin tuottaman Keelin kolmosalbumin The Final Frontierin tunnetuin raita lienee Patti Smith -laina Becouse The Night. Mutta osasi yhtye itsekin väsätä kappaleita - Tears Of Fire on kitaristi Marc Ferrarin kynästä ja edustaa aikakaudelle tyypillistä voimaballadia.
Haastan mukaan Marjon!
Kasarimusiikkihaaste 7/7 eli seitsemän päivän ajan linkitetään jokin 80-luvulla tehty kappale.
Tukkahevillä vielä viimeinenkin päivä.
Tanskalaislaulaja Mike Tramp (Michael Trempenau) muutti 80-luvun alkuvuosina New Yorkiin tarkoituksenaan lyödä teini-idoleina kotimaassaan olleen Mabel -yhtyeensä Amerikassa läpi. Ensin Studs- ja myöhemmin Danish Lions -nimillä yrittänyt bändi ei onnistunut hankkeessaan, mutta sinnikäs Tramp jäi maahan muiden lähtiessä takaisin Tanskaan.
1983 Tramp perusti White Lionin, jonka toiminta lähti vauhtiin hänen tavatessa kitaristi Vito Brattan. Bändi teki teki neljä albumia ja nousi vuosikymmenen loppuun mennessä kultalevysarjaan.
White Lion hajosi 1991, mutta on sittemmin tehnyt comebackeja, joista ensimmäinen 1999. Yhtye toimi erinäisillä kokoonpanolla ainakin 2010 asti Trampin ollessa ainoa kasarijäsen. Onnistuin näkemään bändin Sweden Rock Festivalilla vuonna 2007.
White Lion teki monta hienoa kappaletta. Tässä yksi tunnetuimmista, When The Children Cry.
Haastan Susannen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti