Viimeistään tässä vaiheessa paljastui turhan tiukaksi laadittu aikataulu. Matkapäivän pituudeksi oli laskettu peräti neljätoista tuntia. Vaikka kartalta katsoen ja kilometreissä etäisyydet näyttivät lyhyiltä, meni siirtymisiin rutkasti aikaa. Serpentiiniteillä kun ei kaahailla tai ohitella, vaan ajellaan hissukseen.
Monista hienoilta vaikuttaneista näköalapaikoista huristeltiin ohi, koska ei ollut aikaa pysähtyä. Onneksi kesän 2008 matkalla oli mahdollisuus ihailla noitakin paikkoja edes tovi. Joitakin vähän kauemminkin. Nyt moista nautintoa ei suotu, vaan etenimme mahdollisimman lyhyin stopein kohti Dåmbosin kylää. Siellä odotti seuraava hotellimajoitus.
Vastaavaa kiirettä ei ollut kuin kyseisenä päivänä. Muuten oli sentään rauhallisempaa. Vaikka olenkin tottunut ripeään toimintaan retkillä ja kiertomatkoilla, alkoi tällainen vauhti hiertää muuallakin kuin takamuksessa.
Matkalla Geirangerista Peikonpolulle pysähdyimme Gudbrandsjuvetiin. Se on komea näköalapaikka, jossa turkoosin värinen joki virtaa kanjonissa kallioiden välissä. En löytänyt paikasta mitään suomenkielistä informaatiota, joten kuvat kertokoon puolestaan.
Pian saavuimme ylös Peikonpolun alkulähteille. Se on yksi Norjan suosituimmista nähtävyyksistä.
Trollstigen eli Peikonpolku on Norjan Raumassa sijaitseva tieosuus. Se on niin mutkikas ja kapea, ettei kaksi isoa autoa kuten bussi tai rekka mahdu tiellä toistensa ohi.
Peikonpolun korkein kohta on 850 metriä merenpinnasta. Tien ympärillä on useita yli kilometrin korkuisia vuoria. Ajoväylää rakennettiin kahdeksan vuotta. Se valmistui heinäkuussa 1936. Tie on avoinna vain lumettomaan aikaan, yleensä toukokuusta lokakuuhun.
Hillitön siirtymistahti pisti eniten harmittamaan Peikonpolun näköalapaikalle saavuttaessa. Pooke-kuski lupasi jonkun epämääräisen ajan ulkoiluun. Ilmoitin heti, että aion käydä kalliolla ottamassa muutaman kuvan. Sinne oli kuitenkin muutama sata metriä matkaa.
Mikäli en olisi tiennyt kalliolta avautuvasta näköalasta yhtikäs mitään, olisin varmaan jättänyt homman väliin. Mutta koska tiesin mitä odottaa, niin pakkohan sinne oli mennä vaikka hiki hatussa.
Samalla tuli tehtyä kesän henkilökohtainen urheiluennätys. Reima Salonen ja Valentin Kononen olisivat varmasti olleet vihreinä kateudesta, jos olisivat kävelysuoritukseni nähneet. Ajattelin, ettei minun takiani bussin tarvitse olla myöhässä, mutta perkele menen ja otan kuvia kun kerran täällä asti ollaan!
Mielestäni Peikonpolun taukopaikalla olisi pitänyt olla ainakin puoli tuntia. Istua, hengähtää rauhassa ja katsella edessä avautuvaa huikeaa maisemaa. Tällaista meinaan harvemmin näkee.
Matka jatkui serpentiinitietä alas. Pookelle täytyy nostaa hattua loistavasta ja tyylipuhtaasta ajosuorituksesta. Moni ei tällaisellä tiellä kykenisi tai uskaltaisi ajaa edes henkilöautolla.
Takanamme istuva pariskunta oli Peikonpolulla jälleen vauhdissa. Mies ei jättänyt korkeanpaikankammoista naista kirveelläkään rauhaan. Rupesi jo itseäkin harmittamaan kuunnella samaa levyä. Sain kuitenkin vaivoin pidäteltyä keskeyttämästä heidän varsin yksipuolista dialogiaan.
- Leila, kurkkaappas tuonne! Ajattele jos nyt pudottaisiin tuosta alas. Olis aika pitkä pudotus vai mitä?
- Leila, mitäs tuumaisit jos auto nyt hajoasi ja tippuisi tuosta kaiteen läpi tuonne kauas?
- Kato nyt Leila edes vähän millainen pudotus tuossa ikkunan alla on!
Peikonpolulta selvittyämme moni huokaisi ääneen helpotuksesta. Helposti tuollaisessa paikassa on sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Harvemmin kumminkaan kukaan erikseen yrittää saada toiselle ylimääräisiä tykytyksiä kuten takanamme istunut pappa.
Matkaa Dåmbosiin oli vielä useita tunteja. Vuonolauttakyyti vei meidät Eidsdalista Lingeen. Kymmenisen minuuttia kestänyt ylitys meni niin sutjakkaasti, etten jaksanut mennä edes ottamaan kuvia.
Perillä Dåmbosissa olimme joskus iltayhdeksän aikoihin. Matkan hintaan kuulunut iltaruokailu oli hyvin kattava ja antoi melkein anteeksi sen kauhean kiireen, jolla päivä mentiin läpi.
Mielestäni Ikaalisten matkatoimiston ajojärjestelijän kannattaisi ottaa kyseinen retkipäivä tarkempaa syyniin seuraavia kesiä ajatellen. Komeita näköalapaikkaa meni sivu suun tiukan aikataulun vuoksi. Maisemien takia tällaista matkaa kumminkin myydään.
Mikäli majoitukset räätälöitäisiin paremmin eri paikkoihin, ei moista hoppua varmaan tarvitsisi pitää. Tällainen tahti ei voi millään olla kuskillekaan helppoa. Ei varsinkaan näin vaativilla maanteillä.
Hienoja kuvia Peikonpolulta. Kyllä tosiaan valovataukoja tulisi sentään olla.
VastaaPoistaT.Matti "Viki" Vikström