Norjan kiertomatka osa 1

Viime kesänä olin vajaan viikon mittaisella Norjan kiertomatka. Kyseessä oli Ikaalisten matkatoimiston järjestämä Vuorilta vuonoille -niminen bussireissu. Se ajoittui sopivasti juuri kesäloman alkuun.

Matkaan lähdettiin Turusta Baltic Princess -laivalla sunnuntai-iltana 30. kesäkuuta. Ensimmäinen yö vierähti rauhallisesti paatilla, joka terminaalissa vallovasta ihmismassasta päätellen tuli täyteen matkustajia.

Aamulla tapasimme matkakumppanini Mikko Laakson kanssa kanssamatkustajamme, kun Silja Linen Tukholman terminaalin parkkipaikalla sulloiduimme kulkuneuvoomme. Bussissa oli nimetyt paikat, joten minne tahansa ei sopinut haahuilla hyvän istumapaikan toivossa.

Onneksi kävi mieletön mäihä. Saimme nimittäin paikat aivan edestä, etuoven yläpuolelta. Hyviä puolia moisessa oli ensinnäkin se, että pääsi nopeasti ulos autosta ilman jonottamista. Valokuvauksen harrastajalle se oli varsinainen aitiopaikka etenkin Norjan maanteillä.

Bussilla huristeltiin melkein koko päivä läpi Ruotsin. Kuskina toimi jo eläkkeellä oleva Pooke. Hän oli kumminkin lupautunut vielä kesätöihin. Kuka tahansa ei pysty Norjan kiemuraisilla teillä näin isolla autolla ajamaan.

Ruotsin puolella on tunnetusti erittäin hyväkuntoiset maantiet. Matkalla nähtiin komeita maisemia ja pari hyvinhoidettua taukopaikkaa.

Lounaaksi vetäisin lihapullia ja keitettyjä perunoita. Ei lainkaan hullumpi satsi. Taisipa muillakin vatsassa kurnia; seurasin naapuripöytään istahtanutta vanhempaa rouvashenkilöä, joka imuroi lihapullasatsinsa parissa minuutissa.

Aina eivät naapurimaan levähdyspaikka-ateriat ole yhtä loistokkaita olleet. Mutta tuskinpa kyseistä stoppia oli turhaan valittu, koska Ikaalisten autot pysähtyvät aina samoille taukopaikoille.

Norjan puolella maisemat komistuivat mitä pidemmälle etenimme. Se olikin tiedossa, sillä tein vastaavan matkan kesällä 2008 Kaj Kake Ahlrothin kanssa.

Viiden vuoden kuluttua olikin jo aika palata tänne. Ensimmäisellä reissulla vakuutuin siitä, että jollei Norjassa ole maailman hienoimmat maisemat, niin ainakin niiden täytyy olla lähellä sitä.

Matka ei kumminkaan ollut pelkkää vanhan kertaamista. Ohjelmisto oli viidessä vuodessa aikalailla vaihtunut. Yksikään majapaikka ei ollut sama, mutta osa kohteista oli. Listasta oli poistunut paikkoja, mutta tullut lisääkin yhtä sun toista kuten Geirangerin vuonoristeily.

Norjan puolella ensimmäinen kohteemme oli 1994 talviolympialaisista tuttu Lillehammer. Nyttemmin paikka saattaa olla joillekin tuttu myös Bruce Springsteenin E-Street Bandin kitaristin Little Stevenin tähdittämästä humoristisesta Lillyhammer -televisiosarjasta.

Ensitöikseen Pooke kurvasi bussin kaupungin yllä kohoavan mäkihyppykeskuksen parkkipaikalle. Henkeäsalpaavan komeat maisemat avautuivat silmien edessä.

Lillehammerin keskustassa majoituimme Clarion Collection Hotel Hammeriin. Komeaniminen hotelli sijaitsi hyvällä paikalla. Huone oli tilava ja ikkunat kadun suuntaan.

Ensitöiksemme painelimme ravitsemaan itseämme. Muistin edelliseltä reissulta erään kebabravintolan kaupungin pääkadun verrelta. Se ei kuitenkaan valikoitunut kukkaromme keventäjäksi, vaan kadun alkupäästä löytynyt vastaava ravitsemusliike.

Norjassa on yleisesti ottaen 30-40 prosenttia kalliimpaa kuin Suomessa. Kebablautanen ja hanavesi taisivat maksaa yksitoista euroa. Turussa samantapaisen annoksen saa maahanmuuttajien kuppiloista 6-8 eurolla.

Seuraavaksi oli aika huuhdella kebabinjämät pois hampaankoloista kylmällä oluella. Kaupungin ainoa rokkibaari Haakon's Pub valikoitui paikaksi. Iso tuoppi mainion makuista kaljaa maksoi kahdeksan euroa. Baarimikko kehui, että "halvemmalla ei tästä kaupungista olutta saa". Uskottavahan se oli.

Koska ilta oli vielä nuori, oli aikaa tallustella pitkin poikin Lillehammeria. Lähes 20 vuotta sitten pidetyt olympialaiset näkyivät yhä katukuvassa. Tapahtuma on ollut heille valtava mainos, jonka perusteella 25 000 asukkaan kaupunki tunnetaan ympäri pallon.

Lillehammerin kyläraitilla ei maanantai-iltana ollut pahemmin säpinää. Ihminen siellä täällä, yleensä ei missään.