Saaronniemessä loppiaisena

Kolmas käyntini Turun Ruissalon Saaronniemessä reilun viikon sisään osui viime maanantaihin, jolloin maassamme vietettiin loppiaista. 

Alkuperäinen tarkoitus oli olla paikalla noin tuntia aikaisemmin, mutta homma tietysti kusi ja pelkäsin valon vallan loppuvan ennen kuin olen edes kohteessa. Puoli tuntia saapumisestani se sitten alkoikin hiipumaan, eikä kello ollut kuin puoli kaksi iltapäivällä. 

Normaalista poiketen Saaronniemessä ei tuullut ollenkaan. Yleensä aina siellä puhaltaa etelästä. Lunta oli sen verran maassa, että ainakin kuviin tuli vähän vivahdetta. 

Valo oli hetkellisesti aika erikoinen, kuten vaikka ylimmästä kuvasta saattaa havaita. Taustalla näkyy Vepsän ulkoilusaari, jonne pääsyä kovasti jo odottelen. Vesibussi kaupungin keskustasta Aurajoesta aloittaa kesäkautensa Vepsään perjantaina 30. toukokuuta.

Levoton Tuhkimo-elokuva

Levoton Tuhkimo on joulupäivänä 2024 ensi-iltansa saanut Mari Rantasilan ohjaama elokuva Dingo-yhtyeestä kerrottuna laulaja Pertti Neumannin vinkkelistä. 

80-luvun puolivälissä Suomea järisyttänyt Dingo-huuma oli jotain ennen kokematonta, eikä vastaavaa ruljanssia ole vieläkään nähty. Ei, vaikka uusia teini-idoleita vähän väliä putkahteleekin musiikkimarkkinoille. 

80-luvun lapsena ja syksyllä 1984 Dingon keikalla nähneenä olin luonnollisesti kiinnostunut leffasta. Vähän vastaavat näytelmäelokuvat tuppaavat vaan olemaan aika vaisuja, joten odotukseni tätäkään kohtaan eivät olleet järin suuret. Mutta mitä vielä; elokuvahan on pirun hyvä! 

Hanna Leivonniemen käsikirjoittama leffa on lähinnä Neumannin kasvutarina, eikä pelkkä Dingon menestysvuosien historiikki. Ratkaisu toimiikin hyvin näin. 

Saku Taittosen esittämä Neumann on kuin ilmetty esikuvansa. Välillä jopa niin paljon, että hetkittäin oli vaikeuksia erottaa häntä elokuvaan liitettyjen arkistopätkien Neumannista. Etenkin lopun hautajaiskohtauksessa näyttelijä meni aluksi täysillä läpi aidosta henkilöstä. 

Muista hahmoista mainittakoon Elias Salosen näyttelemä Dingo-manageri Lasse Norres, joka lipevyydessään on jo koominen hahmo. Oikea Norres ennättikin viikolla kertomaan, ettei ole kovin tyytyväinen leffaminäänsä, vaikka elokuva kuulemma muuten hyvä onkin. 

Reino Nordinin kontolla on näytellä on tuottaja Pave Maijasta. Kun ulkonäkökään ei täsmännyt, kesti hetken hahmottaa mikä mies siinä oikein onkaan. Roolityö jää auttamattoman pieneksi, vaikka Maijasella oli iso rooli Dingon menestyksessä. 

Ilta-Sanomien elokuvakriitikko teilasi Levottoman Tuhkimon kahden tähden arvoiseksi, koska kuulemma draaman kaari ei ole täydellinen ja elokuva loppuu hänen mielestään kesken. En huomannut vastaavaa, vaan minusta se loppui ihan ajallaan. Ei tämän yhtään pitempi olisi tarvinnut ollakaan. 

Lemmyn muisteluiltamat

Viime lauantaina Wanha Kupittaa-pubissa Turussa muisteltiin Motörheadin nokkamiestä Lemmy Kilmisteriä, joka siirtyi ajasta ikuisuuteen päivälleen yhdeksän vuotta aiemmin. 

Legendaarinen rokki-ikoni poltti kynttilää molemmista päistä ja jäi elämään jälkipolville enemmänkin hahmona kuin musiikkinsa puolesta. Bändi ei myynyt miljoonittain levyjä, mutta kiersi maailmaa ahkerammin kuin moni muu. 

Taisi olla vuonna 2018 kun osallistuin viimeksi vastaavaan tapahtumaan. Silloin se järjestettiin Pub Männyssä Toivolankadulla. 

Varsinaista ohjelmaa ei ollut, vaan Motörhead soi tietokoneen kautta. Sen aikaa mitä baarissa istuskelin, sattui kaiuttimista kuulumaan yhtyeen tuoreempaa tuotantoa. Väittääkö joku tietävänsä montakin Inferno-, We Are Motörhead- tai Kiss Of Death-albumien kappaletta? En oikein usko. 

Kun Wanha Kupittaa mainosti kiinnostavaa ohjelmaa ja ajankohtakin sattui olemaan juuri sopiva, suuntasin lähitalossa asuvan kaverini Hessun kautta baariin. 

Hessun luona alkuehtoo taittui siemaillessa miestä väkevämpää ja musiikkivideoita katsellen. Ruudussa pyöri muun muassa Judas Priestiä, Sentencediä ja Offspringiä. 

Wanha Kupittaa on mukava pubi, jossa tulee käytyä turhan harvoin. Aikoinaan asioin siellä enemmänkin, mutta sijaintinsa puolesta se ei oikein osu reiteille. 

Illan elävästä musiikista vastasi Das Büüt Duo. Keikkasetti sekoitettiin yhteen Lemmy-aiheisen tietokilpailun kanssa. Aluksi ihmettelin systeemiä, jossa aina kysymyksen perään esitettiin biisi. Visailu ja keikka olisi voitu hoitaa erikseen. 

Kysymykset eivät olleet ihan helpoimmasta päästä. Niihin oli selvästi nähty vaivaa. Tätä kirjoittaessani huomasin, että osa oli bongattu täältä https://kaaoszine.fi/10-faktaa-motorheadista-joita-et-luultavasti-tiennyt/ Joukkoeemme sijoittui kisassa toiseksi. 

Oletin, että tietokilpailun jälkeen alkaisi varsinainen soitto, mutta kaverit rupesivatkin pistämään kamoja kasaan. Muuten mukava ilta, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla tulee enemmän livebiisejä ja visailut hoidetaan erikseen. 

Kolkannokka 28. joulukuuta

Loppuvuonna on tullut käytyä Turun Ruissalossa harvakseltaan. Yhdessä vaiheessa oli useamman viikon paussi, mikä on perin harvinaista. Joskus olen käynyt saarella kolmestikin viikossa, mikäli kelit ja työvuorot ovat sattuneet olemaan kohdillaan. 

Viime lauantaina Ruissalon saaren päässä Saaronniemessä ja siihen 1960-luvulla pengersillalla yhdistetyssä Kolkassa oli lähes aavemainen tunnelma. Korona-ajan tuoma ihmisryntäys oli poissa, tilalla vain hälvenevää usvaa ja jokunen siivekäs. Kaksijalkaisia en nähnyt kuin muutaman - luontokuvaaja, eläkeläispariskunta ja variksia syöttänyt ikämies erottuivat sumun keskeltä. 

Viime talveen verrattuna maisemat ovat kuin yö ja päivä. En silti kaipaa lunta ja pakkasta, mutta pieni hento lumipeite tekisi varmasti terää täälläkin. 

Alla olevan kuvan lähetin kaupunkilehti Aamusetiin, jossa Täysosuma-nimisellä palstalla julkaistaan hauskoja kuvia. Tiedä sitten onko tuo ilman kuvatekstiä kovinkaan huvittava, mutta minulle tulee siitä mieleen Nessie-hirviö, joka tarujen mukaan uiskentelee skotlantilaisessa järvessä. 

Erja Lyytinen & Friends Sigyn-salissa

Työpaikalla tuli marraskuussa juttua tulevista konserteista. Eräs kanssa-ahertaja kertoi menevänsä Erja Lyytisen joulukonserttiin Turun Sigyn-saliin. Pian minullekin tarjottiin lippua samaan tilaisuuteen, enkä kauaa asiaa pohtinut. Erja Lyytinen oli näkemättä livenä, Sigyn-salissakaan en ollut koskaan käynyt. 

Olin pitänyt maailmallakin suurta arvostusta niittänyttä Lyytistä vähän turhan kliinisenä naistenlehtisuosikkina. Tilanne muuttui vasta vajaa vuosi sitten, jolloin ystäväni Pekka Peku Vähäsarja asetti cd-soittimen syövereihin Lyytisen tuoreimman studioalbumin Waiting For The Daylightin. Levy on todella hyvä. 

Erja Lyytinen & Frieds Blue Christmas-kiertue on vuosittainen traditio, jossa arvostetun kitaristin kanssa lavan jakavat kaksi vierailevaa muusikkoa. Tänä vuonna mukana olivat Noora Louhimo ja Pekko Käppi. 

Räntäsateen saattelemana Sigyn-salin saapui huomattavasti iäkkäämpää väkeä kuin kuvittelin. Viisikymppisenä olin porukan nuorimmasta päästä. Eräs kävelysauvapappa oli varmasti yli 90-vuotias. Sivistyneitä punaviinin siemailijoita riitti, mutta kännikaloja ei ollut kuin yksi. Hänetkin poistettiin väliajan jälkeen poliisien toimesta. 

Sigyn-sali on vanha tehdas, josta on tehty ravintola- ja konserttipaikka. Se osoittautui ainakin tähän tilaisuuteen sopivaksi, joskin neljä ensimmäistä penkkiriviä olivat aivan lattiatasolla. Viidenneltä riviltä varmaan jo jotain näkikin, koska siitä alkoi nouseva katsomo. 

Ilta alkoi Erja Lyytisen versiolla Leonard Cohenin Hallelujah-klassikosta. Hieman ihmetytti näin vaisu avaus, mutta kappale oli kuulemma juuri ollut Masked Singer-ohjelmassa, johon Erja osallistui. Itse en sarjaa seuraa, koska minua ei kiinnosta tippaakaan mitä joku leijonaksi pukeutunut julkkis lavalla touhuaa. 

Lavalla illan emännän lisäksi oli rumpali, basisti ja kosketinsoittaja. Viimeksi mainittu ilmeni Kasper Mårtensoniksi, jonka joku saattaa muistaa Amorphis-yhtyeen alkuperäisenä kosketinvelhona. 

Ikävä kyllä ehdin unohtaa rumpalin ja basistin nimet. Alataajuusmiehen soitto oli todella svengaavaa, eikä rumpalissakaan ollut valittamista. 

Suurelle yleisölle yhä tuntematonta Noora Louhimoa olen fanittanut jo vuosia. Battle Beast-metalliyhtyeen keulakuva on mielestäni Suomen paras naislaulaja, jolta taittuu muutkin musiikkityylit kuin hevirokki. Muuntautumiskykyinen nainen oli Sigyn-salissakin illan kirkkain tähti ainakin minulle. 

Pekko Käppiä luulin nimen perusteella räppäriksi. Kummastutti miten Lyytisen porukoissa voi olla joku lökäpöksyinen puhelaulaja. Käppi paljastui kuitenkin jouhikkoa soittavaksi etnomuusikoksi.

En usko muidenkaan salilaisten tienneen Käpistä tuon taivaallista. Kun Lyytinen kuulutti miehen lavalle, vaappui parimetrinen hujoppi takahuoneen perukoilta mikrofonin eteen. Ilmeisesti huono ryhti kuuluu hänen lavaesiintymiseensä. Oli siinä ja siinä, ettei luolamiesmäinen muusikko kaatunut hapuillessaan mikkiä hiusmerensä alta. 

Jouhikko ei ole soittimista tavanomaisin, mutta Käpin käsittelyssä siitä tuli hieman sähkökitaraa muistuttavaa vingutusta. Lyytisen kanssa he jakoivat parissa kappaleessa soolo-osuudet, eikä aina voinut varmaksi sanoa kumpi minkäkin äänen päästi. 

Illan päälle kuultiin Lyytisen omaa reipasta bluesrokkia, ainakin yksi Pekko Käpin kappale sekä kolmen artistin kesken esitettyjä laululauluja kuten Chuck Berryn Run Rudolf Run ja Sladen Merry Christmas Everybody. Tuttuina ralleina ne jäivät parhaiten mieleen.

Illan upein esitys oli kolmen solistin voimin esitetty Erja Lyytisen tekemä kappale Joulun yksinäinen. Viime vuonna singlenä ilmestynyt laulu on omistettu yksinäisille ja vähäosaisille. 

Evelina syksyisessä Saaronniemessä

Tutustuin turkulaiseen Evelinaan kesällä 2019 Vepsän ulkoilusaaressa Turun saaristossa. Hän kyseli tuolloin voisinko ottaa hänestä joskus mallikuvia. Asiaa tarvinnut kahta kertaa miettiä - näin upeaa kaunotarta zoomailisi varmasti jokainen valokuvauksen harrastaja. Eve on aivan ykkösluokan harrastajamalli. 

Nämä kuvat otettiin kolme vuotta sitten marraskuussa Turun Ruissalon Saaronniemessä. Syksyn lopulla luonto oli ehkä hivenen karua, mutta ainakin valoa ja poutaa riitti. Merikin oli tyyni. 

Viime vuonnahan puolen vuoden päättymättömältä vaikuttanut lumi- ja pakkaskausi alkoi jo marraskuun alussa. Toivottavasti nyt tulee leuto talvi. 

Pari linkkiä aiempiin Eve-fotosessioihin:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/10/eve-ruissalon-ruskassa.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/03/eve-syyskuisessa-ruissalossa.html

Valon polku Aurajoen varrella

Turussa järjestettiin Valon polku-niminen tapahtuma torstaista sunnuntaihin 5.-8. joulukuuta. Tätä kirjoittaessani mattimyöhäiset saattavat vielä ehtiä ihastelemaan Aurajoen varren valotaideteoksia. 

Olin seuraamassa tapahtumaa lauantaiehtoolla. Liikkeellä oli kymmeniä tuhansia muitakin. Tätä en osannut ottaa huomioon suunnatessani hienosti valaistun Manillan kautta jokilautta Förille. Risteily jäikin tekemättä huomatessani kyytiin pyrkivän ihmismäärän. Jonoa oli satoja metrejä! 

Väkimäärä toi mieleen Turussa usein nähdyn purjelaivatapahtuma Tall Ships Racen. Pikku tuumailutauon jälkeen palasin kotipihalleni ja hain auton. 

Forum Marinumin valtava parkkipaikka oli suljettu, mikä aiheutti liikennetukoksia Linnankadulle. Järjestysmiehet käännyttivät autoilijat pois, vaikka tilaa olisi helposti ollut yli sadalle autolle. "Tänne pääsee vain järjestäjät autoineen", kertoi tienposkessa seisoskellut huomioliivikaveri. Käsittämätön ratkaisu!

Löysin parkkipaikan Turun linnan takaa. Linnalta on kivenheitto Forum Marinumille, jossa ensimmäiset valoteokset sijaitsivat. Myös museolaiva Suomen Joutsen oli avoinna viimassa hytiseville ihmisille. 

Tapahtuma-alue ulottui Marinumin ympäristöstä Tuomiokirkolle. Matkaa kertyi yli kolme kilometriä, joka liukkaalla kelillä ihmispaljouden seassa puikkelehtiessa ei ollut helpoin taival. Lisäksi kiusana oli kylmän kostea tuuli. Se tosin helpotti keskustan suunnassa, eikä vaivannut enää Teatterisillan paikkeilla. 

Pääosin valotaideteokset olivat hienoja. Niitä olisi samalla vaivalla voinut olla enemmänkin, koska tilaa ainakin oli. Esimerkiksi Förin lähelle Barkerinpuistoon olisi mahtunut vaikka mitä kivaa. 

Joessa Martinsillan kupeessa ollutta kuutiojuttua en oikein ymmärtänyt, mutta kai sekin lukemattomia faneja keräsi. 

Jokivarren ravintolat olivat tupaten täynnä ihmisiä. Tiliä tehtiin varmasti enemmän kuin koko kuun aikana. Pariin kuppilaan tuli kurkattua, mutta eipä ollut toivotakaan päästä tuulikaappia edemmäs. 

Iltalenkkinä Valon polku oli mukava. Liukkaudesta ja väenpaljoudesta joutuen kumminkin sen verran epämukava, että paluumatka autoa hakemaan taittui bussilla. Kauppatorilta satamaan matkanneessa ajoneuvossa oli paljon iloisia ruotsinlaivoille menijöitä.