Maarianhamina osa 3 - Pommern

Jos Maarianhaminassa halua kokea merenkulun historiaa, on syytä suunnata länsisataman laivaterminaalin lähellä oleviin Merenkulkumuseoon ja Pommern-museolaivaan. Niihin pääsee samalla lipulla, joka elokuussa maksoi viisitoista euroa. 

Pommern on allekirjoittaneelle tuttu jo 80-luvun alusta. Vuosien varrella olen käynyt siellä silloin tällöin. Nyt ilmassa oli lievää toiston makua, koska edellisestä visiitistä oli vain vuosi aikaa. Mutta seuraksi oli mentävä, sillä matkakumppani Laatta Laaksonen oli asian suhteen ummikko ja laivahan kuuluu jokaisen Ahvenanmaan kävijän ohjelmaan.

Pommern on entinen laivanvarustaja Gustaf Erikssonin rahtipurjealus, teräsrunkoinen nelimastoinen parkki. Se rakennettiin vuonna 1903 Glasgowssa J. reid & Co-telakalla. Aluksen alkuperäinen nimi oli Mneme ja se sai uuden nimen siirtyessään eri varustamolle. 

Aluksen pituus on 95 metriä (106,4 puomeineen), leveys 13,4 metriä, syväys 7,5 metriä, maston korkeus 50 metriä ja miehistöä tarvittiin 26 henkilöä. 

Vuonna 1923 Pommern päätyi ahvenanmaalaisen Erikssonin omistukseen. Kuten hänen muutkin purjelaivat, siirtyi Pommern seilaamaan vehnäreitille Euroopan ja Australian välille. Menomatkalla oli yleensä vain painolastia tai puutavaraa Suomesta tai Ruotsista vietävänä Etelä-Afrikkaan.

Viimeisen matkansa Pommern teki vuonna 1939 juuri ennen toista maailmansotaa. Sodan ajan laiva oli Maarianhaminassa ja 1944 hetken viljavarastona Tukholmassa, josta se hinattiin viljalastissa Turkuun. 

Gustaf Erikssonin lapset lahjoittivat vuonna 1952 Pommernin Maarianhaminan kaupungille, jolloin siitä tuli museolaiva länsisatamaan. 

Maarianhamina osa 2 - Luontopolulla

Maarianhaminasta ei ehkä heti tule mieleen luontopolut, mutta sellaisiakin sieltä löytyy. Paremman puutteessa asian ajaa polku keskikaupungilta rannan kautta Gröna Uddenin leirintäalueelle. Matkalla on niittyjä, lehtoja ja Lilla Holmenin lintusaari.  

Minua oli jo vuosia kiinnostanut ruotsinlaivan kannelta bongaamani reitti, joka menee lähellä länsisatamaa. Korkean kallion keskivaiheilla mutkittelee osin lautarakenteinen luontopolku, jossa kaide suojaa tipahtamasta mereen. Elokuisella reissulla oli tarkoitus käydä katsomassa millainen se oikein on. 

Lievähköjä ongelmia aiheutti löytää luontopolun alku. Laivaterminaalin edessä olevassa opastustolpassa lukee kyllä "Naturstig", mutta siihen se sitten jäikin. Lähempänä ei ole minkäänlaista merkintää. Vastassa näytti olevan varastorakennuksia, säiliöitä ja aitoja. 

Kapusimme jyrkkää kalliota pitkin ylös vanhalle luotsiasemalle. Merimaisemia katsellut suomalaisperhe ei ollut koskaan kuullutkaan mistään luontopolusta. 

Päädyimme pientaloasutuksen liepeille, jossa kävelimme hiekkatietä pitkin yhä ylemmäs mäelle. Vastaan tuli jopa entinen laskettelurinne, jota on varmaan käytetty aikoinaan kun Ahvenanmaallakin oli vielä lunta. 

Lopulta vastassa häämötti rajavartiolaitoksen aidattu alue, jolloin aloin miettimään, että ei saatana, nyt ollaan kyllä ihan väärillä jäljillä. 

Vitutuskäyrä alkoi olla kankkusesta ja helteestä johtuen melkoinen. Soitto kaverille, jonka tiesin tuon luontopolun joskus kiertäneen. Hän sattui juuri olemaan Kustavissa Vartsalan lossilla. Vieressä pörräsi kuorma-auto, eikä hän saanut kunnolla puheestani selvää, joten puhelu piti lopettaa. 

Kotvan kuluttua vastaan jolkutteli lenkkeilijä, joka neuvoi englanniksi polun alkupisteen. Eli takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aitojen, varastojen ja säiliöiden viereen rantaan, josta pääsi kuin pääsikin läpi.

Luontopolku osoittautui hienommaksi kuin kuvittelinkaan. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet katsella ruotsinlaivojen tulemista ja menemistä. 

Ihmettelin miksi Viking Grace kääntyi jo varmaan kilometri-kaksi ennen satamaa. Seuraavana päivänä siihenkin löytyi selitys. Saapastellessani terminaaliputkea pitkin laivaan, huomasin putken olevan valtavan pitkä. Eipä ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota moiseen. Sentään Tallinnan D-terminaalin luokkaa eli reilusti yli kilometrin putki ei lähellekään ole. 

Päätimme luontopolkuosuutemme Maarianhaminan Kalasatamaan. Sieltä talsimme Västra Yttervägeniä pitkin takaisin kaupungin keskustaan. Veikkaisin, että lenkistä kertyi viisi-kuusi kilometriä plus alkuharhailut siihen päälle. 

Kalasatama on tuttu kesältä 2016, jolloin veneilimme sieltä Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle, joka näkyykin kaukana merellä muutamissa yllä olevissa kuvissa. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/ahvenanmaalla-osa-7-kobbaklintar.html

Maarianhamina osa 1 - Kaupungilla

Kesälomani ensimmäinen vähän pidempi reissu suuntautui Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Kaksi vuorokautta oli juuri sopiva aika saarella apostolin kyydillä liikkuvalle. 

Mukana reissussa oli ystäväni Laatta Laaksonen, joka ei ollut aiemmin Ahvenanmaan kamaralla kävellyt. Toki laivanvaihto oli hänelle tuttua Maarianhaminan terminaalissa, mutta siinäkin talsitaan putkea pitkin toiseen paattiin.  

Menomatkalla pääsin vihdoin tutustumaan Viking Linen uuteen ylpeyteen, Glory-laivaan. Kovasti hehkutettu ja toisaalta myös parjattu alus ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta en huomannut moitittavaakaan. Hellepäivänä yläkannella kelpasi katsella saaristomaisemia ja nauttia kylmää juomaa. 

Varasin heinäkuussa Booking.comista majoituksen, joka ei puitteillaan koreillut, mutta ajoi juuri ja juuri asiansa. Kyseessä oli Gästhem Kronan lähellä laivaterminaalia. Neptungatanin alkupäässä sijaitsevaan hostelliin ei ollut kuin pari sataa metriä matkaa. 

Booking.com näytti täyttä moniin tuntemiini hotelleihin kyseisille päivämäärille elokuun alkuun. Ehkä sitä olivatkin, mutta kumman hiljaiselta kaupungilla näytti. Olisi luullut ihmisvilinän olevan varausten perusteella suorastaan valtaisa.

Eritoten harmittamaan jäi, että Gröna Uddenin leirintäalueella keskustan tuntumassa kaikki mökit olivat varattuja. Olen telttaillut siellä ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten 1982. Sittemmin rinteeseen on rakennettu toimivia yöpymismökkejä. 

Nyt oli tyytyminen Gästhem Kronanin vaatimattomaan miljööseen ja ahtaisiin vessoihin, joihin isompi äijä ei edes kunnolla mahtunut. Mutta siinä se jotenkin meni.

Allekirjoittaneella ei ollut sen kummempia haaveita nähdä tai kokea Maarianhaminassa mitään uutta, kunhan nyt pääsi pariksi päiväksi lomailemaan mukavaan kaupunkiin. Laatalle sen sijaan kaikki vastaantuleva oli ennennäkemätöntä. 

Ihmetys kuitenkin oli suuri, kun selvisi, ettei elokuun alussa tarjolla ollut lainkaan elävää musiikkia ja muutenkin koko paikka vaikutti melkein aavekaupungilta varsinkin iltaisin. 

Rentoutumis- ja juomapuolella tavoitteena oli käydä Dino's Bar & Grillissä ja Pub Ettanissa, jotka edustavat kaupungin rokkihenkisiä kuppiloita. Molemmat toteutuivat, kun viimeksi mainittukin oli onneksi loppuviikosta auki. 

Pub Ettan on pieni, komeasti sisutettu pubi, jossa ei käy pankkikortti. Tosin vastapäätä katua on pankkiautomaatti, josta voi nostella kahisevaa. Omistaja on suulas rokkimies Grulle, joka tuli monille tutuksi viime keväänä esitetystä Madventures-sarjan Ahvenanmaa-jaksosta. 

Grulle opasti Madventures-kaksikko Tunnaa ja Rikua ympäri saarimaakuntaa, joi Jaloviinaa ja lopuksi nautittiin huippukokin valmistamaa kalalokkia. Täytyykin tässä joku päivä katsella jakso suoratoistosta uudelleen. 

Grulle muisti minut parin vuoden takaa ja tuli juttelemaan niitä näitä. Englannin, ruotsin ja suomen sekoitus oli sikseen sujuvaa, että epäselväksi jäi vain mitä hän tarkoitti eräällä Jaloviina-kommentillaan liittyen Madventuresin kuvauksiin. Itse en tosin moista myrkkyä juo kuin siinä tapauksessa jos joku sitä tarjoaa.

Vaikka Maarianhamina ja Ahvenanmaa ovat varsinkin Turusta käsin todella helposti saavutettavissa, on suurin osa tuttavistani täysin ummikkoja saarimaakunnan suhteen. Ei voi kuin ihmetellä miksi. Itse olen käynyt siellä pari-kolmekymmentä kertaa vuosikymmenten aikana ja hyvin todennäköisesti ensi vuonna näin tapahtuu jälleen.