Linnakeristeilyllä osa 2 - Örö

Suomen Saaristoristelyjen järjestämä Linnakeristeily starttasi Aurajoesta Turusta perjantaina 10. toukokuuta. Ensimmäinen etappi oli myöhään illalla saavutettu Örö.

Örö on Kemiönsaaren kunnassa Hiittisten pohjoispuolella sijaitseva linnakesaari, joka kuului aiemmin Hiittisten ja myöhemmin Dragsfjärdin kuntaan. Saari on ollut sotilaskäytössä Venäjän vallan ajasta lähtien.

Örö tunnettiin aiemmin varusmieskoulutuspaikkana, mutta puolustusvoimien toiminta siellä päättyi pääosin vuonna 2005. Saaressa on yhä toimintakunnossa oleva kolmesta tykistä koostuva 130 TK-rannikkotykkipatteri.

Nykyisin Metsähallituksen hallinassa olevalla saarella esiintyy arvokkaita luontotyyppejä kuten hiekkarantoja, dyynejä ja rantaniittyjä. Örössä on havaittu huimat 1500 perhoslajia, joista uhanalaisia on yli sata. Saari on myös Suomen ainoa lännenkylmäkukan kasvupaikka.

M/S Isosaari-alus asettui perjantai-iltana 10. toukokuuta Örön pohjoispäähän vanhalle armeijalaiturille, eikä kolmen kilometrin päähän nykyisen vierasvenesataman laituriin kuten oletin.

Lännenkylmäkukka jäi tällä kertaa näkemättä, koska en osallistunut opastetulle kierrokselle.  Matkanjohtaja Tomi Ståhlbergin johdolla kiertäneen ryhmän reitti suuntautui pääosin entiselle varuskunta-alueelle, jonka rakennukset sijaitsevat liki satamaa. Kasvupaikka on entisen harjoituskentän laitamilla.

Kolme kertaa aiemmin Örössä vierailleena olen tätä kasviharvinaisuutta, sotilaskotia ja tykkejä kummastellut, joten nyt oli aika tutustua omatoimisesti saaren pohjoispäähän. Edellisella Örö-visiitilläni kesällä 2016 tämä osa saaresta vaikutti mielenkiintoisemmalta kuin punamultaiset armeijarakennukset.

Mukaan lähti laivalla tutustumani viehättävä nainen pääkaupunkiseudulta. Hän osoittautui myös erinomaiseksi valokuvaajaksi. Muutama tunti menikin heittämällä rantakallioita kierrellessä ja maisemia tallentaessa.

Kahden vuorokauden mittaisen linnakeristeilyn aikana näin muutaman merikotkan. Örön pohjoispään bunkkerien luota lehahti lentoon ilmeisen vanha yksilö, sillä kovin olivat sulkansa jo vaalentuneet.

Edellisiltainen virvoitusjuomien nauttiminen merimatkan tiimellyksessä taisi vielä hiukan vaikuttaa, sillä luulin ensin näkeväni ison lokin. Eipä meinaan tullut ensimmäisenä mieleen, että merikotkankin voi nähdä muutaman metrin päästä. Melkein olisi voinut napata kopin.

Örössä olisi varmasti vierähtänyt mukavasti koko viikonloppu. Linnakeristeily oli kumminkin aikataulutettu siten, että kellon tikittäessä saarelta oli jo lähdettävä puolenpäivän jälkeen. Niinpä M/S Isosaari suuntasi sumuiselle merelle, seuraavana kohteenaan Tammisaaren eteläpuolella sijaitseva Jussarö.

Linnakeristeilyllä osa 1 - Yleistä

Osallistuin 10.-12. toukokuuta Linnakeristeilylle. Kyseessä oli M/S Isosaari-laivalla tehty pilottimatka entisiin linnakesaariin. Se eteni reittiä Turku - Örö - Jussarö - Helsinki.

Örö oli minulle tuttu saari jo kolmelta käyntikerralta, mutta Jussarö vielä käymättä. Se oli ollut suunnitteilla varmaan viitisen vuotta.

Sain keväällä vihiä reissusta muistaakseni Turun Sanomien artikkelista. Siinä kerrottiin ympäripyöreästi mitä tuleman pitää. Hintoja tai muuta ei mainittu.

Matkanjärjestäjä, helsinkiläinen Suomen Saaristoristeilyt, ei ollut ehtinyt edes tehdä vielä tarkempia infoja kun jo innokkaimmat ottivat yhteyttä. Olin ilmeisesti ensimmäisten joukossa, koska sähköpostiviestittelyn tuloksena sain viimeisen vapaana olleen hytin.

Ilmoitetut kaksi risteilyä, tämä ja sama matka käänteisessä järjestyksessä, menivät kuin kuumille kiville. Jonoonkin jäi viisi sataa innokasta. Maaliskuun 11. päivä heitä oli vasta "vain" sata, kuten Ilta-Sanomien linkissä kerrotaan https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006031569.html

Matkan hinta koostui laivalla yöpymisistä ja ruokailuista sekä opastuksista kohteissa. Minun ja työkaverini Rouhiaisen lompakkoa tämä verotti reilulla kahdella sadalla eurolla per ukko. Eräs tuttuni piti sitä kalliina, mutta saman hinnan saa menemään helposti vaikkapa Aurajoen ravintolalaivoilla parissa illassa. Eikä siinä tapauksessa näe linnakesaaria kuin korkeintaan kännykkänsä näytöltä.

M/S Isosaari tunnettiin ennen Aspö-nimisenä. Paatti seilasi vielä muutama vuosi sitten Turusta Utööseen. Olin kesällä 2010 kyydissä ja hytti sattui olemaan samaisessa pohjakerroksessa kuten tälläkin reissulla.

En tiedä tarkkaan mitä muutoksia laivaan on tällä välin tehty, mutta vain hyttikerros vaikutti tutulta. Baari ei puolestaan kilistänyt kelloja ollenkaan, mikä sai tällaisen hyvämuistisen miehen ihmettelemään kovasti näkemäänsä.

Risteilyn henkilökunta koostui viidestä miehistön jäsenestä. Matkanjohtaja Tomi Ståhlberg esitteli heidät heti alussa. Hänen lisäkseen matkalla tutuikseni tulivat yleismies Roni ja baarimikko Sami.

Ståhlbergillä oli sana hallussa sekä laivalla että opastaessaan sakkia kohdesaarissa. Hän on taustaltaan historioitsija ja se varmasti auttaa kummasti tässä hommassa.

Risteilyväki oli aikalailla erilaista kuin kuvittelin. Näin mielessäni risupartaiset, Osmo Soininvaaran tai Hannu Hautalan kaltaiset lintumiehet kiikarit tanassa ja kumisaappaat jalassa kannella. Yllätys olikin melkoinen, kun laivan kuppilassa viereisessä pöydässä nautittiin pikkutakit päällä punaviiniä, eikä suinkaan muisteltu kovaan ääneen Koijärven neljäkymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Laivabaari oli kattaukseltaan erinomainen. Ennakkoinfossa mainitut "omat eväät" olivat kumminkin paikallaan, vaikka niitä sai nauttia ainoastaan paatin keski- ja hyttikerroksissa.

Ruokapuolella eväät sen sijaan olivat turhia. Hintaan sisältynyttä naposteltavaa riitti varmaasti tarpeeksi suursyömäreillekin. Aika antautumuksella lautaset näyttivätkin tyhjenevän sen verran mitä vieraisiin pöytiin vilkuilin. Kattaukseen kuului aamupalan lisäksi liha-, kala- ja kanaruokia sekä lohikeittoa.

M/S Isosaari lähti perjantaina 10. toukokuuta Aurajoesta puoli kuuden paikkeilla. Suuntana oli Örön linnakesaari, jonne arvioitu saapumisaika oli kello 23. Siitä lisää seuraavassa blogijutussa.

Kasvititeellisessä puutarhassa 17. toukokuuta

Perjantaina tuli käväistyä Turun Ruissalossa Turun yliopiston kasvititeellisen puutarhan mailla katsomassa kevään edistymistä. Aika kesämeininki alkaa sielläkin olla.

Ulkopuutarhan, jossa on muun muassa lummelampia, voi helposti sivuuttaa kasvitieteellisessä käydessään. Alue ei sijaitse ihan päärakennuksen välittömässä läheisyydessä, joten moni ei ehkä ymmärrä kävellä hieman kauemmas. Kannattaisi kyllä, koska lammikot, patsaat ja kasvit ovat näkemisen arvoisia.

Kiersin myös Puutarhan kierto-nimisen luontopolun, joka tunnetaan kansan suussa kai paremmin Ruissalon luontopolku-nimellä. Se tosin on harhaanjohtava nimi siinä mielessä, että se ei anna lainkaan tarkempaa infoa lenkin sijainnista. Luontopolkuja kun saarella riittää.

Van Halenista ja vähän muustakin

Facebookin ihmeellisessä maailmassa oli muutama päivä takaperin keskustelua amerikkalaisesta hard rock-yhtye Van Halenista. Eräs kaverini oli ostanut bändin ensimmäisen lp-levyn ja postannut siitä kuvan näytille.

Kyseinen tuotos kuuluu orkesterin parhaimpiin, ollen ehkä jopa sen paras. Näin myös kommentoin kuvaa ja lisäsin, etteivät suinkaan kaikki Van Halenit ole lähellekään samaa tasoa. Esimerkiksi heidän neljäs albuminsa, Fair Warning vuodelta 1981, on suorastaan huono. 

Siitähän nousi myrsky vesilasissa ja levyä alettiin kiivaasti puolustamaan. Samat ihmiset ovat aiemminkin vannoneet Fair Warningin nimeen vastaavissa keskusteluissa, joten sikäli se ei tullut yllätyksenä.

Jotten olisi ollut aivan väärässä itseni kanssa, piti kaivaa Fair Warning esille levyhyllystä ja kuunnella se oikein keskittyneesti. Muistikuvani eivät pettäneet. 

Olen sitä mieltä, että Fair Warning on Halenin heikoin levy. Se sisältää vain kaksi hyvää biisiä, eivätkä nekään niin kummoisia ole. Unchained ja Mean Street erottuvat silti levyn umpitylsästä materiaalista, josta ei jää mitään mieleen useammallakaan kuuntelukerralla. 

Levy on todennäköisesti tehty vain siksi, että kovassa nosteessa 80-luvun alussa olleen Van Halenin piti saada uutta materiaalia ulos. Tuohon aikaan tapana oli pukata uusi albumi markkinoille kerran vuodessa. Fair Warningiin on juuri ja juuri saatu puristettua lp-levyn puolen tunnin vähimmäismitta.

Albumin kappaleet vaan ovat hävyttömän huonoja yhtyeen siihen astiseen tasoon nähden. Tosin eipä edeltajänsä, vuonna 1980 ilmestynyt Women And Children First sekään mikään erikoinen ole varsinkaan verrattuna yhtyeen kahteen ensimmäiseen albumiin. Ne kun ovat erinomaisia. Onneksi yhtye petrasi 80-luvun kuluessa. 

Van Halen-keskustelussa kielenkäyttö oli aika kevyttä ja asiallista. Toisinkin on ollut. Viime vuonna poistin Facebook-muonavahvuudesta kaksi tyyppiä, jotka keskittyivät lähinnä vittuiluun ja lukivat päivityksiäni kuin piru Raamattua. 

Toinen oli puolituttu pyöräilevä kuntosalimies, joka tapasi esitellä pohjelihaksiaan ja muita vimmatusti tatuoituja ruumiinosiaan Facebookissa. Eipä voisi vähempää kiinnostaa. Muutaman viimeisen vuoden hän olikin uutisvirrastani visusti peitossa. 

Heppu takertui viime kesänä kirjoituksiini sellaisella tarmolla, että oikein ihmetytti mistä hän sai kipinän ruveta mussuttamaan vähän joka asiasta. Kun kirjoitin, että vastustan Hesburgerin drive-in-kopperon tuloa Turun Marttiin, puuttui hän kovin sanoin siihen. 

Jos taas olin sitä mieltä, että rokkifestivaalien alkoholimyyntihinnat ovat pilvissä, oli hänen pakko kommentoida, että asian laita ei suinkaan näin ole ja olen väärässä. Suoranainen punainen vaate oli se, että kerroin usein salakuljettavani festareille oman viinapullon. Hänhän kimpaantui täysin moisesta rikoksesta ja sain kuulla kunniani. 

Lopulta päätin tiputtaa tämän tapauksen kaverilistalta. Ottakoon kohteekseen jonkun toisen. En ole pannut hänen vaimoaan tai kussut hänen aamumuroihinsa. 

Eräs vuosikausia epämiellyttäviä letkautuksiaan jaellut narsistinen nimikirjoitustenmetsästäjä sen sijaan kohosi viime vuonna käytöksellään astetta rankemmalle tasolle. Aikaisemmin vittuilunsa olivat koskeneet lähinnä asuinpaikkaani Turkua ja kyvyttömyyttäni olla käymättä hänen hyväksymissään musiikkitapahtumissa. 

Tämä entinen kaverini sai bensaa liekkeihin luettuaan blogikirjoitukseni Ritchie Blackmore's Rainbown konsertista, joka pidettiin viime huhtikuussa Helsingissä Hartwall Areenalla. Homma meni täysin yli hänen ladellessaan mauttomuuksiaan minusta Facebookin Deep Purplen ystävät-ryhmässä. Olen vieläkin loukkaantunut. 

Näkemykseni konsertista  http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/04/ritchie-blackmores-rainbow-hartwall.html

Huomatessaan tippuneensa kaverilistaltani, sain seuraavana päivänä tekstiviestin häneltä. Siinä luki "Vitun pelle!". Sen koommin en ole tästä sankarista kuullut, eikä ole ollut ikävä. 

Mielipiteitä saa toki olla, mutta kun kommentoinnit muuttuvat henkilökohtaiseksi vittuiluksi, alkaa homma mennä yli äyräidensä.

Tiia Anniina Katariinanlaaksossa

Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva Katariinanlaakson luonnonsuojelualue on suosittu ulkoilupaikka. Aina silloin tällöin tulee käytyä siellä käppäilemässä ja valokuvaamassa.

Etenkin sosiaalisessa mediassa saattaa välillä nähdä Katariinanlaaksossa otettuja mallikuvia. Olen niitä myös näytille pistellyt jonkun kerran.

Tällä kertaa olin liikkeellä turkulaisen Tiia Anniinan kanssa. Hänellä on pitkä kokemus malleilusta ja promootiohommista.

Miljööksi Katariinanlaakso valikoitui vähän sattumalta, koska alkuperäinen idea ei enää toiminutkaan. Kirsikkapuiden kukinta nimittäin oli viime viikolla jo parhaat päivänsä nähnyt. Kulahtaneet kukat ja upea Tiia ei olisi ehkä ollut paras yhdistelmä.

Saaronniemi toukokuun ensimmäisellä viikolla

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu oli vaihteeksi ohjelmaton. Soittorumba muutamalle kaverille ei tuottanut tulosta ja kun vielä vapunaattokin meni töissä ahertaessa, ei kankkunen päässyt yllättämään koko viikolla.

Suurena Ruissalo-fanina en malttanut pysyä sieltä poissa viikonloppuna. Teinkin kaksi reissua vähän eri puolille saarta. Alla olevat kuvat ovat Kolkannokasta ja Saaronniemestä 4. toukokuuta.

Ilma oli sen verran viileähkö, etten nähnyt käärmeitä kuikuiluistani huolimatta. Tähän aikaan niitä saattaa vielä löytää, koska aluskasvillisuus ei ole tiheää ja vihreää. Valkoposkihanhia ja kyhmyjoutsenia sen sijaan oli senkin edestä.

Yksinäinen kanadanhanhi sukelteli perssulat pystyssä kuin joutsen konsanaan ruokaa rantavedestä etsiessään. Yleensä olen nähnyt niiden rouskuttavan nurmikkoa serkkujensa tapaan, mutta hyvin näyttää vesikasvitkin maistuvan.

Haahkoilla oli kevätkiima kovimmillaan. Parisenkymmentä urosta piiritti yhtä naarasta kauempana rannasta. Tuollaista operaatiota ja ääntelyä en ole kai ennen todistanutkaan. Olipa aikamoinen show.