Katariinanlaakson asukkeja

Katariinanlaakso on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue Turun ja Kaarinan rajalla. Aluetta kiertää luontopolku, jonka varrelta voi bongata lintuja, oravia ja pieniä hirvieläimiäkin jos käy hyvä tuuri. Olipa siellä viikko pari sitten kesy supikoiranpentukin ulkoilijoiden ilona. 

En nähnyt supikoiraa käydessäni tiistaina Katariinanlaaksossa. Se oli kuulemma viimeksi tavattu läheisellä Ispoisten uimarannalla. Todennäköisesti sama yksilö, kertoi eräs luontokuvaaja, jonka kanssa vaihdoin pari sanaa luontopolulla.  

Unohdin jälleen ottaa jonkun vanhentumisen rajamailla olevan leipäpussiin mukaan matkaan, koska sen olisi voinut syöttää rannassa uiskenteleville sorsille. Ne olisivat tehneet pussin sisällöstä selvää nopeasti.

Oravilla sen sijaan oli pähkinöitä mutusteltavana monessakin paikassa. Parhaimmillaan neljä kurrea vilisti laakealla kivellä, jollainen on polun varrella.

En ole täysin varma, mutta näyttää, että ylimmän kuvan oravalla olisi punkki korvan juuressa. Niitä Katariinanlaaksossa varmasti riittää. 

Littoistenjärven vedenneito

Eräänä arki-iltana heinäkuun alkupuolella olin turkulaismalli Tanja Tanita Sundellin ja harrastajavalokuvaaja Annika Hakalan kanssa Liedon ja Kaarinan rajamailla Littoistenjärvellä kuvausreissulla. 

Kysyin Annikaa mukaan, koska hänellä on vähän erilaista näkemystä mallikuvaamisesta ja hän on hyvä ohjaamaan malleja. Tanjan kanssa Annikalla synkkasikin heti hyvin yhteen. Mitä hänen ottamia kuviaan katselin, erinomaisia ruutuja tuli. 

En muista mistä juuri Littoistenjärvi tuli mieleeni miljööksi, mutta se osoittautui oikein käyttökelpoiseksi. Järvelän puolella järveä suppailijoita vähän hääräsi linssiemme edessä tai vaihtoehtoisesti toisinpäin, mutta hyvin kaikki mahtuivat. 

Hiekkarantakuvat ovat Littoistenjärven toiselta puolelta Koulurannasta. Kävimme ensin kurkkaamassa tanssilavarannalla, mutta se oli niin kansoitettu, ettei kannattanut edes poistua autosta. 

Koulurannassa oli yllättävän vähän ihmisiä, eikä kukaan kytännyt mitä touhusimme. Rantaan oli ajautunut vihreää pitkulaista levää, mutta sinilevää se ei ainakaan ollut kuten joku ehti heti tuoreeltaan ehdottaa. 

Kuten olen ennenkin todennut, Tanja on ihan ykkösmalleja. Aivan mahtava tälläkin kertaa. Kauniina kesäiltana kuvat eivät voineet mitenkään epäonnistua hänen kanssaan. 

Matelija Vuosnaisten luontopolulla

Kesäloman toisella viikolla oli aika poiketa kotikonnuilla Kustavissa. Helteisen päivän aikana ehdin muun muassa kiertää Vartsalan saaren eteläkärjessä olevan Vuosnaisten luontopolun.  

Vuosnaisten luontopolku on viime vuonna avattu reitti komeissa saaristomaisemissa. Etenkin rantakallio-osuudet hakevat vertaistaan. Pyhämaan Pamprinniemen luontopolulla on vähän vastaavaa, mutta heti ei tule muuta mieleen. 

Viime kesän kirjoitukseni on luettavissa linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/07/vuosnaisten-uudella-luontopolulla.html

Kivenheiton päässä on Vuosnaisten satama, josta lähtee yhteysalus Brändöön Ahvenanmaalle. Polun lähtöpaikalla on kaksi ravintolaa, Spauna ja Vuosnaisten Meriasema, joissa voi käydä huurteisella toimittamassa retken aikana kertyneen nestehukan pois. 

Spaunan kallioilla, aivan luontopolun vieressä, oli nyt taiteilija Suvi Nurmen metallisia taideteoksia. Hyvin nekin maisemaan sopivat. 

Lähivuosina tavakseni on tullut katsella kivikkoja ja ojia sillä silmällä, jos vaikka näkyisi käärmeitä. Vuosnaisissa vastaan tuli todellinen vonkale, varmasti suurin matelija jonka olen Suomen luonnossa nähnyt. Kyseessä oli reilusti yli metrin mittainen rantakäärme. 

Wikipedian mukaan rantakäärme kasvaa yleensä 70-80 senttiseksi ja Suomen ennätys on 134 senttiä. Tämä kaveri ei varmaan kovin kauaksi siitä jäänyt. En meinannut aluksi uskoa silmiäni, käärme oli aivan järjettömän kokoinen! Mieleen juolahti Thaimaan Phuketissa näkemäni kobra, joka luikerteli tien yli illan hämärtyessä. 

Latasin nämä samat valokuvat ensin Facebookin Luonnonvaraiset matelijat ja sammakkoeläimet-ryhmään. Illemmalla sama operaatio I Love Kustavi-ryhmään. 

Kustavi-ryhmässä yllätti kun todella moni kirjoittaja rupesi väittämään, että kyseessä on kyy eikä rantakäärme. Matelija- ja sammakkoryhmässä kukaan ei asettanut asiaa kyseenalaiseksi.

Kommentoijat kinasivat pääasiassa keskenään että "ei ole täpliä päässä", "tuo on musta kyy" ja muuta vastaavaa. Vihreää mambaa ei sentään ehdotettu. Kannattaisi vähän paremmin tutustua rantakäärmeiden värieroihin ja kokoon, jolloin asia olisi varmasti selvinnyt, eikä olisi tarvinnut naputella aatoksiaan kaikkien nähtäville. Surkein kommentti kuului "Olis antanut pistää ni olis nähty onk myrkyllinen"...

Aavistuksen heikosti merkittyä luontopolkua ei missään nimessä kannata jättää väliin ainakaan käärmepelon takia, mutta klenkkakoipisena tai sateella en sinne kuitenkaan lähtisi.  

Lummelammikon asukkaita

Kävin muutama päivä takaperin Turun Ruissalossa sijaitsevassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. 

Kesäkuun alussa puutarhan eräällä lummelammikolla kävi armoton kurnutus, kun vihersammakot mellastivat pitkin lätäkköä. Tuolloin luulin niitä mölysammakoiksi, mutta kyseessä on ilmeisesti joko vihersammako tai syötävä sammako. Lajit voivat kuulemma myös risteytyä. Näin kertoi eräs lammikon reunalla tapaamani luontokuvaaja, jolla tuntui olevan paljon tietoa sammakoista ja luonnosta ylipäätään.

Samainen mies tiesi myös, että lammen takaosassa uiskennellut merkillisen näköinen punanokkainen lintu on liejukana. Kyseinen siipiveikko on kuulemma sen verran harvinainen, ettei sitä ihan joka paikassa tapaa.

Sammakoita oli yhä lammikossa jonkun verran. Myös rantakäärmeitä uiskenteli lumpeenlehtien seassa ainakin kolme. 

Erkoisin tapaus sattui pari minuuttia ennen kuin saavuin paikalle. Kaislikossa väijynyt minkki nappasi käärmeen ja pisteli sen poskeensa vain muutaman metrin päässä ihmisistä. Tästä todisteena luontomies näytti pari kuvaa. Harmi kun en itse nähnyt tapahtumaa.

Mallikuvausta Vepsässä

Heinäkuussa satuin olemaan samaan aikaan Vepsän saarella, jonne oli järjestetty turkulaisen Image Team Modelsin kuvauspäivä. 

En tuntenut ryhmää etukäteen muuten kuin parin nimen verran. Mutta koska saari on pieni, illan päälle tutustuimme ja sain mahdollisuuden osallistua iltakuvauksiin. 

Malleina olivat Elena ja Juha. He olivat selkesäti asiaa ennenkin harrastaneet, koska liikkeet ja toiminta olivat todella luontevaa kameran edessä.

Pääkuvaajana toimi Manu Sund, joka oli sosiaalisesta mediasta tuttu nimi. Oikein mukava kaveri. Hänellä oli mukanaan kassillinen järeää kuvauskalustoa, jollaisen edessä oma kamerani vaikutti aika vaatimattomalta. 

Manun ohjaillessa malleja nappailin itsekin nipun kuvia. Laskevan auringon valo saaren eteläpäässä sopi hyvin kuvaustilanteeseen.