perjantai 15. syyskuuta 2017

Kolkanniemessä 15. syyskuuta

Tänään iltapäivällä oli pitkästä aikaa sopiva sauma poiketa vakioulkoilupaikassani Turun Ruissalon kärjessä Saaronniemessä ja viereisessä Kolkanniemessä.

Syksy on tehokkaasti tehnyt tuloaan ja luonto näytti sen mukaiselta. Ruskaa ei vielä pahemmin ole, mutta esimerkiksi kärpässieniä ja pihlajanmarjoja oli paljon.

Valokuvattavaakin löytyi jälleen. Vaikka miten luulisi Ruissalon pään nähtävyyksien jo hiljalleen olevan puhkikuluneita, osuu silmään joka kerta jotain uuttakin.

Ruissalon reissu oli samalla myös testi miten hetkeä aikaisemmin apteekista hankittu rannetuki soveltuu kamerakäteen. Enpä huomannut mitään muutosta. Nyt onkin toistaiseksi tukeva olo muutenkin kuin painon puolesta; samassa kädessä kun ovat sekä tenniskyynärpääremmi että ranteen jännetupintulehdusta helpottava tuki.













torstai 14. syyskuuta 2017

Mallikuvausta Raisiossa osa 2 - Myllypadolla

Viime vuoden lokakuussa Turun Sanomien Luonto Plus -ohjelmassa oli juttua Raisionjoen padoista. En ollut aikaisemmin tutustunut aiheeseen ollenkaan, mutta jakson nähtyäni piti oikein käydä paikan päällä katsomassa.

Samalla reissulla juolahti mieleen, että etenkin Myllypato olisi potentiaalinen mallikuvauspaikka. Vajaata vuotta myöhemmin homma sitten toteutuikin turkulaisen harrastajamallin Helin kanssa.

Melko lähellä tätä Raision Haunisten kaupunginosassa sijaitsevaa patoa on valtava Mylly -ostoskeskus. Liekö se peräti saanut nimensä tästä? Näin voisi ainakin veikata.

Koska en ole koskaan ollut mikään varsinainen trapetsitaiteilija, pysyttelin kuvatessa tukevalla maalla tai padon alkupäässä. Olisi ollut perin ikävää tippua vaikka pää edellä alas.

Helillä ei ollut vaikeuksia poseerata ja liikkua padolla, mutta tietysti piti olla varovainen. Betoniliuska oli kumminkin melko leveä, eikä tuultakaan ollut nimeksikään.

Kuvista tuli hyvin paljon erityyppisiä kuin päivää aikaisemmin otetut edellisen blogijutun Tapion alttari -fotot. Mutta se oli tarkoituskin.



 







keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mallikuvausta Raisiossa osa 1 - Tapion alttarilla

Tutustuin turkulaiseen harrastajamalliin Heliin kolmisen vuotta sitten. Huomasin eräällä Facebook-sivulla kuvia Ruissalon satumetsässä poseeravasta neitokaisesta. Fotot herättivät mielenkiintoni ja pistinkin oitis viestiä menemään. Sittemmin loistava ja muuntautumiskykyinen Heli on ollut kamerani edessä varmaan yli kymmenen kertaa.

Tällä kertaa ideana oli kuvata erikoisessa miljöössä Raision Kuloisten ja Turun Mälikkälän välimaastossa. Metsässä korkean kallion päältä sijaitseva, jääkauden muovaama merkillinen kivimuodostelma Tapion alttari lienee aikoinaan ollut muinaissuomalaisille palvonta- tai uhrauspaikka.

Kävin paikalla ensimmäisen kerran viime maaliskuussa turkulaisen arkeologi Timo Sepänmaan kanssa. Reitti oli vielä melko hyvin muistissani, emmekä haahuilleet metsikössä kovinkaan kauan. Paikalle johtaa viralliselta ulkoilutieltä lukuisia pikku polkuja.

Ajatus käyttää Tapion alttaria mallikuvauspaikkana ei itänyt vielä keväällä. Pari viikkoa sitten Turun Sanomien tuottama mainio Luonto Plus -ohjelma kävi sienimetsässä samoilla seuduilla. Satuin katsomaan jakson, jolloin syttyi idealamppukin.

Valokuvauksessa ajatus ja toteutus eivät ehkä aina kohtaa ihan toivotulla tavalla, mutta tällä kertaa osui aika nappiin.











sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Riiassa osa 3 - Jurmala

Jurmala on noin 56 000 asukkaan merenranta- ja kylpyläkaupunki Latviassa noin 25 kilometrin päässä Riiasta. Sen erikoisuus on lähes kolmekymmentä kilometriä pitkä hiekkaranta ja arkkitehtuurisesti komeat vanhat puutalot, etenkin pitsihuilat torneineen.

Riiasta pääsee Jurmalaan kätevästi vaikka junalla. Lomaamme sisältyi Ikaalisten matkatoimiston toimesta ilmainen bussikuljetus sinne. Retki saikin hyvän vastaanoton ja auto oli puolillaan innokkaita turisteja.

Bussikuskinamme ollut Jukka ihmettelikin moista suosiota, kun kuulemma yleensä ihmiset eivät ole näin kiinnostuneita Jurmalasta. Tämä oli hänen kahdestoista työkomennuksena Riikaan kesän aikana, eikä aiemmin ole tällaista koettu.

Jurmalassa oli muutama tunti aikaa tutustua kaupungin ihmeisiin. Olin vuonna 2009 vastaavalla matkalla, jolloin alue tuli pääpiirteittäin tutuksi. Nyt en tainnutkaan mitään uutta nähdä, mutta se ei suuremmin surettanut.






Jurmalan pääkatu on pitkä kävelykatu. Sen varrella on runsaasti baareja, käsityöläisten kojuja ja kaikenmoista matkamuistomyymälää. Omat ostokseni rajoittuivat muutamaan oluttuopposeen ja Riga -lippalakkiin. Innokaat myyjät kyllä kutsuivat kojuilleen maistiaisille ja tyrkyttivät sitä sun tätä. Jotain litkua kumosinkin kurkkuuni, täysin ymmärtämättä edes mitä se mahtoi olla. Ilmeisesti jonkinsortin teetä.









Jurmalan komea hiekkaranta on todellakin kaikkien kehujen arvoinen. Se näytti vaan kovin matalalta ainakin sieltä suunnalta josta merta lähestyimme. Samapa tuo kai, mutta jos tekee mieli puhahtaa uiskentelemaan, saanee kahlata aika kauas ennen kuin homma onnistuu.

Jukka-kuskimme spiikkasikin ennen Jurmalaan saapumistamme, että "Täällä tuntuu kuin olisi etelässä, sillä erotuksella että palmujen tilalla on mäntyjä". Juuri näin. Kun vielä lämpötila lähenteli kolmeakymmentä, helposti kuvitteli olevansa paljon kauempana Suomesta.

Olen toisinaan suositellut Jurmalaa auringonpalvojatuttavilleni vuoden 2009 käyntini perusteella. Kovin kiinnostunutta vastaanottoa ehdotukseni ei ole saanut. Ilmeisesti Latviaa pidetään tuttujeni keskuudessa yhä jotenkin vähäpätöisenä ja alkeellisena entisenä kommunistimaana. Mielummin lennetään vaikka sitten Turkkiin. Kannattaisi ehkä heittää vanhentuneet käsitteet romukoppaan ja katsastaa Jurmalakin, mikäli rantaa ja aurinkoa kaipaa.