Fuerteventuralla vuonna 2016

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kuusi vuotta Fuerteventuran matkasta. Viikon mittainen loma kotimaan paukkupakkasten keskelle ajoittui aivan nappiin ja lomakohdekin oli täysin kymppi. 

Fuerteventura on Kanariansaariin kuuluva saari Atlantin valtamerellä 115 kilometriä länteen Afrikan rannikosta. Se sai alkunsa tulivuorenpurkauksesta noin 12 miljoonaa vuotta sitten ja on Kanarian saarista vanhin. 

Saaren pinta-ala on noin 1660 neliökilometriä ja se on Kanariansaarista Teneriffan jälkeen suurin, noin sata kilometriä pitkä ja 30 kilometriä leveä. Korkein kohta on 807 metriä korkea Pico de Jandia.

Fuerteventura on maaperältää karu ja aavikkoinen. Rantaviivaa on noin 340 kilometriä, josta hiekkarantaa noin 50 kilometriä.  

Corralejon kaupungin eteläpuolella on suuri valkohiekkainen dyynialue ja siellä hotellimmekin sattui sijaitsemaan. Läheinen Isla de Lobosin saari tuli tutuksi päiväretkellä. 

Viikko Fuerteventuralla lukeutuu parhaimpiin etelänlomakokemuksiini. Hotellin all inclusive-palvelut olivat vertaansa vailla. En ole saanut missään yhtä hyvää palvelua. Kävi myös tajuton mäihä, että 880 huoneen kompleksista löytyi kymmenen hengen seurueellemme rivitalokämpät viihtyisältä palmu- ja nurmikkoalueelta, emmekä päätyneet valtavaan päärakennukseen.

Viikon aikana oli vaikka millaista nähtävää ja koettavaa, mutta erikoisin juttu saattoi olla hiekkarannalta bongaamani portugalinsotalaiva. Kyseessä ole mikään taistelualus, vaan vähän seksilelua muistuttava polttiaiseläinlaji, useista erikoistuneista polyypeista koostuva yhdyskunta. Ihmiselle vaarallinen olio ei ole meduusa, vaikka usein yhdistetäänkin niihin. 

Corralejon kaupunkiin hotellistamme oli matkaa kuutisen kilometriä. Kalahieronnan ja parturin lisäksi käyttämäni palvelut rajoittuivat muutamaan mukavaan kuppilaan. Koska matkapakettiin kuului ruoka- ja juomatarjoilu viihtyisässä hotellissa, ei paljon tarvinnut muualla istuskella. 

Lobosin saaren, joka on yksi kolmestatoista Kanariansaaresta, päiväretken lisäksi kävimme laajalla saarikierroksella. Kattava bussiretki vei meidät muun muassa vuoristokyliin, aloe vera-maatilalle ja saaren alkuperäisasukkaiden guanchien muistomerkille. 

Laivamatka naapurisaarelle Lanzarotelle kesti 45 minuuttia. Tuliperäisen laavasaaren rannikkokaupunki Playa Blanca olikin uusi tuttavuus. Pohjoisempana Puerto del Carmenissa lomailin talvella 2013. Hienoja paikkoja molemmat. 

Fuerteventuralla sanotaan tuulevan lähes aina. En huomannut sillä saralla mitään erityisempää, ainakaan bofoori ei millään lailla haitannut menoa. Esimerkiksi Liedossa puhaltaa vuodenajasta riippumatta huomattavasti enemmän. En ymmärrä miksei kunta perusta tuulivoimalapuistoa Avantiin, jossa olisi siihen tarkoitukseen sopiva maalänttikin valmiina Ahtonkaaren vieressä. 

Sekä Fuerteventura että Lanzarote ovat matkakohteita, joissa olisi mahtavaa käydä joskus uudelleenkin.  

Fuerteventura osa 2 - Portugalinsotalaiva ja Atlantin aallot

Lomaviikon aikana Fuerteventuralla tuli nähtyä rutkasti erilaisia eläimiä, joihin ei koto-Suomessa törmää. Monilukuisimpana näihin kuuluivat tavallista muurahaistakin paljon pienemmät mustat ötökät, joita hotellihuoneissamme oli kuulemma lähes jokaisessa.

Neljän tähden hotelliluokitus ei estänyt niitä kipittämästä pinnoilla kuten vessan lavuaarissa ja kylpyammeessa, josta ne parhaiten erottuivatkin. Huomasin pikkuruiset kotieläimet eräänä aamuna, kun ne olivat ahnaina avatun suklaapatukkani kimpussa. Olipa eräässä huoneessa nähty jykevä torakkakin.

Suomessa oli tammikuun reissumme aikana kovat pakkaset, jotka jatkuivat pari päivää kotiinpalumme jälkeenkin. Vein kameraa lukuunottamatta kaiken mahdollisen matkaroinan parvekkeelle vuorokaudeksi. Mikäli ötököitä tuli mukana, kuolivat ne viimeistään sinne. Ainakaan yhtään ei ole kämpässä näkynyt.

Merkillisin elukka tuli vastaan hotellin takana olevalla rannalla. Katselin sitä aikani, että mikä hemmetti tuo oikein mahtaa olla. Liekö ollenkaan tältä planeetalta? Otus näytti lähinnä erotiikkaliikkeen hyllyltä napaltulta vempaimelta, josta olivat patterit loppuneet.

Sinertävä ja läpikuultava limakasa vaikutti ensialkuun täysin elottomalta. Yhtäkkiä se alkoi nostella ja vemputtaa päätään tai mitä lie ulokemaista elintään. Siinä vaiheessa teki mieli soitella Fox Mulderille Salaisiin kansioihin tai vähintään avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojalle, mutta kummankaan numeroa ei sattunut olemaan mukana.

Reissun jälkeen latailin matkakuvia Facebookiin. Kovasti tykkäyksiä saaneen kansion eräs huomiota herättävimmistä kuvista esitti tätä kummallista eliötä. Asian ratkaisi eräs taivassalolaistuttu, joka oli nähnyt moisia limanuljaskoja Lanzarotella. Myös Australiassa nykyään asuva piikkiöläismies tiesi kertoa, että kyseessä on portugalinsotalaiva.

Polyyppieläimiin kuuluva portugalinsotalaiva (Physalia physalis) on polttiaiseläinlaji. Se on yksi tunnetuimmista ihmisille vaarallisista polttiaiseläimistä. Sitä tavataan lämpimillä merialueilla Golf-virran alueella Pohjois-Atlantilla, Intian valtamerellä sekä Tyynellämerellä. Portugalinsotalaiva ei ole yksilö, vaan se on useista polyypeistä koostuva yhdyskunta.

Portugalinsotalaivalla on noin 15 cm vedenpinnan yläpuolelle kohoava, 9–35 cm pitkä typpi-happi-hiilimonoksidi-kaasuseosta täynnä oleva  ja sulkijalihaksella varustettu kelluke, joka toimii purjeen tavoin auttaen liikkumisessa. Veden alla sillä on pitkät lonkerot, joissa on ravinnonhankinnassa käytettävät polttiaissolut. Portugalinsotalaiva voi levittää lonkeronsa jopa 30 metrin päähän.

Kovassa merenkäynnissä portugalinsotalaiva tyhjentää uimakellukettaan kaasusta, jolloin se painuu pinnan alle turvaan pahimmalta aallokolta. Lisääntyminen tapahtuu tavallisesti suvuttomasti eli silmikoitumalla; yksittäisiä polyyppeja irtoaa yhdyskunnasta omiksi uusiksi yhdyskunnikseen.

Ravinnokseen portugalinsotalaiva käyttää pikkukaloja, joita se lonkeroidensa polttiaissoluilla lamauttaa ja tappaa, minkä jälkeen ne nostetaan ruuansulatuspolyyppien käsiteltäviksi. On kuitenkin muutamia lajeja, jotka ovat immuuneja portugalinsotalaivan polttiaissolujen myrkylle, ja ne elävätkin turvassa lonkeroiden lomassa houkutellen muita pieniä kaloja saaliiksi ja syöden niiden jäännöksiä sekä kuolleita lonkeroita.

Pahimmassa tapauksessa rannalla lojunut portugalinsotalaiva oli poltellut kenties jotain hotellistamme tuttua hahmoa uiskennellessaan rantavedessä. Eipä käy kateeksi.

Hotellin takana ollut ranta oli kilometrien mittainen. Tein parina päivänä kävelylenkin näissä komeissa maisemissa. Rantahiekalla lojunut yksinäinen portugalinsotalaiva jäi ainoaksi havainnoksi tuosta merkillisestä eliöstä.