Maalun Pirunpellonpolku ja Karunan kirkko

Maalun Pirunpellonpolku Sauvon Karunassa tuli vastaan pari viikkoa sitten erään nettijulkaisun kautta. Pistin viestiä luontopolkuja innokkaasti kiertävälle työkaverilleni, että tuollakin voisi joskus käydä. Homma toteutuikin nopeasti.

Maalun kylästä en ollut aikaisemmin kuullut, mutta Sauvo ja Karuna ovat semituttuja paikkoja. Siellä suunnalla on tullut sunnuntaiajeltua silloin tällöin viimeisen viidentoista vuoden aikana. Näillä bensanhinnoilla ja palkoilla varmasti tulevaisuudessa vähemmän. 

Maalun kylässä oli ennen 15 metriä korkea ilmavalvontatorni, josta käsin toisen maailmansodan aikana tähyiltiin vihollisen lentokoneita. Torni rakennettiin uudelleen vuonna 2005 Maalun kyläyhdistyksen toimesta. 

Jykevistä hirsistä tehty rakennelma on komea ilmestys hakkuuaukeiden keskellä. Metsätöitä alueella on tehty todella tarmokkaasti, mutta yllätyksekseni tornista ei silti näe merelle asti. Tässä tapauksessa puuta olisi samalla vaivalla voinut kaataa enemmänkin. 

Parkkipaikalta, osoitteesta Maaluntie 130 Karuna ei ole kuin kivenheitto Pirunopellonpolun alkuun. Se kuuluu Tammireitteihin, joka on naapurikuntien yhteinen nimitys alueen luontopoluille. Sauvon lisäksi mukana ovat Lieto, Kaarina ja Paimio. 

Kulkusuunta haalistuneilla nauhoilla merkityllä polulla on lähes kulkijan itsensä varassa, sillä opasteita on perin harvassa. Taisin nähdä vain neljä rättiä killumassa oksilla. Eksymisen vaaraa ei silti luulisi olevan, koska näkötorni näkyy lähes koko ajan jos vaan kääntää selkänsä. 

Edestakaisin polun mitaksi tulee hieman alle kaksi kilometriä. Matkalla ei kaadetun metsikön lisäksi järin ihmeellistä nähtävää ole, mutta sentään pirunpelto, kuten otsikkokin sanoo. Kivikkoisen muinaisrannan pystyy ohittamaan vaivattomasti vähän kankeampikin kulkija. 

Koska opasteet ovat aika lapsenkengissä, piti hetki miettiä onko näköalapaikka kenties sama asia kuin avara sähkölinjakallio. Kauempaa löytyi onneksi komeampia maisemia.

Horisontissa näkyi teollisuusrakennusten figuureja, jotka luullakseni sijaitsevat Paraisilla. Ainakin sikäläiset kalkkiteollisuusrakennelmat näyttävät suunnilleen samoilta. 

Karuna on entinen itsenäinen varsinaissuomalainen kunta, joka liitettiin Sauvoon vuonna 1969. Sen naapurikunnat olivat Kemiö, Parainen ja Sauvo. Suomen suurin sähköjakeluyhtiö Caruna Oy, jonka ulkoministeri Pekka Haavistokin hyvin tuntee, on nimettu Karunan mukaan. 

Eräällä sunnuntaiajelulla vuonna 2008 päädyimme Karunan kirkon pihalle. Ihmetys oli melkoinen nähdessämme pyhäkön. Miten täällä korvessa voi olla jylhä graniittilinna? Komeampaa kirkkoa ei tule vastaan edes tiheästi asutuissa taajamissa. 

Autossa mukana ollut silloinen työkaverini, arkeologi Timo Sepänmaa, hymisteli hetken kulmiaan. Hänellä sytytti, että Karunan alkuperäinen kirkko siirrettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Seurasaaren ulkomuseoon Helsinkiin ja tämä rakennettiin tilalle.

Upeaa kirkkoa piti luontoreissunkin yhteydessä käydä ihastelemassa. Sitten edellisen visiittini, josta taitaa olla kolme-neljä vuotta aikaa, on kirkkomaalle ilmestynyt Mannerheim-ristin ritari nro 27 Ahti Heinolle omistettu muistokivi.

Muinaisretki Sauvoon ja Kemiönsaarelle 22.8.2015

Turun museokeskus ja Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjestivät päiväretken Sauvoon ja Kemiönsaarelle lauantaina 22. elokuuta 2015.

Huomasin tapahtuman muutamaa viikkoa aiemmin netistä. Homma vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että ilmoittauduin välittömästi.

Koska järjestäjiä olivat museokeskus ja maakuntamuseo, tyhmempikin saattoi arvata, että retki oli aihepiiriltään historiallinen. Ryhmän vetäjinä toimivat arkeologi Sari Mäntylä-Asplund ja tutkija John Björkman. Molemmilta irtosi reippaasti tarinaa ja verbaliikka oli hallussa.

Kokoontuminen oli aamuyhdeksältä Wäinö Aaltosen museon edessä Turussa. Kuten etukäteen arvelinkin, olin joukon nuorimmasta päästä, vaikken mikään varsinainen poikanen enää olekaan. Sakkia oli koko bussin täydeltä.

Ensimmäinen stoppi Sauvon Riihipellolla sattui olemaan ennestään tuttu, sillä olen käynyt siellä kerran arkeologiystäväni Timo Sepänmaan kanssa.

Kuppikivet ovat kallioita tai maakiviä, joissa saattaa olla yksi tai kymmeniä matalia, halkaisijaltaan noin viiden sentin olevia kaiverrettuja pyöreäpohjaisia syvennöksiä. Niitä pidetään rautakautisina tai myöhempinä uhripaikkoina, jotka yleensä sijaitsevat rautakautisten kalmistojen yhteydessä tai kauan viljeltyjen peltojen reunoilla.

Kuppikiviin tiedetään ainakin myöhempinä aikoina uhratun viljaa ja ternimaitoa. Niihin liittyy myös parannususkomuksia. Riihipellolla on kaksi kuppikiviä, joista toisessa on kymmeniä selviä ja melko syviä kuppeja. Arkeologi Toni Tuovisen tutkimusten mukaan siellä on ainakin 79 kuppia.

Korvalan kalmiston oli löytynyt vuona 1996 maansiirtotöiden yhteydessä. Kalmisto ajoittuu rautakauden alkuun vanhemmalle roomalaisajalle (0-200 jKr).

Kaivauksissa alueen eteläiseltä rinteeltä löytyi 24 luoteis-kaakkosuuntaista hautaa. Vainajat oli haudattu hiekkakiviaaloista rakennettujen arkkumaisten latomusten tai suorakaiteen muotoisten kivikehien sisälle. Ne ovat ilmeisesti aikoinaan näkyneet maanpinnalle.

Vainajien mukana hautoihin oli lykätty paljon tavaraa. Pronssisia kaula- ja rannekoruja, rautaisia kirveen- ja keihäänkärkiä, veitsiä, saksia ja sirppejä.

Kemiönsaari ei ole sama asia kuin Kemiö, vaikka moni niin luuleekin. Se syntyi vuonnna 2009 Kemiön, Västanfjärdin ja Dragsfjärdin kuntaliitoksella. Kemiönsaaren kunta käsittää lähes koko saaren lukuunottamatta pohjoisosan Angelniemeä, joka kuuluu nykyään Saloon ja oli aiemmin osa Halikon kuntaa.

Kemiönsaarella ensimmäinen pysähdys oli Skrinnanbergetin pronssikautisella hautaröykkiöillä. Bussi mahtui juuri ja juuri jurruttamaan kapeaa kyltietä pitkin kohteen lähelle, josta oli metsäinen ylämäki vielä talsittavana.

Mäellä sijaitsee kaksi halkaisijaltaan noin kymmenen metristä hautaröykkiötä. Sijainniltaan ne ovat aikakaudelle tyypillisessä ympäristössä; korkean mäen päällä ja silloisten vesistöjen lähellä.

Taalintehtaan ruukkialue osoittautui huomattavasti laajemmaksi kuin olin luullut. Olen nähnyt ainoastaan rannan tuntumassa olevia vanhoja rakennuksia. Retkellä selvisi, että erilaisten tuotanto-, teollisuus- ja varastotilojen lisäksi Taalintehtaalla on paljon työväen asuirakenuksia- ja alueita.

Taalitehtaan ruukin puolesta puhuivat hyvät yhteydet Ruotsiin, toimiva satama ja laajat metsät. Alunperin taonta tehtiin Perniössä Kosken ruukissa. 1860 rakennetusta masuunista on enää jäljellä kivinen alaosa ja tiilinen keskiosa.

Söderlångvikin kartanon tienhaarasta olen mennyt ohi matkalla Kasnäsiin. Enpä vaan ole tiennyt millaiset tilukset siellä onkaan. Valtava kartanoalue komeine rakennnuksineen tulikin täytenä yllätyksenä.

Söderlångvikissa on ollut asutusta jo 1500-luvun alussa. Graafisen teollisuuden yrittäjä ja suurimman suomenruotsalaislehden Hufvudstasbladetin omistaja Amos Andersson (1878-1961) osti kartannon vuonna 1927. Anderssonin kuoleman jälkeen kartano siirtyi hänen perustamansa Föreningen Konstsamfundetin omistukseen.

Reissun viimeinen kohde oli Hammarsbodan pronssikautiset hautaröykkiöt. Pellonreunassa oli kolme isoa kivolatomusta. Alunperin niitä on ollut useampia.

Niinkin aikaisin kuin 1878 paikkaa on tutkittu ja yhdestä röykkiöstä löytyi kirves. Vuonna 1886 yksi kasa pengottiin perusteellisesti. Sieltä löytyi kivikehä ja arkkumainen ladelma. Alue viittaa kivikauden loppuun tai pronssikauden alkuun.

Olipa taas mielenkiitoinen päivä. Onneksi tartuin ilmoitukseen, koska muuten olisi mennyt hyvä reissu harakoille.