Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karuna. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. kesäkuuta 2022

Maalun Pirunpellonpolku ja Karunan kirkko

Maalun Pirunpellonpolku Sauvon Karunassa tuli vastaan pari viikkoa sitten erään nettijulkaisun kautta. Pistin viestiä luontopolkuja innokkaasti kiertävälle työkaverilleni, että tuollakin voisi joskus käydä. Homma toteutuikin nopeasti.

Maalun kylästä en ollut aikaisemmin kuullut, mutta Sauvo ja Karuna ovat semituttuja paikkoja. Siellä suunnalla on tullut sunnuntaiajeltua silloin tällöin viimeisen viidentoista vuoden aikana. Näillä bensanhinnoilla ja palkoilla varmasti tulevaisuudessa vähemmän. 

Maalun kylässä oli ennen 15 metriä korkea ilmavalvontatorni, josta käsin toisen maailmansodan aikana tähyiltiin vihollisen lentokoneita. Torni rakennettiin uudelleen vuonna 2005 Maalun kyläyhdistyksen toimesta. 

Jykevistä hirsistä tehty rakennelma on komea ilmestys hakkuuaukeiden keskellä. Metsätöitä alueella on tehty todella tarmokkaasti, mutta yllätyksekseni tornista ei silti näe merelle asti. Tässä tapauksessa puuta olisi samalla vaivalla voinut kaataa enemmänkin. 






Parkkipaikalta, osoitteesta Maaluntie 130 Karuna ei ole kuin kivenheitto Pirunopellonpolun alkuun. Se kuuluu Tammireitteihin, joka on naapurikuntien yhteinen nimitys alueen luontopoluille. Sauvon lisäksi mukana ovat Lieto, Kaarina ja Paimio








Kulkusuunta haalistuneilla nauhoilla merkityllä polulla on lähes kulkijan itsensä varassa, sillä opasteita on perin harvassa. Taisin nähdä vain neljä rättiä killumassa oksilla. Eksymisen vaaraa ei silti luulisi olevan, koska näkötorni näkyy lähes koko ajan jos vaan kääntää selkänsä. 

Edestakaisin polun mitaksi tulee hieman alle kaksi kilometriä. Matkalla ei kaadetun metsikön lisäksi järin ihmeellistä nähtävää ole, mutta sentään pirunpelto, kuten otsikkokin sanoo. Kivikkoisen muinaisrannan pystyy ohittamaan vaivattomasti vähän kankeampikin kulkija. 



Koska opasteet ovat aika lapsenkengissä, piti hetki miettiä onko näköalapaikka kenties sama asia kuin avara sähkölinjakallio. Kauempaa löytyi onneksi komeampia maisemia.

Horisontissa näkyi teollisuusrakennusten figuureja, jotka luullakseni sijaitsevat Paraisilla. Ainakin sikäläiset kalkkiteollisuusrakennelmat näyttävät suunnilleen samoilta. 




Karuna on entinen itsenäinen varsinaissuomalainen kunta, joka liitettiin Sauvoon vuonna 1969. Sen naapurikunnat olivat Kemiö, Parainen ja Sauvo. Suomen suurin sähköjakeluyhtiö Caruna Oy, jonka ulkoministeri Pekka Haavistokin hyvin tuntee, on nimettu Karunan mukaan. 

Eräällä sunnuntaiajelulla vuonna 2008 päädyimme Karunan kirkon pihalle. Ihmetys oli melkoinen nähdessämme pyhäkön. Miten täällä korvessa voi olla jylhä graniittilinna? Komeampaa kirkkoa ei tule vastaan edes tiheästi asutuissa taajamissa. 

Autossa mukana ollut silloinen työkaverini, arkeologi Timo Sepänmaa, hymisteli hetken kulmiaan. Hänellä sytytti, että Karunan alkuperäinen kirkko siirrettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Seurasaaren ulkomuseoon Helsinkiin ja tämä rakennettiin tilalle.

Upeaa kirkkoa piti luontoreissunkin yhteydessä käydä ihastelemassa. Sitten edellisen visiittini, josta taitaa olla kolme-neljä vuotta aikaa, on kirkkomaalle ilmestynyt Mannerheim-ristin ritari nro 27 Ahti Heinolle omistettu muistokivi.














keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Karuna Unplugged 2014

Karuna Unplugged on pienimuotoinen festivaali Sauvossa, Varsinais-Suomessa. Tapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran.


Aikaisempina vuosina Karunan reissu ei ole sopinut aikatauluihini, mutta tällä kertaa sopi. Kuskiakaan ei onneksi tarvinut kysellä monelta eri taholta. Perjantaina 18. heinäkuuta auringon paahtamaan autoon sulloutuivat lisäkseni turkulaiset musiikin ystävät Harri ja Manu.

Karuna ei ole allekirjoittaneelle muuten tuttu kuin komean kirkkonsa puolesta. Sitä onkin käyty ihailemassa useita kertoja. Blogiinkin olen moisesta ihmeestä kirjoittanut varmaan pari kertaa. Viimeksi huhtikuussa.

Karunaan ajelee Turusta yllättävän nopeasti. Tarkkaa kilometrimäärää en osaa sanoa, mutta olisiko jossain 60 tienoilla. Illansuussa oli todella komea keli, eikä Karunantiellä ollut ruuhkaa. Vain neuroottisesti jarrutellut henkilöauto herätti kummastusta. Eipä ollut suuri yllätys kun paljastui, että klassisesti ratissa oli nainen.

Karunan kyläraitti ei ole pituudella pilattu. Komea tapahtuma sinne on silti saatu luotua.  Järjestelyissä on mukana laulajanakin tunnettu Bablo. Mies asuikin ennen Sauvossa, mutta erään festarivieraan mukaan hän majailee nykyään Ypäjällä.


Kaksipäiväisen Karuna Unpluggedin estradina toimii rekkalava. Tapahtumapaikka sijaitsee kesäkuppilan takapihalla. Sinne oli pystytetty auringolta suojaavia telttoja sekä ripoteltu penkkejä ja pöytiä juuri sopiva määrä.

Perjantaina lavalla nähtiin vasta samalla viikolla kiinnitetyt Sami Joensuu & Kari Riihimäki, 80-luvun alussa megasuosiota nauttinut Paul Oxley, huumorimies Jope Ruonansuu ja Aikakone -yhtyeestä tuttu Sani.

Kirjava esiintyjäkaarti oli pelkkää plussaa ja lavalla vaihtuivat henkilöt juuri sopivassa tahdissa. Roudaustauot eivät kauan kestäneet ja aikataulutus osui täysin nappiin.


Sami Joensuu on trubaduuri, joka soittelee nyt turkulaiskitaristi Kari Riihimäen kanssa. Riihimäeltä ilmestyi taannoin laadukasta bluesrockia sisältävä soololevy. Vähän samansuuntaista musiikkia kaksikko soitteli Karunassakin. Isompaa bändiä ei näin tuhdin soundin saamiseen näemmä tarvitakaan.

Joensuun ja Riihimäen kappalevaikoima oli osittain omaa. Pari suomenkielistäkin rallia kuultiin. Lainabiiseistä tunnistin ainakin Lynyrd Skynyrdinkin versioiman J.J. Calen Call Me The Breezen ja Elvis Presleyn Burning Loven.


Noin 35 vuotta sitten Englannista Tammisaareen naisen perässä muuttanut Paul Oxley oli 80-luvun alussa supersuosittu ja teinityttöjen unelma numero yksi. Koska asia oli näin, esimerkiksi minä en äijää noteeranut, vaan fanitin hänen pahinta kotimaista kilpailijaansa Hanoi Rocksia. Tosin jo tuolloin oli pakko tunnustaa, että hienoja kappaleita Paul Oxley's Unit teki.

Kosketinsoittaja Mikko Mäkisen kanssa esiintynyt Paul Oxley ei ole ulkoisesti juurikaan muuttunut reilussa 30 vuodessa. Mies lähestyy jo eläkeikää, mutta ei tosiaankaan siltä näytä. Ehkä 80-luvun alussa OK-lehdessä esittelemänsä superterveellinen mikrobiruoka oli sittenkin hyvä veto.


Oxleyn kappaleista tunnistin noin puolet. Both Sides Of Equator, Living In the Western World, Teacher, Terry's Inside ja Spanish Bars kuulostivat todella hyviltä. Niin se maailma muuttuu.


Karuna Unpluggedin juomien hinnat eivät olleet edullisia, mutta eivät myöskään ryöstöhintoja kuten nykyään kesätapahtumissa on. Totesin pätevimmäksi päihdykkeeksi lonkeron, josta joutui pulittamaan viisi euroa per tölkki. Paikallisen tuottajan grillimakkaroita olin kuullut kehuttavan maasta taivaaseen, joten sellaistakin piti maistaa.


Jope Ruonansuun settiä arvuutellessamme ehdotin, että mies heittää samantapaisen käsikirjoitetun shown kuin viisi vuotta sitten Gran Canarian Puerto Ricossa Ulvova mylläri -baarissa. Juuri näin tapahtuikin.

Jope aloitti osuutensa tarinoimalla lapsuudestaan. Jutut olivat vuosien varrella muuttuneet, mutta kaava oli täysin sama. Kitaraa sylissään pitänyt mies ei soitintaan juurikaan tarvinnut, mutta vetäisi sentään pari täyspitkää kappaletta. Miehen vakavaa tuotantoa oleva Enkeleitä toisillemme on hieno biisi.

Nykyään Heinolassa asuva kemiläissyntyinen Ruonansuu on pätevä imitaattori. Tuskin kukaan festarivieras pystyi pitämään pokkaansa, kun hän matki lentokoneita ja junia. Suomen presidentitkin saivat osansa. Omalla tavallaan illan parasta antia.


90-luvun puolivälissä supersuosittu Aikakone on ollut pitkään hiljaa. Yhtyeen päälaulaja Saninkaan puuhailuista en ole perillä, mutta jossain vaiheessa hän taisi Seura-lehdessä esitellä laihdutusprojektiaan.

Sani Duo -nimellä esiintynyt parivaljakko esitti vanhoja tuttuja hittejä. Samuli Edelmannin kanssa aikoinaan lauletun Tuhannen yön ja Aikakoneen Keltaisen saattelemana lähdimme kävelemään autolle, joka parkkeerattiin oikeaoppisesti viralliselle paikalle noin puolen kilometrin päähän tapahtuma-alueesta.


Tuntuu vahvasti siltä, että tämä ei jää ainoaksi kerraksi kun suuntana on Karuna Unplugged. Harvoin näin mukavaa ensivaikutelmaa mistään juhlasta saa.







tiistai 22. heinäkuuta 2014

Sauvon yössä kuvattua

Viime viikonloppuna tuli käväistyä Sauvon Karunassa Karuna Unpluggedissa. Pienimuotoinen festivaali järjestettiin nyt viidennen kerran. Tapahtumasta lisää myöhemmin.

Karunan kyläraitti ei järin suuri ole, mutta tarjoaa paljon valokuvattavaa. Lähtiessämme pois illan viimeisen esiintyjän aikana, en malttanut kiirehtiä puolen kilometrin päähän parkkipaikalle. Oli meinaan sellaiset näkymät, että kamera sai hommia.








Ennen Sauvon keskustaa alkoi olla huikeat näkymät. Taivas oli liekeissä ja pellolla sumua. Piti pyytää kuljettajaa ajamaan sivutielle, jossa pidimme pienen kuvaustauon.




Pari päivää sitten sain taas eräällä sosiaalisen median palstalla ihmetellä, miksei eräs henkilö voi julkaista kuviaan heti. "Niitä kun pitää jälkikäteen rajata, vääntää ja kääntää, lisätä ja poistaa värejä, poistaa sähkötolppia- ja johtoja, suoristaa horisonttia ja kaikkea sellaista". 

Minulla ei ole pienintäkään tarvetta toimia noin. Kuvaan kameran säädöillä, rajaan kuvaustilanteessa, enkä sorki jälkikäteen ainuttakaan kuvaani. Se on sillä siisti tai jollei ole, niin sitten roskiin. Nämä kuvat ovat sitä paitsi otettu alkoholin vaikutuksen alaisena, enkä koe asian heikentäneen lopputulosta millään tavalla.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Karunan kirkolla

Josef Stenbäckin suunnittelema Karunan kirkko rakennettiin harmaasta graniitista vuosina 1908-1910. Tyyli edustaa kansallisromantiikkaa.

Paikalle saavutaan pikkutietä pitkin, joka on parhaat päivänsä nähnyt aikoja sitten. Asfaltti on repeillyt ja on muutenkin muhkurainen. Heikkokuntoinen tie vaan lisää ihmetystä kun kirkon lopulta näkee. Kyseessä kun on melkein klaffivirhe tai optinen harha.

Harvinaisen komea rakennus tuli tutuksi viitisen vuotta sitten, jolloin olin muutaman kaverin kanssa sunnuntaiajelulla Sauvon ja Karunan suunnalla. Joku taisi ehdottaa, että käydäänpä katsomassa kirkkoa. Parkkipaikalle päästyämme en ollut uskoa näkemääni; miten hemmetissä täällä korvessa voi olla tuollainen kirkko?

Asiaan löytyy selitys. Kun graniittinen kirkko oli valmistunut, siirrettiin sen vieressä sijainnnut vanha puukirkko Helsinkiin Seurasaaren ulkomuseoon. Ilmeisesti tästä hyvästä moinen pytinki on Karunaan rakennettu. Luulisi, että hiukan vaatimattomampikin olisi riittänyt.

En ole koskaan käynyt kirkossa sisällä. Se on aina ollut kiinni siellä poiketessani. Kirkossa on istuimapaikkoja 480 ja se sijaitsee aivan meren rannalla.

Ennen vanhaan kirkonmenoihin on tultu veneellä. Laituria en silti tuulisesta rannasta löytänyt. Kuutisen joutsenta uiskenteli lähistöllä. Ilmeisesti viime juhannuksen peruja olevan ison nuotion jäännökset löytyivät rantakalliolta.









Karunan hautausmaan laidassa, lähellä metsänreunaa on erikoinen hautakivi. 55-vuotiaaksi elänyt naishenkilö on saanut todella hienon muistomerkin. Vastaavia ei juurikaan Suomessa näe.

Kirkon lähellä sijaitsee Karunan kartano. Viime vuosina restauroinnin kohteena ollut rakennus on komea. Jos Suomessa kuvattaisiin kauhuelokuvia, olisi kartano siihen potentiaalinen kummitustalo.  

Parkkipaikalla bongasin ruusupuskan siimeksestä kevään ensimmäiset sinivuokot.




Karuna kuuluu Sauvon kuntaan. Taajamien välimatka on noin kymmenen kilmometriä. Karuna erotettiin Sauvosta omaksi kunnakseen 1930. Se liitettiin 1969 pääosin takaisin Sauvoon ja Santasaaren (Sandö) kylä Kemiöön. Alueella asuu nykyään noin 700 ihmistä.

Karunassa järjestetään heinäkuussa pienimuotoinen musiikkifestivaali Karuna Unplugged, jonka vakioesiintyjiä ovat yleensä esimerkiksi Edu Kettunen, Bablo ja Kari Peitsamo. Vielä kertaakaan en ole paikalle joutanut, koska samaan aikaan on Karjurock Lokalahdella. Näin tulee käymään ensi kesänäkin, sillä tuskin Karuna Unpluggedissa on Helloweenin kaltaista esiintyjää kuten Karjurockissa. Toisena ajankohtana homma olisi ollut päivänselvä jo muutama vuosi takaperin.