Kalevala: Kullervon tarina

Eilen 16. tammikuuta sai ensi-iltansa Antti J. Jokisen ohjaama suurelokuva Kalevala: Kullervon tarina. 

Ohjaaja Jokisesta minulla ei ole vuosien saatossa ollut järin korkeatasoista vaikutelmaa. Kaveri on ollut lähinnä ärsyttävä muotivaateteline lässyttävällä puheenparrellaan. Nyt näyttää siltä, että hän on skarpannut, koska tällaista elokuvaa ei kuka tahansa pysty tekemään. 

Näin etukäteen elokuvan trailerin pariinkin otteeseen. Mutta kuten yleensä, on muutamaan minuuttiin ängetty kovimmat taistelukohtaukset sellaisella tempolla, että heikompaa hirvittää. Kalevalan tapauksessa traileri on kyllä edustava.

Turun Sanomissa Kullervon tarina sai kriitikolta vaivaiset kaksi tähteä. Saman kohtalon se koki Helsingin Sanomissa. Kyseistä juttua en tosin pystynyt nettijulkaisun maksumuurin takia lukemaan kuin vähän alusta. 

Nykyisiä elokuva-arvioita lukiessa tulee oikein ikävä vanhaa kunnon Tapani Maskulaa, joka Turun Sanomissa lyttäsi lähes poikkeuksetta kaikki uutuusleffat. Yleensä se oli varma merkki, että nyt valkokankaalla on kovaa kamaa! 

Kaarinassa sijaitsevan Kino Piispanristin ykkössali oli mukavasti täyttynyt kello 18 näytöksessä. Jo iltapäivällä olisi ollut mahdollista päästä nauttimaan elokuvasta, mutta koin sen turhan aikaiseksi ajankohdaksi. 

Kullervon tarinan pituus hieman arvelutti. Sen verran vauhdikasta meno kuitenkin oli, ettei takapuoli ehtinyt 143 minuutissa puutua. 

Tiivistämisen varaa olisi tosin ollut jonkun verran. Elokuvan loppupuolella oli aavistuksen tyhjäkäyntiä päähenkilön tavatessa Ainon. Vaikka sankari pukille pääsikin, olisi jakson voinut yhtä hyvin jättää väliin. 

Untamoa näyttelevä Eero Aho on lunastanut paikkansa valkokankaalla jo ajat sitten. Viimeistään alikersantti Antero Rokan rooli Tuntemattoman sotilaan kolmannessa elokuvaversiossa vuodelta 2017 teki hänestä pätevän kovisten esittäjän. 

Kullervoa näyttelevä Elias Salonen puolestaan on ollut ainakin minulle jonkinmoinen babyface. Mutta ei todellakaan enää; hän tekee elokuvassa loistoroolin. 

Loistoroolissa hänet tosin nähtiin jo vuosi sitten perin toisenlaisessa rainassa. Dingo-yhtyeestä ja sen solistista Neumannista kertoneessa Levoton Tuhkimo-leffassa Salonen hyppäsi hiljattain edesmenneen manageri Lasse Norreksen saappaisiin. 

Ahon ja Salosen ohella Kullervon tarinan pääosissa nähdään Ilkka Koivula (Wäinö), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Krista Kosonen (Kerttu), Johannes Holopainen (Kalervo), Janne Hyytiäinen (Kalevi), Oona Airola (Marjatta) ja Ronja Oras (Aino). 

Suomalaisittain kallis, yli viisi miljoonaa euroa maksanut elokuva on kuvattu Pohjois-Karjalan komeissa maisemissa. Kuvausryhmä piti keskipisteenään Nurmeksen Bombaa. Leffan pääyhteistyökumppani Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakennutti Bomban alueelle lavasteet kuten Untamon ja Kullervon asumukset. 

Itä-Suomen kierros osa 1 - Puijon torni ja Bomban talo

Heinä- ja elokuun vaihteessa tehty kesälomareissu suuntautui tällä vuonna Itä-Suomeen. Noin viikon mittaisella matkalla olivat mukana lisäkseni M-P Vanne ja Sunttu Sundell.

Kyseessä oli neljäs reissumme; aikaisemmin olemme automatkailleet Etelä-Virossa, Ahvenanmaalla ja Viron saarilla. Vanteen Fordin mittariin kertyi viikon aikana noin kaksi tuhatta kilometriä. 

Idea matkalle sikisi jo viime vuoden syyskesällä. Alunperin ehdotin jälleen Viron reissua, koska siellä on yhä paljon kulmakuntia koluamatta. Asia ei mennyt läpi, joten seuraava ideani oli Pohjois-Karjala ja etenkin Koli. Kansallismaisema kun oli yhä näkemättä, vaikka olin hautonut asiaa jo vuosia. 

Varasin keväällä majoitukset ajatellen joustavaa etenemistä viikon aikana. Yöpymispaikoiksi valikoituivat Koli, Punkaharju ja Lappeenranta. Valitsin suunnilleen halvimmat vaihtoehdot mitä eteen sattui tulemaan, sillä reissuillamme ei kämpillä olla juuri muuta kuin nukkumassa.

Pian Sunttu jo väsäsikin parikymmensivuisen toimintasuunnitelman, jossa oli mukana lähestulkoon kaikki Itä-Suomen nähtävyydet. Sitä ei sentään noudatettu täysin orjallisesti, koska muuten olisimme vieläkin reissussa.

Matka alkoi lauantaiaamuna 26. heinäkuuta. Turussa oli samaan aikaan kaupunkifestivaali Down By The Laituri. Jätin kinkerit väliin ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun lopun. Eipä voinut vähempää kiinnostaa. 

Kolille ajeltiin Kuopion kautta. Tarkoitus oli käydä Puijon tornissa maisemia ihailemassa. Sattui vielä olemaan oikein mukava ilmakin. Tornin näköalatasanteella tuullut juuri lainkaan.

Posti- ja Logistiikka-alan Unionin Varsinais-Suomen Osaston järjestämien Pyhätunturin reissujen yhteydessä olen pari kertaa aikaisemminkin tornissa käynyt. Vuodenajasta johtuen silloin ei ole päässyt näköalatasanteelle. Kerrosta alempana olevassa ravintolassa on syöty muikkukeittoa ja katseltu likaisten ikkunoiden läpi maisemia.

Kuopiossa oli samana päivänä RockCock -festivaali. Sen pääesiintyjänä oli saksalainen hevibändi Scorpions. Orkesteri olisi ollut kiva nähdä pitkästä aikaa, mutta järjestely olisi vaatinut yöpymistä kaupungissa ja hidastanut osaltaan viikon muuta ohjelmaa.

Kuopion lähellä Pitkäjärven ABC:lla törmäsin lukioaikaiseen luokkakaveriini Ninaan. En ollut nähnyt häntä ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Välillä oli käynyt mielessäkin mitä hänelle mahtaa kuulua. Kovasti oli ensin kummissaan kun tervehdin, mutta tunsi sentään vielä. Maailma on pieni.

Matka taittui ilman turhia kiireitä. Stoppeja oli aina silloin tällöin. Yksi niistä sattui olemaan Lastukosken kanavalla Nilsiässä. Komea paikka sekin.

Suntun muuten laajassa ja ansiokkaassa ohjelmalistassa ei ollut lainkaan mukana Nurmeksen legendaarista Bomban taloa. Vaikka siellä käynti aiheuttikin muutaman kymmenen kilometrin lisälenkin, suorastaan vaatimalla vaadin, että paikalle on päästävä kun kerran näin lähellä ollaan.

Bomban talo on 70-luvun lopulla rakennettu suuri karjalaistalo, jonka ympärille on sittemmin ilmestynyt kokonainen kylä. Matkailubisnes tuntui kukoistavan ja ihmisiä riitti.

Olin kuvitellut Bomban talon olevan jossain korkealla kallion päällä. Näin ei kumminkaan lähimainkaan ollut, sillä alue sijaitsee järven rannalla. Mielikuvissani sekoitin sen kai jotenkin Koliin.

 

Nurmeksessa ajellessa riitti muutakin näkemistä. Sillan nimi on jo unohtunut, mutta siitä avautunut maisema oli niin tyrmäävä, että jälleen piti pitää pikku kuvauspaussi.

Olimme perillä Kolilla Vanhan Koulun Majatalossa iltayhdeksältä, noin kahdentoista tunnin ajelun jälkeen. Vaikka aikaa kului arvioitua enemmän, ei matkanteko tuntunut mitenkään rasittavalta. Tauot tekivät osansa ja komeat maisemat loput.