Itä-Suomen kierros osa 6 - Laivamatka halki Pielisen

Tiistaina 29. heinäkuuta matkustimme 1958 rakennetulla Pielinen -aluksella Kolin satamasta Lieksaan. Sisävesiristeily oli ollut haaveena jo vuosikausia ja nyt se totetutui kuin varkain. Suntun laajassa matkasuunnitelmassa tätä ei mukana ollut, vaan homma päätettiin vasta edellisenä päivänä.

Pielinen on luode–kaakkosuunnassa yli 90 km pitkä, enimmillään jopa 30 km leveä ja pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin järvi. Järven lähes 1 500 saaresta suurimmat ovat Paalasmaa, Kynsisaari, Porosaari, Iso Ristisaari, Koveronsaari, Hattusaari, Satjanko ja Kelvänsaari.

Saaret pirstovat Pielisen seliksi, joista suurimmat ovat pohjoiset Kojonselkä ja Vasamaselkä, keskiosien Koveronselkä, Napaselkä, Suurselkä ja Hattuselkä sekä eteläiset Purjeselkä ja Pulloselkä. Pielisen osa-alueiksi luetaan usein myös samassa tasossa olevat Kuokkastenjärvi ja Lautiainen–Nurmesjärvi pohjoisessa sekä Rukavesi etelässä.

Rantaviivaa Pielisellä on yli 1 700 km, ja keskisyvyys on noin 10 m. Suurin syvyys, 61 m, on mitattu läheltä Paalasmaan saarta.

Järven lounaisrannalla sijaitsee kuuluisa Koli ja Kolin kansallispuisto.

Kolin satama ei järin suuri ollut, mutta tarjosi ymmärtääkseni sen verran palveluja kuin tarpeen on. Rannan ravintola ainakin näytti olevan ahkerassa käytössä.

Autojono muodostui nopeasti rantaan, eikä matkaajilla tuntunut olevan käsitystä miten jonotuslinjoihin ajellaan. Tai sitten meillä ei sitä ollut. Menimme mielestäni loogisesti riviin numero yksi, mutta melkein kaikki muut parkkeerasivat kakkosriviin. Autopaikka laivalle oli kumminkin etukäteen varattu, joten oletimme mahtuvamme mukaan.

Alkuhämmenyksen jälkeen kaikki autot saatiin kuin saatiinkin laivaan. Samalla alkoi aurinkoinen sää olla muisto vaan ja vettä ripotteli. Ukkosrintama lähestyi uhkaavasti.

Laivan kannella oli salamabongareita useita kymmeniä. Itselläni oli hieman orpo olo märällä teräspohjaisella alustalla, kun salamat iskivät lähistölle. Yllättävän vähän se tuntui muita huolestuttavan. Yhtään salamakuvaa en tietenkään saanut, muttei saldo tainnut olla parempi muillakaan.

Risteily pitkin Pielistä kesti vajaat kaksi tuntia. Laivaan ja järvimaisemiin ehti tutusta vallan mainiosti. Kelikin parani loppua kohden ja aurinko tuli esiin.

Käsittääkseni samoja kirkkoveneitä, joita näimme aikaisemmin Kontiolahdella Jakokosken kavavalla, oli nyt järvellä menossa kohti Joensuuta.

Eräs vanhempi herra, joka jossain vaiheessa tuppautui juttusilleni, osoittautui jonkinlaiseksi kotiseutuaktiiviksi. Hänellä oli tieto hallussa koko Pohjois-Karjalasta. Miehen tarinoita kuunteli mielellään.

Penkkiurheilijan vikaakin hänessä oli. Soutajat nähtyään hän innostui huutelemaan laivan kannelta kovaäänisesti ja tarmokkaasti "Vetäkää, vetäkää! Ylihuomenna olette jo perillä!" ja paljon muuta.

Laivamatka Kolilta Lieksaan ei ollut kovin kallis, joten samaa voi suositella muillekin matkalaisille. Maantietä pitkin matkaa tulee peräti 90 kilometriä. Ainakin minä taittaisin saman koska vaan uudelleen Pielisellä seilaten. Oli meinaan mielenkiintoinen kokemus.

Itä-Suomen kierros osa 4 - Hattusaari ja Koli

Hattusaari on lieksalaiskylä Kolin lähellä. Majapaikastamme ei ollut sinne kuin muutama kilometri, joten kävimme katsomassa millaisia maisemia siellä odottikaan.

Hattusaaren kylä ei tosin ollut reittimme varrella. Eikä juuri muitakaan taloja. Lomamökkeihin viittaavia opasteita siellä täällä. Ajelimme 70-luvun alussa tehtyä pöllyävää pengertietä pitkin sattumanvaraisesti kunnes saavuimme rantaan. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään, mutta maisemat olivat hienoja.

Hattusaaresta painelimme sinne missä matkan pääkohdekin sijaitsi. Nimittäin Ukko-Kolille. Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. 347 metriä korkea Koli on pitkälti valkoista kvartsiittia. Kolin tärkeimmät huiput ovat Ukko- ja Akka-Koli. Korkein kohta on Ukko-Kolilla, josta aukeaa lähes kaikkien tuntema kansallismaisema.

Parkkipaikkoja oli niukalti verrattuna turistien määrään. Ylös hotellin pihalle menimme hissillä, joka muistutti hieman Budapestin Linnavuoren vastaavaa.

Koska kansallismaisema täytyy kokea omin silmin, odotin vesi kielellä pääsyä huipulle. Ramppasimme sinne 400 metriä pitkää polkua pitkin, joka ei vaikuttanut niin jyrkältä kuin hotellin- ja luontokeskuksen vierestä lähtenyt porrasreitti.

Matkalla vastaan tuli merkillinen kuusi. Ylhäällä odotti se kaikkein tärkein, matkan kohokohta Ukko-Koli.

Ukko-Kolista muutaman sadan metrin päässä oleva Akka-Koli oli sekin vaikuttavan näköinen paikka.

Kolilla käyntimme ajoittui juuri sopivasti, sillä alhaalle palatessamme alkoi hiljalleen sadella. Noin tunnin kuluttua luontiäiti yltyi täysin raivopäiseksi. Mikäli juuri silloin olisi katsellut Ukko-Kolin huipulla maisemia, saattaa olla, että se olisi ollut viimeinen näköala koskaan.

Ensin taivas pimeni. Lehtipuut alkoivat havista ja taipuivat kuin tulitikut. Jonkinlainen syöksyvirtaus pöllytti noin minuutin ajan pihalta kaikki irtotavarat, hiekat ja muun spiraalimaiseen muodostelmaan. Seuraavaksi tuli vettä kuin ämpäristä kaatamalla. Kaupanpäälliseksi kymmenen minuutin raekuuro. Enpä ole moista luonnonilmiötä ennen kokenut.

Itä-Suomen kierros osa 3 - Jakokosken museokanava

Kolin naapuriseudut tulivat parin päivän aikana tutuiksi kun ajelimme pitkin poikin Pohjois-Karjalaa. Outokummun ohella nähtyä tuli ainakin Eno, Juuka, Joensuu, Lieksa, Nurmes ja Kontiolahti.

Lounais-Rannikon kasvatille Järvi-Suomi ei ole koskaan ollut ominta seutua, mutta pakko todeta, että maisemat olivat hienoja kautta linjan etenkin vesistöjen lähellä. Metsäosuudet näyttävät suunnilleen samoilta Varsinais-Suomessakin, vaikka Pohjois-Karjalassa isompia puita onkin. Kuusi- ja koivumetsää tuntui olevan huomattavasti enemmän kuin Turun suunnalla.

Suntun matkasuunnitelmassa oli mukana Kontiolahdella sijaitseva Jakokosken kanava. En tiennyt lainkaan mitä odottaa, kun ajelimme sinne kapeaa hiekkatietä pitkin. Perillä oli valtava parkkipaikka täynnä autoja. Selitys moiselle löytyi kanavan toiselta rannalta. Siellä oli käynnissä kesäteatteriesitys ilmeisesti loppuunmyydylle katsomolle.

Jakokosken kanava on yksi Pielisjoen kanavista. Se on rakennettu 1879. Kanava-alueella on muun muassa vanha Saimaan puuproomu ja muita aluksia. Museokanava on entisöity kertomaan menneiden aikojen kanavaympäristöstä, uittotöistä ja vanhoista elämäntavoista.

Itä-Suomen kierros osa 2 - Outokummun kaivosmuseo

Kolin Vanhan Koulun Majataloa voi lämpimästi suositella kaikille huokeahintaisen majoituksen ystäville. Neljän hengen huone oli entinen puolikas luokkahuone, jossa tilaa riitti kolmelle äijälle vallan mainiosti.

Rakennus on, kuten nimestäkin voi päätellä, entinen koulu. Ystävällisen emäntämme kertoman mukaan se lakkautettiin vuonna 1977.

Vanhan Koulun Majatalossa ei ollut ruuhkaa kolmen päivän aikana. Tunnelma oli varsin leppoisa. Yhtään hyttystäkään ei ollut mailla eikä halmeilla. Se olikin onni, sillä heinä- ja elokuun helvetilliset helteet yhdistettynä ikkuna auki -nukkumiseen olisi ollut katastrofi, mikäli verenimijät olisivat vallanneet huoneen.

Aamupala oli omatoiminen eli jääkaapista sai ottaa sitä mitä sieltä löytyi. Hinta oli seitsemän euroa. Iltaisin grillasimme pihamaalla.

Vanhan Koulun Majatalon kotieläimet tulivat myös tutuiksi. Leppoisa koira oli kuulemma rottweilerin ja bulldogin risteytys. Kissa puolestaan vaikutti ihan tavalliselta kotikissalta.

Olin kuvitellut, että suuntaamme oitis Kolille kansallismaisemaa katsomaan. Olinhan odottanut sitä vesi kielellä jo vaikka kuinka kauan. Yllätyksekseni Suntun papereista selvisikin, että päivän ohjelma olikin tyystin erilainen - huristelimme nimittäin aamupäivällä Outokummun kaivosmuseoon.

Outokummun Vanha kaivos on suosittu turistikohde. Kaivostoiminta lakkautettiin vuonna 1989, vaikka malmia olisi ollut kallioperässä valtavat määrät. Nyttemmin moinen tuntuu aivan hullulta, mutta ilmeisesti 25 vuotta sitten nousukauden huumassa ei paljon ajateltu kun kannattava yritystoiminta ajettiin alas.

Vanhaan kaivokseen löysimme vaivatta, mutta valitettavasti eri puolelle aluetta kuin oli tarkoitus. Ihmetys olikin kova, kun ketään ei näkynyt missään. Olo oli vähän kuin lännenelokuvan autiokaupunkiin olisi saapunut.

Kotvan tilannetta ihmeteltyämme tulimme siihen tulokseen, että olimme väärässä osoitteessa. Opastuskierroksen oli määrä alkaa klo 11, mutta mitään elollista ei näkynyt missään. Infopiste ja ihmisvirta olikin mäen toisella puolella.

Lippu kaivosalueelle maksoi 14 euroa. En oikein tiennyt mitä odottaa sille vastineeksi, mutta kierroksen päätyttyä olisin voinut maksaa jopa lisääkin. Oli meinaan niin mielenkiintoinen ja pitkäkestoinen opastus. Pienen ryhmämme mukana oli kuusissakymmenissä oleva sanavalmis opas, jolta eivät tarinat loppuneet kesken. Asiakaspalvelija parhaasta päästä.

Kaivostunnelissa oli helvetin kylmä. Aluksi tuntui taivaalliselta päästä pois tukalasta kolmenkymmenen asteen paahteesta, mutta yli tunnin kiven sisässä oltua olin toisissa aatoksissa. Ulkona kesti yllättävän kauan ennen kuin vilusta pääsi eroon, vaikka samaan aikaan soijaa pukkasi urakalla.

Opas kertoi niin paljon juttuja, että osan unohdin samantien. Paljon jäi muistiinkin. Koska kaivostoiminta ei ollut ainakaan minulle juuri millään tasolla ennestään tuttua, oli vaikea omaksua moista informaatiomäärää  lyhyessä ajassa. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

Kierroksella oli kypäräpakko. Jopa minun isoon kaaliini sopiva kauha löytyi, koska sisähihnaa sai venytettyä suuremmaksi. Kuvaaminen luolaston valo-olosuhteissa oli melkeinpä mahdotonta, mutta jotain sieltäkin tallentui muistikortille.

Kaivosmiesten työ oli oppaan mukaan pienipalkkaista ja olosuhteet kehnoja. 1910 perustettu Outokummun kaivos ei ole ollut mikään unelmatyöpaikka ainakaan alkuvuosikymmeninään. Miehiä kuoli paljon ja monet sairastuivat kivipölystä. Heitä kehoitettiinkin kasvattamaan viikset, ettei pölyä pääsisi nenään. Tupakkaa oli lääkärin määräyksestä syytä polttaa paljon, koska limaneritys ja yskiminen poistaisi pölyä keuhkoista. Melko huonoja  suodattimia nykymittapuulla ajatellen.

Luolakierroksen jälkeen oli mahdollisuus käydä sisämuseossa, jossa oli muun muassa demonstroitu mainarin vaatimaton asunto. Erilaisia kivinäytteitä oli valtavat määrät vitriineissä. Kaikki infotauluja lukiessa olisi varmasti vierähtynyt tunti tai pari aivan heittämällä.

Eipä minusta kaivosmiestä tule, mutta ainakin yleistietous kasvoi taas jonkun verran. Museokierroksen jälkeen ei suuremmin haitannut, että Kolin näköalat saivat odottaa seuraavaan päivään.