The Grammers Papa Joessa 25. heinäkuuta

Olen jo pitkään pitänyt The Grammersia yhtenä parhaimmista, ellen jopa parhaimpana, suomalaisena rokkibändinä. Orkesteri esiintyi turkulaisen ravintolalaiva Papa Joen kannella torstaina 25. heinäkuuta.

Säkylästä Turun seudulle muuttaneet kaverit ovat soitelleet yhdessä jo pitkään. Yhtye voitti Rockin Suomen mestaruuskisat vuonna 2002, mutta saavutusta moni tuskin enää muistaa.

The Grammersin yhteissoitto on niin vahvaa, että harvemmin moiseen törmääkään. Sovitukset ovat mielestäni nerokkaita, eivätkä lainat 70-luvun rokista haittaa pätkääkään. Pikemminkin päinvastoin. Yhtyeen musiikissa voi kuulla viitteitä AC/DC:sta, Thin Lizzystä, Bad Companysta, Uriah Heepistä, Deep Purplesta ja monista muista.

Papa Joen keikka oli tismalleen samana päivänä kuin vuotta aikaisemminkin. Down By The Laiturin aikaan sovitettu esiintyminen on nerokas veto ravintolalaivan henkilökunnalta.

Kovalla volyymilla esiintynyt yhtye keräsi uteliaita lähirannat täyteen. Heitä ei varmaan pahemmin kiinnostanut samaan aikaan festivaalialueella esiintynyt Jonne Aaron tai Anssi Kela. Sen sijaan kunnon rokki pysäytti.

The Grammers aloitti keikkansa jonkin verran kello 20 jälkeen. Viime kerrasta poiketen nyt oli vain yksi setti. Keikan alkuun bändi latasi heti kovimpia biisejään; Million, Kerosene ja Black Horse. Tällaisista ralleista melkein mikä tahansa muu orkesteri voisi olla kateellinen. Jonkun amerikanpellen levyttäminä ne todennäköisesti olisivat suuria hittejä.

The Grammersin vahvuutena tiukan yhteissoiton ja loistavien biisien lisäksi pidän laulaja Hannu Vainionpäätä. Hän on ehdottomasti Suomen parhaimpia vokalisteja. Nyt miehen esiintymistä rajoitti putoamisen vaara vessakatoksen päältä, mutta normaalilavalla hän heiluu kuin heinämies.

Bändiin tutustumattomien kannattaisi jo hiljalleen surffata vaikka The Grammersin kotisivuille tai hankkia heidän levyjään. Niitäkin kun on ilmestynyt jo viisi kappaletta.

The Grammers: Electra Magic

The Grammersin viides albumi Electra Magic on jatkoa bändin viljelemälle retrorokille. Säkylässä 1999 perustettu bändi kotiutui Turkuun jo vuosia sitten. Yhtye voiti Rockin Suomen mestaruuskilpailun vuonna 2002, mutta siihen aikaan moisella tittelilllä ei ollut enää juuri mitään arvoa. Niinpä The Grammersista ei tullut uutta Peer Güntia, joka nappasi voiton vuonna 1984 ja kohosi suursuosikiksi.

Olen monesti päivitellyt The Grammersin suosiottomuutta. Itsekään en alussa oikein lämmennyt bändille, mutta viimeistään 2008 julkaistu Only Hard Is Hard Enough -levy räjäytti pankin. Bändi on melko hyvin saanut keikkoja ainakin Turun suunnalla, mutta luulisi tällaisen musiikin lyövän läpi huomattavasti laajemminkin.

Electra Magic ei mielestäni aivan pääse samalle tasolle kuin kaksi edeltäjäänsä. Ensinnäkin levylle on tungettu liikaa kappaleita. 15 biisiä levyllä kuin levyllä on liikaa. Viisi pois, niin johan alkaisi meno reipastua. Nyt  vaarana on tietynlainen toisto, vaikka bändi onkin saanut aikaiseksi monta hyvää biisiä.

Avausraita 16 Years yhdistettiin toukokuussa jääkiekon maailmanmestaruushulinoihin. Joku neropatti keksi, että Suomen edellisestä jääkiekkomaailmanmestaruudesta tuli kuluneeksi kuusitoista vuotta. Siihen sitten muka sopi sekaan The Grammersin biisi. Antiurheilijafani kun olen, alkoi kappale kääntyä tapauksen takia välittömästi negatiiviseksi. Onneksi kuitenkin voittohulinoista selvittiin melko vähällä, enkä muista kuulleeni Den glider iniä tai vastaavia junttiralleja nyt kesäkuun puolella enää lainkaan. Mikäli vastaisuudessakin jääkiekkovoitosta pääsee eroon näin vähällä vouhotuksella, saa minun puolestani voittoja tulla lisääkin.

Tarttuvan 16 Yearsin ohella levyn parhaimmistoa ovat Thin Lizzyn vanhvasti mieleen tuova Mama Save Me, Million ja loppupuolelta levyä löytyvä Wasteland. Laulaja Hannu Vainionpää on maamme parhaimmistoa sarallaan ja bändi livenä erittäin tiukka. Kannattaa mennä katsomaan kun nimi näkyy keikkamainoksessa. Tuskin petytte.

The Grammers keikalla joulukuussa 2009 Turun Caribiassa.