keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Erja Lyytinen & Friends Sigyn-salissa

Työpaikalla tuli marraskuussa juttua tulevista konserteista. Eräs kanssa-ahertaja kertoi menevänsä Erja Lyytisen joulukonserttiin Turun Sigyn-saliin. Pian minullekin tarjottiin lippua samaan tilaisuuteen, enkä kauaa asiaa pohtinut. Erja Lyytinen oli näkemättä livenä, Sigyn-salissakaan en ollut koskaan käynyt. 

Olin pitänyt maailmallakin suurta arvostusta niittänyttä Lyytistä vähän turhan kliinisenä naistenlehtisuosikkina. Tilanne muuttui vasta vajaa vuosi sitten, jolloin ystäväni Pekka Peku Vähäsarja asetti cd-soittimen syövereihin Lyytisen tuoreimman studioalbumin Waiting For The Daylightin. Levy on todella hyvä. 

Erja Lyytinen & Frieds Blue Christmas-kiertue on vuosittainen traditio, jossa arvostetun kitaristin kanssa lavan jakavat kaksi vierailevaa muusikkoa. Tänä vuonna mukana olivat Noora Louhimo ja Pekko Käppi

Räntäsateen saattelemana Sigyn-salin saapui huomattavasti iäkkäämpää väkeä kuin kuvittelin. Viisikymppisenä olin porukan nuorimmasta päästä. Eräs kävelysauvapappa oli varmasti yli 90-vuotias. Sivistyneitä punaviinin siemailijoita riitti, mutta kännikaloja ei ollut kuin yksi. Hänetkin poistettiin väliajan jälkeen poliisien toimesta. 




Sigyn-sali on vanha tehdas, josta on tehty ravintola- ja konserttipaikka. Se osoittautui ainakin tähän tilaisuuteen sopivaksi, joskin neljä ensimmäistä penkkiriviä olivat aivan lattiatasolla. Viidenneltä riviltä varmaan jo jotain näkikin, koska siitä alkoi nouseva katsomo. 

Ilta alkoi Erja Lyytisen versiolla Leonard Cohenin Hallelujah-klassikosta. Hieman ihmetytti näin vaisu avaus, mutta kappale oli kuulemma juuri ollut Masked Singer-ohjelmassa, johon Erja osallistui. Itse en sarjaa seuraa, koska minua ei kiinnosta tippaakaan mitä joku leijonaksi pukeutunut julkkis lavalla touhuaa. 

Lavalla illan emännän lisäksi oli rumpali, basisti ja kosketinsoittaja. Viimeksi mainittu ilmeni Kasper Mårtensoniksi, jonka joku saattaa muistaa Amorphis-yhtyeen alkuperäisenä kosketinvelhona. 

Ikävä kyllä ehdin unohtaa rumpalin ja basistin nimet. Alataajuusmiehen soitto oli todella svengaavaa, eikä rumpalissakaan ollut valittamista. 




Suurelle yleisölle yhä tuntematonta Noora Louhimoa olen fanittanut jo vuosia. Battle Beast-metalliyhtyeen keulakuva on mielestäni Suomen paras naislaulaja, jolta taittuu muutkin musiikkityylit kuin hevirokki. Muuntautumiskykyinen nainen oli Sigyn-salissakin illan kirkkain tähti ainakin minulle. 

Pekko Käppiä luulin nimen perusteella räppäriksi. Kummastutti miten Lyytisen porukoissa voi olla joku lökäpöksyinen puhelaulaja. Käppi paljastui kuitenkin jouhikkoa soittavaksi etnomuusikoksi.

En usko muidenkaan salilaisten tienneen Käpistä tuon taivaallista. Kun Lyytinen kuulutti miehen lavalle, vaappui parimetrinen hujoppi takahuoneen perukoilta mikrofonin eteen. Ilmeisesti huono ryhti kuuluu hänen lavaesiintymiseensä. Oli siinä ja siinä, ettei luolamiesmäinen muusikko kaatunut hapuillessaan mikkiä hiusmerensä alta. 

Jouhikko ei ole soittimista tavanomaisin, mutta Käpin käsittelyssä siitä tuli hieman sähkökitaraa muistuttavaa vingutusta. Lyytisen kanssa he jakoivat parissa kappaleessa soolo-osuudet, eikä aina voinut varmaksi sanoa kumpi minkäkin äänen päästi. 

Illan päälle kuultiin Lyytisen omaa reipasta bluesrokkia, ainakin yksi Pekko Käpin kappale sekä kolmen artistin kesken esitettyjä laululauluja kuten Chuck BerryRun Rudolf Run ja SladeMerry Christmas Everybody. Tuttuina ralleina ne jäivät parhaiten mieleen.

Illan upein esitys oli kolmen solistin voimin esitetty Erja Lyytisen tekemä kappale Joulun yksinäinen. Viime vuonna singlenä ilmestynyt laulu on omistettu yksinäisille ja vähäosaisille. 







tiistai 17. joulukuuta 2024

Evelina syksyisessä Saaronniemessä

Tutustuin turkulaiseen Evelinaan kesällä 2019 Vepsän ulkoilusaaressa Turun saaristossa. Hän kyseli tuolloin voisinko ottaa hänestä joskus mallikuvia. Asiaa tarvinnut kahta kertaa miettiä - näin upeaa kaunotarta zoomailisi varmasti jokainen valokuvauksen harrastaja. Eve on aivan ykkösluokan harrastajamalli. 




Nämä kuvat otettiin kolme vuotta sitten marraskuussa Turun Ruissalon Saaronniemessä. Syksyn lopulla luonto oli ehkä hivenen karua, mutta ainakin valoa ja poutaa riitti. Merikin oli tyyni. 

Viime vuonnahan puolen vuoden päättymättömältä vaikuttanut lumi- ja pakkaskausi alkoi jo marraskuun alussa. Toivottavasti nyt tulee leuto talvi. 








Pari linkkiä aiempiin Eve-fotosessioihin:




















sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Valon polku Aurajoen varrella

Turussa järjestettiin Valon polku-niminen tapahtuma torstaista sunnuntaihin 5.-8. joulukuuta. Tätä kirjoittaessani mattimyöhäiset saattavat vielä ehtiä ihastelemaan Aurajoen varren valotaideteoksia. 

Olin seuraamassa tapahtumaa lauantaiehtoolla. Liikkeellä oli kymmeniä tuhansia muitakin. Tätä en osannut ottaa huomioon suunnatessani hienosti valaistun Manillan kautta jokilautta Förille. Risteily jäikin tekemättä huomatessani kyytiin pyrkivän ihmismäärän. Jonoa oli satoja metrejä! 

Väkimäärä toi mieleen Turussa usein nähdyn purjelaivatapahtuma Tall Ships Racen. Pikku tuumailutauon jälkeen palasin kotipihalleni ja hain auton. 

Forum Marinumin valtava parkkipaikka oli suljettu, mikä aiheutti liikennetukoksia Linnankadulle. Järjestysmiehet käännyttivät autoilijat pois, vaikka tilaa olisi helposti ollut yli sadalle autolle. "Tänne pääsee vain järjestäjät autoineen", kertoi tienposkessa seisoskellut huomioliivikaveri. Käsittämätön ratkaisu!




Löysin parkkipaikan Turun linnan takaa. Linnalta on kivenheitto Forum Marinumille, jossa ensimmäiset valoteokset sijaitsivat. Myös museolaiva Suomen Joutsen oli avoinna viimassa hytiseville ihmisille. 

Tapahtuma-alue ulottui Marinumin ympäristöstä Tuomiokirkolle. Matkaa kertyi yli kolme kilometriä, joka liukkaalla kelillä ihmispaljouden seassa puikkelehtiessa ei ollut helpoin taival. Lisäksi kiusana oli kylmän kostea tuuli. Se tosin helpotti keskustan suunnassa, eikä vaivannut enää Teatterisillan paikkeilla. 




Pääosin valotaideteokset olivat hienoja. Niitä olisi samalla vaivalla voinut olla enemmänkin, koska tilaa ainakin oli. Esimerkiksi Förin lähelle Barkerinpuistoon olisi mahtunut vaikka mitä kivaa. 

Joessa Martinsillan kupeessa ollutta kuutiojuttua en oikein ymmärtänyt, mutta kai sekin lukemattomia faneja keräsi. 

Jokivarren ravintolat olivat tupaten täynnä ihmisiä. Tiliä tehtiin varmasti enemmän kuin koko kuun aikana. Pariin kuppilaan tuli kurkattua, mutta eipä ollut toivotakaan päästä tuulikaappia edemmäs. 




Iltalenkkinä Valon polku oli mukava. Liukkaudesta ja väenpaljoudesta joutuen kumminkin sen verran epämukava, että paluumatka autoa hakemaan taittui bussilla. Kauppatorilta satamaan matkanneessa ajoneuvossa oli paljon iloisia ruotsinlaivoille menijöitä.






tiistai 3. joulukuuta 2024

Kreetan matka osa 5 - Rethymno

Toukokuisen Kreetan lomareissu suuntautui Rethymnon kaupungin liepeille. Hotellimme sijaitsi keskustasta vajaan kymmenen kilometrin päässä. 

Saaren pohjoisrannikolla sijaitseva Rethymno on Kreetan on kolmanneksi suurin kaupunki noin 55 tuhannella asukkaallaan. Se on ollut asuttu jo antiikin ajoista. 

Nykyinen vanha kaupunki on venetsialaisvallan ajalta. Edellisessä blogijutussa käsittelemäni Rethymnon linnoitus on lajissaan yksi Kreikan suurimmista https://kaislatuuli.blogspot.com/2024/11/kreetan-matka-osa-4-rethymnon-linnoitus.html

Rethymnon vanha kaupunki sijaitsee niemellä, jonka itärannalla ovat vanha venetsialainen satama, venesatama ja uusi satama. Itäpuolelta alkaa 12 kilometriä pitkä hiekkaranta, joka on Kreetan pisimpiä. 

Rethymno on alueensa talouskeskus. Turismi on merkittävä elinkeino seudulla, mutta kaupunkia ympäröivä maaseutu on myös tärkeää maatalousaluetta. 





Kun viime talvena innostuin kertomaan tuttaville matkasuunnitelmistani, leijuivat he Kreeta-kehujensa kanssa kuin seitsemännessä taivaassa. "Olen käynyt siellä kymmenen kertaa, aivan mahtava paikka", intoili eräs työkaveri. Vähän vastaavaa kommenttia tuli monelta suunnalta. Ainuttakaan edes etäisesti poikkinaista mielipidettä en kuullut. Kreeta oli kuin taivas, eikä sitä tuntunut mikään matkakohde voittavan! 

Koska näin kovasti hehkutettiin, olin tietysti koko pitkän talven erittäin odottavaisin mielen. Ajattelin, että nyt pääsen varmasti varsinaiseen paratiisiin. Todellisuus perillä kohteessa ei kuitenkaan vastannut odotuksia lähimainkaan. 

Rethymnon alueella oli epäsiistiä. Kaikenlaista maan- ja romunkaatopaikkaa näkyi teiden varsilla. Pitkää ruohoa kasvavia puskaisia tontteja siellä täällä. Tiedä sitten onko Kreikan vuosikausia kestänyt lama syynä tällaiseen ruokottomuuteen vai onko se täälläpäin muutenkin normaalia. Myöskään rannat eivät mielestäni olleet kovinkaan siistissä kunnossa.




Lähtöpäivänämme kuljetus lentokentälle nouti porukkamme vasta iltamyöhäisellä. Kake etsi pari puuttuvaa geokätköä kaupungin siimeksestä. Päätimme myös kuluttaa aikaa ajelemalla turistibussilla puolitoista tuntia kaupungilla ja lähiympäristössä. 

Rethymno ei tehnyt niin järisyttävää vaikutusta, että hinkuisin sinne kovin äkkiä takaisin. Mikäli matkasuunnitelmat vielä kohdistuvat Kreetaan, tulee silloin kyseeseen joku muu kohde kuin tämä. 

Kreikan paikoista Rodos kolahti aikoinaan huomattavasti enemmän. Siellä pitäisi vielä joskus päästä käymään.