Syyspippalot Mäntyniemessä

Lauantaina 12. lokakuuta oli jälleen aika kokoontua Turun Hirvensalon Papinsaaren Mäntyniemeen. 

Presidentin asunnon nimikaima on PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n kesäkoti, josta voi vuokrata päärakennuksen salia. Mökkejäkin on tarjolla, mikäli kiinnostaa viettää aikaa meren rannalla luonnon helmassa, lähellä kaupungin keskustaa. 

Päivän ohjelmistossa oli erilaisia pelejä kuten biljardia, koronaa ja fortunaa sekä laatimani tietokilpailu, jonka aiheena oli Turun ja lähiseudun musiikki. Kysymykset käsittelivät muun muassa turkulaisia levykauppoja ja artisteja. Tietokilpailun vetäjänä toimi Matti Viki Vikström. 

Mäntyniemen salia on tullut tavaksi varata pari kertaa vuodessa. Joskus siellä on oltu tammikuussakin. Mutta koska viime talvi oli harmillisen pitkä ja kylmä, ei vastaavaa kannattane yrittää uudelleen - ellei sitten ole lauha talvi. Veikkaisin, että seuraavaksi tällainen vastaava päivä voisi olla huhtikuussa kevään korvilla. 

Tällä kertaa sää suosi. Salissa oli jopa kuuma auringon porottaessa sisään isoista ikkunoista. Fleece-takkikin alkoi olla aivan liikaa. 

Ymmärrän hyvin jos ollaan hirvimetsällä Laitilassa tai lomailemassa Tallinnassa, vie se varmasti voiton Mäntyniemestä. Sitä taas en oikein käsitä, ettei vaivauduta edes ilmoittamaan onko tulossa vai ei. Ei luulisi olevan suuri vaiva pistää viestiä kun joku jotain aktiviteettia viitsii järjestää.  

Vaarniemen ruskaa 6. lokakuuta

Kaarinassa, lähellä Turun rajaa, rajalla sijaitseva Vaarniemi on suosittu ulkoilualue. Lokakuun alun sunnuntaina ruska ei vielä ollut uhkeimmillaan, mutta nyt viikkoa myöhemmin on. 

Vaarniemen viereinen Rauvolanlahti on Natura 2000-aluetta ja kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Lintutorneista on komeat merinäköalat ja mahdollisuus bongailla siivekkäitä. 

Alkuperäinen tarkoitus oli edetä Rauvolanlahden pitkospuiden kautta Vaarniemeen. Kävi kuitenkin niin, että saavuimme kohteeseen Piispanristin kautta, jolloin asia vallan unohtui. No, ensi kerralla sitten. 

Vaarniemen noin kilometrin pituinen luontopolku keskellä tammilehtoa on mielettömän hieno. Etenkin syksyllä. Merenrantaa hipova reitti ei ole pituudella pilattu, mutta antoisampi kuin moni muu luontoelämys. 

Vaarniemen kallioille johtaa pitkät ja jyrkät portaat. On melkoinen saavutus jos pysähtymättä kykenee huipulle asti - itse jouduin muutaman kerran huilaamaan. Syke nousee varmasti kovimmallakin reippailijalla. 

Turun Sanomissa on taannoin juttua, että laavun polttopuita on väärinkäytetty. Grillaamisen sijasta niitä on lapattu auton takaluukkuun ja huristeltu kiireen vilkkaa pois. Ilmeisesti siitä syystä klapeja ei ollut nyt lainkaan. 

Hengitykseni tasaantumista odotellessa vuorelle saapui noin viidentoista juoksijan ryhmä. Eräs heistä osoittautui entiseksi työkaverikseni. Hän kertoi, että on lähiaikoina lähdössä Montenegroon juoksukilpailuihin ja lomailemaan. Luetteli vielä matkakumppaneikseen liudan tuttuja nimiä. Erään kanssa istuin menneellä viikolla taukotilassa samassa pöydässä, mutta jostain syystä asiaa ei otettu puheeksi. 

Vaarniemen jyhkeästä näkötornista voi kuikuilla lähiseutujen maamerkkejä. Sieltä erottuu muun muassa Varissuon lähiön tornitalo, telakan nostureita ja Paraisten rakennuksia. 

Pöytyän Enkelipuistossa

Pari vuotta sitten näin kuvia merkillisestä patsaspuistosta. Teokset eivät esittäneet mitään suurmiesten näköispatsaita, vaan metallista tehtyjä hahmoja. Keskellä aluetta kohosi Futuro-talo. 

Kyseessä oli Pöytyän Kaitoonmäellä sijaitseva Enkelipuisto, jossa on kansantaiteilija Kyösti Iitin tekemiä enkeli-, eläin- ja ihmisveistoksia. Myös erilaisia tulkintoja ihmiselon historiasta löytyy. 

Iitti on ITE-taiteilija (ITE=Itse tehty elämä). Se tarkoittaa Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta. ITE-taiteilijat ovat itseoppineita, eivätkä he tarvitse ohjausta taiteen tekemiseen.

Olin aikoinaan lukevinani, että puistoon pääsee tutustumaan vain isommalla ryhmällä kuten eläkeläisporukan bussikyydissä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ennakkoilmoittautumisella voi sisälle lampsia pienempikin porukka. 

Syyskuisena lauantaiaamuna soitin taiteilijalle, joka kovasti toivotti tervetulleeksi Pöytyälle. Hän ei itse kuulemma olisi iltapäivällä paikalla, mutta vaimo toimisi oppaana. 

Pöytyän perämetsissä sijaitseva Kaitoonmäentie löytyi melko helposti Yläneentien varrelta. Pari kilometriä jatkettiin soratietä ja pian edessä häämöttikin Enkelipuiston portti. 

Rouva Iitti näki tulomme ja riensi pihalle vastaan. Ystävällinen nainen kertoili paikan historiasta ja jutteli niitä näitä. 

Hänen mainitessaan Naantalin, josta olivat tänne muuttaneet vuonna 1992, laskin yksi plus yksi ja kysyin onko poikanne nimi mahdollisesti Vesa. Olihan se. 

Kyseessä on Xysma-yhtyeen alkuperäinen basisti Vesa Iitti. Vuonna 1989 kävinkin heillä Naantalin Vantontiellä. Maailma oli taas pieni. 

Monen hehtaarin alueelle levittäytyvä Enkelipuisto kummallisine patsaineen on varsin erikoinen  kokemus. Varmasti satoja erilaisia töitä on aseteltu itse kaivetun lammen rantamille. 

Pääosin kierrätysmetallista kuten hevosenkengistä tehtyjä patsaita ei voi kuin ihastella monttu auki. Melkein voisin veikata, ettei pieniä lapsia kannata tänne tuoda; saattavat vielä nähdä painajaisia eriskummallisista hahmoista. 

Olin pitkään haaveillut näkeväni Futuro-talon. Kyseessä on arkkitehti Matti Suurosen vuonna 1969 suunnittelema ufoa muistuttava muovinen talo. Halkaisijaltaan se on kahdeksan metriä ja korkeudeltaan neljä metriä, lattiapinta-ala 25 neliömetriä ja paino ilman sisustusta 2500 kiloa.

Suuresta kiinnostuksesta huolimatta Futuro oli markkinoille liian kallis ja erikoinen. Suomessa Futuroa valmistettiin vuosina 1968-1973 kaksikymmentä kappaletta ja maailmalla alle sata kappaletta, joista Suomessa on säilynyt viisi. 

Korkeanpaikankammostani johtuen en kiivennyt sisälle korkeiden jalasten varassa seisovaan taloon. Seurueemme naiset kyllä raportoivat näkemäänsä ja kokemaansa.

Taiteilijan vaimo kertoi, että alueen itäpäässä Futuro-talon takana on muistolehto. Sinne on toistaiseksi päätynyt vain Aiju Von Schöneman, joka oli turkulainen kulttuurivaikuttaja ja Turun tuomiokirkon opas. 

Tieto moisesta tuli aivan puun takaa. Mietinkin Schönemanin kuoltua vuonna 2022 minne hänet on haudattu. Sitä ei kertonut, tai sitten ei vaan tiennyt, edes Turun matkailuoppaiden opaskaan hautausmaakierroksella saman vuoden elokuussa. 

Tunsin aikoinaan Aijun hänen poikansa Nemon kautta. Taas oli maailma pieni, jo toisen kerran tällä reissulla. 

Pikku-Pukin Promenadilla 29.9.

Viime sunnuntaina kävin kamera kaulassa ulkoilemassa Turun Ruissalossa. Raittiin ilman ohella oli tarkoitus katsella luontoa sillä silmällä, jos olisi jo ruskaa ilmestynyt puihin. 

Syksyn väriloistolla ei voinut oikein vielä kehua. Tätä kirjoittaessani, vajaata viikkoa myöhemmin, on tilanne päässyt jo muuttumaan. 

Tilastollisesti paras ruska Turun seudulla on lokakuun 12. päivä. Tämän opin Turku TV:n mainiosta, ikävä kyllä pari vuotta sitten lakkautetusta, Luonto plus-ohjelmasta. Siinä asiantuntija Ari Karhilahti kertoili maallikkoa esittäneelle toimittaja Ann-Mari Rannikolle kaikenlaista ihmeellistä luonnosta.

Lenkkini taittui navakassa tuulessa. Olisi pitänyt ymmärtää ottaa kaulahuivi mukaan, sen verran viima haittasi menoa.  

Reitti alkoi Ruissalon Kansanpuistosta. Hetkeksi mielen valtasi vallan nostalginen olo muistellessani takavuosien Ruisrockeja, joihin osallistuin peräti 29 kertaa. 

Päälavalla, jota sittemmin alettiin rantalavaksi kutsua, soitteli isoja maailmantähtiä kuten ZZ Top, Iron Maiden, Neil Young & The Crazy Horse, Nirvana, Aerosmith, Red Hot Chili Peppers, Faith No More ja Motörhead. Nyt samaan paikkaan päästetään heilumaan kaiken maailman almoja ja ellinooria. 

Matka jatkui pitsihuviloiden reunustamaa Pikku-Pukin Promenadia pitkin Jarno Saarisen tielle ja sieltä takaisin Kansanpuistoon. 

Mitään järin ihmeellistä ei muistikortille tarttunut, mutta ainakin ylin kuva vaahteranlehdistä onnistui mielestäni erinomaisesti. 

Kasvitieteellisessä 26. syyskuuta

Viime viikon torstaina pyörähdin jälleen Turun Ruissalossa sijaitsevassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. 

Tämä saattoi hyvin olla kuluvan vuoden viimeisiä kertoja noilla nurkilla. Syksy painaa päälle, eikä usein kuvaamiani sammakoita ja käärmeitä taida enää näkyä. 

Nähtäväksi jää millainen ruska mahtaa tänä syksynä tulla. Turun seudulla se on tilastojen mukaan parhaimmillaan lokakuun kahdestoista päivä. Ainakaan vielä ei ole juuri mitään ruskan merkkejä havaittavissa. 

Kasvitieteellisen puutarhan entinen ylipuutarhuri Arno Kasvi tepasteli hänkin alueella. Tervehdin vaistomaisesti tuttua hahmoa kuten aikoinaan Timo T.A. Mikkostakin, vaikka en häntäkään tuntenut. Kasvi jutteli niitä näitä, kertoen muun muassa, että kyseinen lampi oli aikoinaan hänen uimapaikkansa. Nyt tuskin ketään saisi vapaaehtoisesti lätäkköön kahlaamaan. 

Lummelammikon reunalla oli kaksi miestä vahtaamassa sudenkorentoja. Toisella oli kuulemma viiden tonnin kameravehkeet. Hän kehua retosteli, että tällä pelillä saa neljäkymmentä kuvaa sekunnissa. Onnea vaan ja hyviä otoksia, ei kai siinä muuta. 

Kesällä iloisesti piipittäneet ja lumpeenlehtien päällä hyppineet liejukanan poikaset olivat kasvaneet niin paljon, että pian onkin jo muuttomatkan aika käsillä.