tiistai 26. joulukuuta 2023

Trench Dogs ja kumppanit Nirvanassa

Lauantaina 16. joulukuuta Turun Humalistonkadun Nirvana Barissa esiintyivät kotimaiset Lovers Left Alive ja Daze Dolls sekä Ruotsista kahdelle keikalle Suomeen saapunut Trench Dogs. 

Nirvana Bar on entisen Killan tiloissa sijaitseva uudehko kuppila, josta kuulin ensimmäisen kerran viime kesänä. Baarin konseptina vaikuttaisi olevan kolmen nuoriso-orkesterin kimppailtamat, mikä ainakin minusta on toimiva homma. Huokeaan lipun hintaan saa rokkia varmasti aivan tarpeeksi. Samalla on oiva mahdollisuus tutustua uusiin yhtyeisiin. 

Joulukuisena lauantaina Nirvana Barin estradille nousseista bändeistä turkulainen Daze Dolls oli tuttu, mutta kaksi muuta eivät soittaneet kelloja lainkaan. Keikkajulisteesta toki pystyi päättelemään, että kyseessä on jonkin sortin glam rock-kokoonpanoja.  

"Katurokin takaisin Kallion kaduille tuonut helsinkiläinen Lovers Left Aliven juttuun kuuluu, että rumpali lyö lujaa, sähkökitarat ulisee ja laulaja kaikuu kun ilmassa on sitä kuuluisaa arvaamattomuutta ja vaaran tuntua", luki tapahtuman Facebook-mainoksessa. 

Lovers Left Aliven keikka meni vähän ohi, koska saavuin paikalle hieman ilmoitettua aloitusaikaa myöhemmin. Juutuin suustani kiinni tuttujen kanssa, joita tuntui baarissa piisaavaan. En osaa sanoa yhtyeen musiikista juuri mitään muuta kuin että hyvältähän tuo kuulosti. 

Tunnettu helsinkiläinen musiikkitoimittaja kehui kovasti Lovers Left Aliven perjantaista Bar Loosen keikkaa Facebook-sivullaan. Koska tunnen miehen jollain lailla vuosikymmenten ajalta ja tiedän hänen musiikkimakunsa, ei asiaa ole syytä epäillä. Tarvinnee tutustua paremmin bändiin. 

Daze Dolls on keikkaillut ahkerasti etenkin Turun seudulla ja niittänyt mainetta roisilla rokillaan. Bändin valttikortiksi näkisin basistilaulaja Mandyn, jonka raakaa lauluääntä ei sokkona osaisi millään yhdistää superkauniiseen ulkonäköön. Hänen bassottelunsa tuo mieleen 70-luvun glamrocktähti Suzi Quatron ja etenkin kitarasoolojen taustalla kulkevat bassolinjat ovat maukkaita. 

Orkesterin tuotannosta en tunne muita kappaleita kuin Freakshown ja Out Of Linen sekä keikoilla soitetun Thin Lizzy-lainan Jailbreak. Sitä ei Nirvana Barissa tullut, vaikka ainakin yksi kaveri biisiä kovasti odottikin. Sen sijaan setissä oli ZZ Top-coveri Tush. Ei ehkä maailman omaperäisin valinta, mutta ainakin tässä yhteydessä toimiva. 



Illan suurin yllättäjä oli ruotsalainen Trench Dogs. Vuonna 2013 Tukholmassa perustettu yhtye on tehnyt kaksi pitkäsoittolevyä, joista uudempi Stockholmiana ilmestyi viime keväänä. Levy myi Ruotsissa sen verran paljon, että se pääsi fyysisten levyjen listakärkikahinoihin. Orkesteria on verrattu muun muassa Sladeen, T-Rexiin ja Hanoi Rocksiin. 

Daze Dollsin esiintymisen aikana kiinnitin yleisössä huomiota viikingin näköiseen kaveriin, joka poikkesi esi-isistään esimerkiksi siinä, että hän oli rajannut silmänsä kajalilla. Harald Hirmuinen tuskin juurikaan käytti meikkiä. Paitamyyntikojulla puolestaan pyöri isotukkainen henkilö, jota arvelin ensin naiseksi. Joku vielä tiesi kertoakin, että kyseessä on "australialainen nainen". 

Trench Dogsin astellessa lauteille, kävi ilmi, että tämä "aussinainen" olikin mies ja vieläpä bändin laulaja. Viikinki osoittautui yhtyeen basistiksi. 

Keikan alussa yleisö ei osoittanut suuria innostumisen merkkejä, mutta muutaman biisin kuluttua meininki oli jo toinen. Yhtye soitti tiukasti yhteen, stemmalaulut hakivat vertaansa ja laulaja Andy Hekkandi oli erinomainen esiintyjä. Välillä tamburiinia heiluttanut kaveri heilui kuin heinämies ja puikkelehti tottuneesti kielisoittajien välistä. 

Kuva: lastbandit78 

Yhtyeen itsevarmaa esiintymistä seuratessa kävi mielessä, että tällainen ryhmä olisi täysin valmis isoille lavoille tuhansien ihmisten eteen. Vahvasti 70-lukuista glam rockia edustaneet biisit kulkivat kuin höyryjuna. Kitaristien työskentely oli kerrassaan mahtavaa. Vaikka en tuntenut ainuttakaan kappaletta, harvemmin näin paljon jaksan uudesta bändituttavuudesta innostua. 

Reilun viikon aikana olen kuunnellut Trench Dogsin tuotantoa suoratoistopalveluista. Erinomaisia biisejä tuntuu riittävän, muun muassa Maroon, Homsesick Parade ja A Little Overdressed ovat ensiluokkaisia. 


Kuva: Annelie Tottie







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti