tiistai 24. lokakuuta 2023

Eve Ruissalon ruskassa

Nämä kuvat otettiin lokakuussa viikolla 42 Turun Ruissalon Marjaniemessä. Mallina oli kuvankaunis Eve. Hänen kanssaan oli jo kesällä aikomus pitää fotosessiot, mutta homma venähti näihin päiviin asti. Parempi myöhään kuin ei lainkaan ja nyt sattui vielä kelikin suosimaan. 

Tutustuin Eveen aurinkoisena kesäpäivänä Vepsän saaressa neljä vuotta sitten. Hän tiedusteli halukkuuttani mallikuvaamiseen, enkä lainkaan pistänyt hanttiin kun näin upean naisen linssiin eteen sain. 

Eve on erittäin luonteva malli, eikä juurikaan tarvitse ohjausta kuvaajalta. Poseeraukset sujuvat kuin vettä vaan. Kuviin hain taustaksi syysruskaa, vaikka osin näyttääkin siltä kuin Marjaniemessä olisi ollut yhä loppukesän kelit. 




Syksyinen päivä Marjaniemen kartanon mailla oli hiljainen. Ei niin ristin sielua missään. Kerran satuin paikalle kun turkulaisopettajat lopettelivat palaveriaan. Mukana oli tuttu nuorison sivistäjä, joka kuiskasi minulle mennessään autolleen, että "Vittu mitä paskaa". Se kertonee olennaisen kokouksen sisällöstä. 

Otin Marjaniemessä Evestä varmasti satoja kuvia, joista raakkasin myöhemmässä tarkastelussa suurimman osan pois. Jäljelle jäi noin 150 ruutua. Tässä tusinan verran. 









Edellinen Eve-kuvasetti viime vuodelta linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/03/eve-syyskuisessa-ruissalossa.html

1 kommentti: