perjantai 15. syyskuuta 2023

Littoistenjärvellä 14. syyskuuta

Littoistenjärvi sijaitsee Littoisten kylässä Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria. Järven keskisyvyys on kaksi metriä, enimmillään kolme metriä. Rantaviivaa järvellä on noin kuusi kilometriä ja siinä on kaksi saarta sekä luoto.  

Littoistenjärvi kärsii liiallisen ravinnesaannin ongelmista, joka näkyy sinileväesiintyminä kesäkuukausina. Keväällä 2017 järveen kaadettiin polyalumiinikloridia fosforin saostamiseksi. Käsittelyn jälkeen vesi oli jonkun aikaa kirkasta kuin Rodoksella

Moottoriliikenne järvellä on kielletty. Kaarinan puolella rannat ovat asemakaavoitettua pientaloaluetta ja Liedon puolella on metsäistä. 




En muistaakseni ollut tämän vuoden puolella käynyt Littoistenjärvellä. Viime torstaina paikka juolahti mieleeni ahertaessani pakettien kimpussa luisulla. Työpäivän jälkeen suuntasin järvelle, jonne Liedon Avantista ei ole kuin ns. kullin luikaus.  

Tanssilavan ja hiekkarannan puoleisella rannalla oli melko hiljaista. Puolen tunnin aikana näin kymmenisen ihmistä, joista osa istuskeli penkeillä tuijottamassa järvelle. Ja mikäpä oli istuskellessa, sillä keli oli suorastaan erinomainen. Ei tuullut, lämpötila kahdenkympin tienoilla ja taivas kuin Jukka Kuoppamäen vanhasta hittikappaleesta Sininen ja valkoinen. 








Linkeissä vanhempia Littoistenjärvi-blogijuttujani:

http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/11/littoistenjarvella-23-lokakuuta.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/08/littoistenjarven-vedenneito.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/10/littoistenjarvella-20-lokakuuta.html

http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/jenni-ja-salla-littoistenjarvella.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti