lauantai 20. elokuuta 2016

Jenni ja Salla Littoistenjärvellä

Heinäkuun 18. päivä kävin kuvaamassa kahta nuorta naista Littoistenjärvellä. Jennin tunsin aiemminkin, punapäinen Salla puolestaan oli uusi tuttavuus.

Miljöö valikoitui niin, että satuin kerran katselemaan Jennin fotoja Facebookista. Ihmettelin missä muuan paikka mahtoi olla. Sellainen löytyi kuulemma Littoistenjärveltä. En ollut koskaan käynyt sillä puolella järveä, vaan aiemmat järvikokemukseni rajoittuivat lätäkön tanssilavan puoleiseen päähän. Se on aikalailla erilainen kuin vastapuoli.

Littoistenjärvi sijaitsee Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajamailla. 147,5 hehtaarin järvi on pahoin rehevöitynyt. Se ei silti estänyt pikkulapsia polskimasta sinilevän keskellä. Vihreän eri sävyissä kiillellyt levä saattaa näyttää värinsä puolesta hienolta, mutta sitä ei muuten todellakaan ole.

Jenni ja Salla olivat ideoineet erilaisia kuvauskuteita, jotka vähän väliä vaihtuivat. Niin vaihtui myös keli - väillä satoi ja kymmenen minuutin kuluttua taas paistoi. Tämä ei ollut kumminkaan suuri ongelma, vaikka tuppasikin vähän harmittamaan. Ilmiö nimittäin aiheutti minulle sen, että olo oli kuin Thaimaassa tai kasvihuoneessa. Kun kotonakin on sauna, en mielelläni hikoilisi Littoistenjärvellä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti