maanantai 25. heinäkuuta 2022

Hellepäivänä Paimion luontopolulla

Viime viikolla eräänä arki-iltana kierretty Paimion luontopolku sai tehokkaasti hien pintaan. Lämpömittaria en tutkinut, mutta hellelukemissa taivallettiin.   

Työkaverini Petterin autossa on niin tehokas ilmastointi, ettei ulkolämpötilaa oikein tajunnutkaan ennen kuin vasta Paimion metsissä. Mukaan lenkille otin vakiovarusteet eli kameran ja puolen litran vesipullon.

Petteri oli Paimion luontopolulla käsittääkseni toista kertaa. Minulle tämä oli kai seitsemäs reissu, ensimmäisen kerran pistelin jalkaa toisen eteen näillä main kesällä 2013. 




Neljän kilometrin mittainen luontopolku on maisemiltaan vaihteleva. Alkuosuus muodostuu suopohjaisesta maastosta, jossa on mukava kävellä ja katsella niin Preitilänjärven kuin turpeen nostostakin muodostuneiden suolampien kauneutta. 

Puolivälissä, pitkän ja loivan nousun jälkeen vastaan tulee näkötorni ja laavu. Tässä vaiheessa olikin hyvä pitää tauko, koska ainakin minä olin aika puhki ja soijaa pukkasi. 




En ollut vuosiin käynyt näkötornissa, mutta nyt sinnekin piti kiivetä. Rakennelma oli vähän heppoisempi kuin muistinkaan. Ihmekös tuo, se on jo 1993 tehty. Kokenut monet tuulet ja tuiverrukset vuosien varrella.

Ainoat luontopolulla tapaamamme ihmiset olivat juuri laavulla tauolla. Kaksi paimiolaisnaista hörppivät sumpit kitaansa ja jatkoivat matkaansa muutaman sanan vaihdettuamme. 




Laavun lähellä on pirunpelto. Jääkaudet muokkaama maasto ei ole järin laaja, mutta ainoa lajissaan polun varrella. 

Tämän jälkeen kulku polulla muuttuu huomattavasti hankalammaksi alkumatkaan verrattuna - pelkkää nousua ja laskua, kalliota ja kivikkoa. Huonokuntoisille- tai jalkaisille ei voi hyvällä tahdollakaan ehdottaa tätä reittiä. 






Polun loppupuolelta löytyy Korpelan korsu. Aitoa toisen maailmansodan aikaista asumusta mukailevan rakennuksen tekivät vuonna 1998 Paimion sotaveteraanit. Korsu ei ole tarkoitettu majoitukseen, vaan muistutukseksi oloista, joissa Suomea puolustettiin 1939-1945. 

Pelkästään korsu metsän siimeksessä ei tuo sotaa mieleen, vaan laajat hakkuuaukeatkin ovat kuin pommin jäljiltä. Ehkei kovin kaunista katseltavaa, mutta onneksi Paimion luontopolulla on paljon nähtävää kuten yhteenkasvanut mänty. Käden paksuinen oksa yhdistää muutaman metrin korkeudella puut toisiinsa. 






Paimion luontopolun parkkipaikka löytyy osoitteesta Luontopoluntie 54, 21540 Paimio. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti