keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Isänpäiväkävelyllä Ruissalossa

Sunnuntaina 14. marraskuuta vietettiin isänpäivää. Ilma sattui olemaan poikkeuksellisen hieno, tuskin Lounais-Suomessa on vastaavaa ollut koko syksynä. 

Kävin parin tunnin kävelyllä Turun Ruissalossa. Alunperin suunnitelmissa oli lähteä muutaman kymmenen kilometrin päähän luontopolulle, mutta sinne ehtii joskus myöhemminkin.

Lämpötila oli aamupäivällä nippa nappa miinuksen puolella, mutta nousi nopeasti sellaisiin lukemiin, että vähempikin vaatetus olisi riittänyt. 



Valokuvauksen kannalta ilma oli vähän turhankin kirkas. Canon kuitenkin killui uskollisesti kaulassani ja tallentelin pääosin valojen ja varjojen vuoropuhelua.

Saaronniemessä rasvatyyni meri kruunasi reissun. Päivä olisi varmasti ollut hieno käyttää veneilyynkin, hurauttaa esimerkiksi Saaronniemestä Vepsään grillamaan. Ainakaan pärskeitä ei tällä kelillä voinut syntyä. 








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti