tiistai 29. tammikuuta 2019

Nelli Pitkäsalmen pakkasissa

Kuluvan kuun aikana on Lounais-Suomessakin ollut kunnon vanhan ajan talvi. Toiset tykkää ja toiset ei. Lämmityskustannukset nousevat pilviin, autot toimivat miten sattuu ja on helvetin kylmä. Lasketteluyrittäjät hurraavat, sähköyhtiöiden pomot sytyttävät paksun sikarin ja luontovalokuvaajat saattavat innostua räpläämään kameroitaan tavanomaista enemmän.

Ilmastonmuutoksesta on toitotettu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana siihen malliin, että ihmiset on saatu uskomaan siihen Donald Trumpia lukuunottamatta. Kun parin sentin loskakerroksen sijaan lunta tupruttaakin kasoittain ja pakkanen panee oikein urakalla, ollaankin ihmeissään.

Turussa teiden kunnosta vastaava Kuntec meni ja myi tiekarhunsa pois luullen, ettei kaupunkiin tule enää koskaan talvea. Kadut ovat tällä hetkellä surkeassa kunnossa.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Turun seudulla oli 15-20 asteen pakkanen. Luonto oli todella komea lumisine puineen ja kasveineen. Sekä lauantai että sunnuntai piti tietenkin hyödyntää valokuvausharrastuksen parissa. Lauantaiset joutsenkuvat julkaisinkin jo. Löytyvät linkistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/01/kolkannokan-joutsenet-26-tammikuuta.html

Sunnuntaina suuntasin pakkasta uhmaten turkulaisen harrastajamalli Nellin kanssa kuvaamaan Turun ja Kaarinan rajamaille Katariinanlaaksoon ja viereiselle Pitkäsalmelle.

Loppujen lopuksi ei tehnyt tiukkaakaan olla noin tunnin verran ulkoilmassa. Etenkään kun tuulta ei ollut nimeksikään. Edes kameran akkua ei tarvinnut vaihtaa, vaikka pakkasella se voi hyytyä nopeastikin.

Nelli oli jälleen aivan loistava malli. Ajoituksemme olisi vaan saanut olla puolisen tuntia aikaisempi. Alkoi meinaan hämärtää kesken kaiken. Rauvolanlahdelle hylätyn Susanna-laivan oli lopuksi tarkoitus toimia kuvausmiljöönä, mutta valoa ei enää riittänyt. Ehkä tässä talven mittaan vielä menemme sinne uudelleen.















1 kommentti: