Ettei koko päivä olisi mennyt ihan harakoille, kävin käppäilemässä pitkin Ruissaloa.
Saaronniemen kärjessä sijaitsevan hylätyn ja rappeutuneen kartanon pihalta on komeat näkölat merelle. Kuuvannokka näkyy melkein suoraan edessä.
Kartanon ranta on naku-uimarien suosiossa. Polskimassa oli nytkin muutama heppu, jotka eivät uimahuosuja tarvitse.
Eräs heistä osoittauitui sosiaaliseksi ja alkoi juttelemaan. Yleensä kun olen kävellyt paikan ohi, olen saanut osakseni halveksivia katseita ja tuijotusta. En tosin ole jäänyt pällistelemään heidän reittä vasten heiluvia vehkeitään, joten ainakaan siitä se ei voi johtua.
Kysyin mieheltä kartanosta. Hän tiesi sen olleen viimeksi Suomi-Neuvostoliitto -seuralla vuokralla. Moista yhdistystä ei käsittääkseni ole ollut enää vuosikausiin, joten talokin on päässyt rappiolle. Sääli, koska paikkana Saaronniemen kärki on mitä komein.
Kysäisin myös, että onko täällä näkynyt käärmeitä. Mies totesi, että "niin saatanasti" ja kurkkasi vanhan kaiteen yli. "Tuossakin on yksi". Ja niinpä olikin, vain noin metrin päässä heinikossa kiepillä.
- Ne ovat kaikki rantakäärmeitä. Tämän terassin alla on vissiin niiden pesä. Tuossa on yksi vanha nahkakin, joku on käynyt luomassa sen. Eräs yksilö on harvinaisen iso, taitaa olla niiden äiti, hän kertoi.
- Tässä pensaiden päällä ne ottavat aurinkoa. Näin kerran kun kolme rantakäärmettä oli siinä. Tuolla rannassa ne eivät pelkää mitään, vaikka olisi ihan vieressä, mies jatkoi. Ja niin jatkoin minäkin. Nimittäin matkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti