maanantai 23. syyskuuta 2013

Savojärven syysmaisemissa

Sunnuntaina 22. syyskuuta oli tarkoitus lähteä kiertämään Kurjenrahkan kansallispuiston Pukkipalon reitti.

Treffasimme Heijarin Junnun kanssa Raision upouudella ABC-asemalla. Sieltä matka taittui Nousiaisten Valpperin kautta Savojärven nurkille.


Pukkipalon reitti on pisimmillään yhdeksän kilometriä. Ajattelimme sen taittuvan mukavassa säässä käppäillessä muutamassa tunnissa.

Eipä tarvinnut talsia kuin ehkä puolentoista kilometrin verran, kun vihreät opasteipit loppuivat kuin seinään keskellä hakkuuaukeaa. Monen hehtaarin aavalla kentällä ei kovin kauan viitsinyt seisoskella tyhjänpanttina, joten lenkki jäi kesken. Oli palattava takaisin parkkipaikalle.



Todennäköisesti olimme kääntyneet jossain kohtaa väärään suuntaan. Muutamilla Pukkipalon aikaisemmin kiertäneillä ihmisillä ei ollut hajuakaan mistään hakkuuaukeasta, kun siitä myöhemmin oli puhetta.

Hetken mietin mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. Vastaus kuitenkin putkahti mieleen melkein heti. Ratkaisu oli Savojärven kierros.

Viime vuoden kesällä avattu Savojärven kierroksen uusi puolisko on maisemallisesti todella hieno. Viimeksi elokuussa sitä ihastelin. Siellä voisi rampata useimminkin, mikäli vaan asuisi lähempänä. Pukkipalon reitin tuottama pettymys haihtui nopeasti mielestä Savojärven komeita maisemia tutkaillessa.






Matkan varrella tuli ihmisiä vastaan arviolta satakunta. Sunnuntaiulkoilu oli selkeästi kova juttu. Noin tunnin kuluttua samoja ihmisiä käveli vastaan järven toisella puolella.







Eräs tuttu tuossa päivällä uumoili, että "tämän oli pakko olla viimeinen kaunis viikonloppu ennen talvea". Enpä usko. Tai ainakin toivon, ettei näin olisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti