perjantai 6. huhtikuuta 2012

Viidakon silikoniralli

Paljon julkisuutta saanut Sub TV:n Viidakon tähtöset eteni kiirastorstaina kolmanteen jaksoonsa.



Ohjelman idea on, että kymmenen suomalaista enemmän tai vähemmän tunnettua julkkisnaista on viety kolmeksi viikoksi Thaimaan viidakkoon. Siellä he ratkovat erilaisia tehtäviä kahdessa eri joukkoeessa. Eilisessä jaksossa esimerkiksi syötiin paikallisia herkkuja kuten kananjalkoja sammakoita.

En usko, että ohjelma kiinnostaisi juuri ketään, ellei mukana olisi tunnettuja julkkiksia Martina Aitolehden ja Susanna Penttilän tapaan. Kun lisäksi naisilla on niukasti vaatetta yllä ja laskujeni mukaan ainakin kuudella heistä silikonitissit, tuo se ruudun ääreen mieskatsojia normaalia enemmän. Naiskatsojista nyt puhumattakaan, koska tässä on mahtava tilaisuus arvostella ja haukkua julkkismimmejä oikein luvan kanssa!



Maisa Torppa, Henna Kalinainen ja Martina Aitolehti

Viidakkoseikkailujen lomaan on leikattu naisten kommentteja kulloisenkin päivän tapahtumista. Varsinkaan chatjuontaja Iida Ketolan, Big Brotherista julkkikseksi ponnahtaneen Henna Kalinaisen tai Miss Bikini 2009:n Maisa Torpan mietteissä ei ole säästelty. Tytöt ovat porukan nuorimpia ja selvästikin tuotantotiimi on siihen tarttunut. Naisten laukomat kommentit ovat juuri niitä "sivulauseesta irroitettuja", kuten paperimediassa tavattaisiin sanoa. Eli heistä yritetään tehdä mahdollisimman bimboja - vieläpä varsin onnistuneesti.



Maisa Torppa

Neljäkymppisiä Viidakon tähtösiä ohjelman tekijät eivät samalla tavalla riepottele. Uimari Jani Sievisen entinen eukko Susanna Ingerttilä tai vaatekauppias ja playboypupu Susanna Penttilä saavat olla rauhassa.

Salarakas-, malli- ja laulaja Martina Aitolehti on ohjelmassa eniten esillä. Joukkoettaan kovin ottein dominoiva nainen päästää suustaan ärräpäitä ja vittua pienímmästäkin syystä. Sama tosin tuli selväksi jo hänen omassa reality-tv-sarjassaan viime vuonna.



Martina Aitolehti

Viidakon tähtösten ensimmäisessä jaksossa selvisi, etteivät kilpailijat tienneet ketä sarjaan tulee mukaan. Olisikin kiinnostavaa tietää ketä kaikkia siihen oli pyydetty ja ketkä kieltäytyivät. Esimerkiksi Johanna Tukiainen tuskin pärjäisi trooppisen metsän siimeksessä tuntia kauemmin, eikä hän varmaankaan olisi kovin ryhmätyökykyinen. Mutta katsojia sarjalle se toisi takuulla lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti