torstai 8. maaliskuuta 2012

Isonkarin majakalla 2009

Kustavi -aiheisia kuvia selatessani vastaan tuli Isonkarin majakalta kesällä 2009 kuvaamiani otoksia. Saarella kannattaa ehdottomasti käydä jos on kiinnostunut merestä, saaristosta ja luonnosta tai majakoista.

Kävin Isossakarissa ensimmäisen kerran pikkupoikana joskus 70-luvun alkuvuosina. Majakka oli tuolloin väritykseltään mustavalkoinen. Ellen aivan väärin muista, nykyisen värinsä se sai 1983.


"Isokarin majakka (ruots. Enskärs fyr) sijaitsee Isokarin saarella noin 24 kilometriä (noin 13 meripeninkulmaa) Uudestakaupungista lounaaseen ja kuuluu Kustavin kuntaan. Majakkatornin suunnitteli luotsimajuri Gustaf Brodd esikuvanaan Venäjän Kronstadtin edustalle rakennettu Tolbuhinin majakka. Piirustukset tarkisti Carl Ludvig Engel, joka rakennutti alaoven päälle kreikkalaistyylisen päätykolmion ja pilarit. Majakan rakennustöiden huutokauppa oli vuonna 1830. Kirkonrakentaja Pychlau voitti kilpailun. Majakan alkuperäinen väri oli keltainen, nykyisen punavalkoisen värin lisäksi se on ollut myös mustavalkoinen.

Vuonna 1899 majakan puinen lyhtyhuone purettiin ja tilalle rakennettiin nykyinen lyhtyhuone. Majakka sähköistettiin vuonna 1952. Silloin lyhtyhuoneeseen tuotiin vuonna 1872 Pariisissa rakennettu linssi, joka oli ennen ollut Marjaniemen majakalla.

Isokarin majakka- ja luotsiyhdyskunta on Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi." (Wikipedia)



















http://isokari.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti