Honey Aaltonen kirjoitti kymmenisen vuotta sitten ansiokkaan Hurriganes -historiikin yhdessä Kjell Starkin ja Vesa Kontiaisen kanssa. Pidän tuota opusta ehkä parhaimpana suomalaisena rokkikirjana.
Aaltonen on onnistunut Cisse -kirjassa välttämään pahimmat toistot. Kirjan tyyli on letkeän kulkeva, eikä niinkään detaljeihin takertuva, vaikka toki esimerkiksi Häkkisen käyttämät bassot mainitaan tarkkaankin.
En ole koskaan ajatellut Häkkisen olleen "Suomen ensimmäinen rocktähti", mutta näin todellakin saattaa olla. Miehen vaatimattomat basistintaidot muistetaan kirjassa mainita moneen otteeseen, vaikkei Hurriganesin musiikkiin kovin kummoista pomputtelua tarvittukaan. Sitä ei sentään tällä erää mainita, että Pave Maijasen kerrotaan soittaneen Hurriganesin legendaarisimman levyn Roadrunnerin (-74) basso-osuudet.
Hurriganes Mikko Alatalon haastateltavana joulukuussa 1974.
Muutama blogikirjoitus takaperin kritisoin suomalaismuusikoiden elämänkertojen siloposkisuutta. Cisse Häkkisen tapauksessa sitä vaaraa ei ole. Kirjan perusteella basistimme ehti nussia kaikki kaksijalkaiset kananpojista tikapuihin. Vähän toista kuin erään punapäisen iskelmärokkarin historiikissa, jossa keskityttiin suunnilleen vain jalkapalloon ja koti-isän rooliin, vaikka totuus aivan toisenlainen olikin.
Cisse Häkkisen elämä päättyi vähän alle neljäkymmentä vuotiaana. Ryyppytarinoissa ei pahemmin säästellä. Cissen viinatoleranssi on 80-luvun lopulla ollut korkea, koska samana päivänä kurkusta meni alas kaksi pulloa Koskenkorvaa ja kahdeksan gintonicia tuplaviinalla. Tunnen tosin itsekin ihmisiä, jotka juovat tarpeen vaatiessa vielä tuostakin paljon suurempia alkoholimääriä ja käyvät seuraavana päivänä lenkillä.
Cisse Häkkinen vuonna 1988.
Cissen ryyppyuraa ei kirjassa sentään ihannoida. Loppua kohti tarina käy surulliseksi. 1951 syntynyt mies ummisti silmänsä viimeisen kerran tapaninpäivänä 1990.
Cisse Häkkisen elämänkerta on erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille suomalaisesta viihde-elämästä ja Hurriganesista kiinnostuneille. 70- ja 80-lukujen Suomi esittäytyy kirjassa kaikessa raadollisuudessaan. Kuten kirjan takakannessa todetaan, on "Cisse Häkkisen elämänkerta seikkailukertomus tavalliseksi syntyneestä miehestä, joka sai kokea tarunhohtoisen elämän niin ylä- kuin alamäkineen".
Honey Aaltosta on kiittäminen myös siitä, ettei ääneen ole päästetty Hurriganes -pomo Remu Aaltosta. Mies kyllä muistetaan mainita muutenkin vähän väliä, sillä eipä häntä voi sivuuttaa Cisse Häkkisen yhteydessä. Kirjassa onkin osuvasti sanottu, että "Cisse oli sekä Remun adjutantti että hovinarri". Ganes -kitaristi Ile Kallion muisteluja Cissestä sen sijaan olisin kaivannut hiukan enemmän.
Hurriganes tv-studiolla 1977.
Hurriganes Ruotsissa 1979.
Hurriganes juhannuksena 1981.
Pitää lukea opus, kehuttu monesta suusta ja pidin myös honey aaltosen hurriganes-kirjasta perkeleesti. Ja totta sekin että sumalaiset elämäkerrat pvat alalta kuin alalta todella siloteltuja, pienessä maassa ei haluta loukata ketään ja rokkaritkib ovat paljolti tällaisen pullapoikia että ei haluta että mutsi tai muksut saa tietää. Tota viittaamaasi, ilmeisesti tommi läntisen, kirjaa en ole lukenutkaan. Helppo uskoa paskaksi, vaikka mies pnki varsin hurjassa maineessa juttujen perusteella boycott-aikojen sekoiluillaan. Sittemmin tosiaan aika ällöttävyyteen asti superisä kaikissa kiiltolehdissä.
VastaaPoistaSopii vaan toivoa että stooriltaan, ja musiikiltaan, yksi kaikkien aioojen kovimmistäa härmäpumpuista, Smack, saisi arvoisensa kirjan. Ehkä Väntäsen Ari sellaisen tekee sitten vaikka. Raitsikalla on omien sanojensa mulaan omaelämäkertadiili Liken kanssa joten sellaista ainakin lienee luvassa.
Hieno kirjoitus, tekee mieli tarttua opukseen. Asiantuntijuus paistaa läpi!!Lisää näitä!
VastaaPoistaKiitoksia kommenteistanne.
VastaaPoistaSmack tosiaan olisi kirjan arvoinen. Väntänen sopisi hyvin tekijäksi.
Nythän on tulossa myös ex-Smack -basisti Jimi Seron elämänkerta. Vaikkei mies yhtä nimekäs olekaan kuin Rane Raitsikka, on hänelläkin varmasti ollut vaiherikas elämä.