keskiviikko 31. elokuuta 2011

Momento Park Budapestissa


Yksi elokuisen Unkarin vierailun mielenkiintoisemmista kohteista oli patsaspuisto Momento Park. Sinne on raahattu Unkarin isot ja merkittävät kommunismiajan patsaat. Monissa entisissä sosialistissa maissa patsaat hajoitettiin diktatuurin päättymisen kunniaksi parisenkymmentä vuotta sitten, mutta Unkarissa ne säilöttiin. Momento Parkin kokoelma on Keski-Euroopan suurin.


Budapestin keskustasta patsaspuistoon kertyi matkaa noin 15 kilometriä. Kaupunki vaihtui pian maaseuduksi, jossa kasvoi pelkää pusikkoa ja maasto oli kumpuilevaa joutomaata. Minkäänlaista maanviljelyä reitin varrella ei näkynyt. Kumma kyllä.


Momento Parkiin tutustumiseen varattu 1,5 tuntia tuntui aluksi lyhyeltä ajalta, mutta helteisessä kelissä patsaat on kierretty, kuvattu ja katseltu noin puolessa tunnissa. Loppujen lopuksi piti keksi tekemistä, jotta aika kuluisi paluukuljetusta odotellessa.




Yhtenä vaihtoehtona on käydä vanhassa, erittäin rumassa puurakennuksessa katsomassa valokuvausnäyttelyä Unkarin kansannoususta 1956 sekä kommunismin kaatumisesta 1989-1990.

Sisätilojen valaisu oli todella kehno, jopa vaarallinen. Kirkkaasta päivänvalosta astuminen sisälle pilkkopimeään on melkoinen muutos. Elokuvasalissa pyöri umpitylsä näytelmäelokuva KGB-kuulusteluista noin 50- tai 60-luvulta. Elokuva olisi voinut olla vaikka kommunismin kaatumisesta kertova dokumentti, jotta salissa olisi pysynyt hereilläkin.


Koska Momento Parkissa ei ollut edes kuppilaa, kävi aika sietämättömän pitkäksi. Onneksi sentään vettä ja virvoitusjuomia sai kioskista, jossa valitettavasti oli vain yksi myyjä. Hänkin tietenkin hidas liikkeissään. Jonossa useita kymmeniä ihmisiä, pääasiassa saksalaisia eläkeläisturisteja.




Puutteellisista palveluista huolimatta suosittelen patsaspuistoa. Massiivisen kokoiset kommunistijohtajapatsaat ovat onneksi mennyttä aikaa. Samalla voi taas huokaista helpotuksesta, ettei Suomella ollut samaa kohtaloa kuin vaikka Unkarilla tai Virolla, jotka joutuivat puoleksi vuosisadaksi kommunismidiktatuurin kynsiin.


Olisiko jo vihdoin aika poistaa Turusta Leninin patsas? Käsittämätöntä, että tuollaista äijää ihannoidaan yhä. Nykyään pitäisi jo uskaltaa olla ilman ryssäpelkoa ja kipata patsas vaikka Aurajokeen.

Momento Parkin Lenin on isompaa kaliberia kuin Turun, mutta tuonne korpeen hänen muistonsa sopiikin toisin kuin Aurakadun varteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti