Kuva jouluaattoillalta kotitaloni pihalta Kustavin Kivimaalta.
Kuluva vuosi hurahti taas nopeasti. Viime joulusta kun ei tunnu olevan vuottakaan.
Kustavissa on selvästi enemmän lunta kuin Turussa. Puolenpäivän aikoihin sankka lumisaderintama tavoitti allekirjoittaneen Vehmassalmen tienoilla, josta se vaan paheni loppumatkan ajan.
Joulu ei ole minua juurikaan koskettanut, mutta töissä oli armoton ruuhka pakettipostin kanssa. Syynä verkkokaupan ja joulupostimyynnin suunnaton kasvu. Halukkaat saivat tehdä ylitöitä vaikka kahdessa vuorossa. Jouluaterian arvoiseksi osastomme panostamme ei kuitenkaan katsottu, vaan ruokailijat saivat pulittaa siitä hyvästä 12 euroa. Olisi pitänyt ottaa pari eväsleipää enemmän mukaan aamulla töihin lähtiessä.
Tänä vuonna olen onneksi välttynyt aika hyvin joululauluilta. Yleensä niitä kuulee joka tuutista ärsytykseen saakka. Samoihin kulkusiin ja petteripunakuonoihin törmää väkisinkin, vaikka olisi umpikuuro. Joulun kunniaksi linkitän kumminkin muutaman aiheeseen liittyvän kappaleen.
YLEn TV2 esitti pari päivää sitten dokumentin tamperelaisen Popeda -yhtyeen keulahahmosta Pate Mustajärvestä. Dokkari oli tuore, sillä kuvamateriaalia oli taltioitu kuluvan vuoden aikana.
35 vuotta Popedassa laulanut Mustajärvi on nykyään raitistunut mies. Se muistettiin ohjelmassa mainita muutaman kerrankin. Vuosikymmenten ryyppääminen ei päällisin puolin ole jättänyt pahoja jälkiä mieheen. Ulosanti vaan tuppaa selvinpäin olemaan kovin verkkaista, mutta Paavo Lipposen surkeaan artikulointiin Patella on silti matkaa.
Mustajärven haastatteluosuus oli kuvattu kai laulajan kotitalon kellarissa. Seinällä roikkui työkaluja ja mies itse notkui kiikkustuolissa kuin vanha papparainen konsanaan. Erikoislähikuvia päähenkilön lärvistä oli turhankin paljon, eikä kameramies ollut oikein valppaana muutenkaan.
Dokumentissa oli kummallisia kuvaleikkauksia. Välillä tuli arkistopätkiä, kuten Yölinjalla -ohjelmaa vuodelta 1990. Sitä näytettiin päällekkäin uusien tapahtumien kanssa. Kun Pate ja silloinen kosketinsoittaja Jukkis Järvinen istuvat keikkabussissa matkalla jossain päin Suomea, leikkautui kuva yhtäkkiä nykypäivään ja Popedan roudariin, joka näppäili älypuhelintaan. Mahtoiko leikkaajan tarkoitus olla tehdä tästä osuudesta jonkunlainen tieteiselokuva, jossa parinkymmenen vuoden takaiset ajat sekoittuvat tähän päivään? Tätä sekamelskaa jatkui useaan kertaan ja kaltaiseni valpas ja alaa opiskellut katsojakin oli tippua kärryiltä.
Kuten televisiodokumenteissa yleensä, ei tässäkään pahemmin käsitelty ryyppäämistä ja naimista. Sama vika kuin suomalaisartistien elämänkertakirjoissa. Toisaalta Topi Sorsakoski, Tommi Läntinen tai Pate Mustajärvi eivät taida olla Mötley Crüen Vince Neilin tai Tommy Leen veroisia hepin heiluttajia, mutta viinaa he ovat varmasti juoneet uransa aikana enemmän kuin nuo amerikanpellet.
Olen jo pitkään ollut siinä uskossa, että Popedan kappale Matkalla Alabamaan kertoo naimisesta, vaikka siinä pullien leipomisesta lauletaankin. Alabama lienee keikkabussissa keksitty synonyymi naisen alapäälle. Kun Pate laulaa lavalla "pullat pystyyn, beibi nyt leipomaan", olisi halukkaita naisia jonoksi asti "leipurinhommiin".
Toisaalta todella moni Popeda-biisi kertoo panemisesta. Pienellä mielikuvituksella jopa Sukset (Vaikeata tämä hiihtäminen) on ihan jotain muuta kuin sivakointia hiihtoladulla. Ja kuulostaahan se juhannusyössä vakuuttavalta, kun Pate huutaa Nummirockin lavalla "Kamoon beibi, nyt mennään nussii!", kuten 90-luvun alkuvuosina joka juhannus.
Televisiodokumentissa bändäritouhut ja kiihkeät naisihailijat käsiteltiin todella lyhyesti. Vehmassalmen lavan pihalla haastateltu nainen totesi huokaillen "Pate, tule ja ota minut!". Hän muuten sattui olemaan yläasteella Taivassalossa samaan aikaan. En ainakaan muista hänen tuolloin olleen Popeda- tai Pate -fani. Ehkä silloin hänen mielessään pyöri jotain muuta. Kuten vaikka saksalaisduo Modern Talkingin söpöläiset.
Tulee taas mieleen, kuinka naisihailijat voivat sumeilematta kertoa medialle mitä tahansa. Jos kyseessä olisi vaikka dokumentti Arja Korisevasta, jossa isokokoinen miesfani huohottaisi hikisenä ja möreällä äänellä "Arjaaah, tule ja ota minut!", se tuskin päätyisi mukaan valmiiseen ohjelmaan. Miestä varmasti pidettäisiin täytenä perverssinä ja ehkä jopa ympäristölleen vaarallisena!
Dokumentissa näytetyllä viime kesän Vehmassalmen lavalla tuntui olevan hyvä meininki. Suunnitelmissani oli mennä kyseiselle keikalle, mutten muista mikä este siihenkin tuli. Popeda ja Yö ovat viime vuosina käyneet Vehmassalmella keikoilla joka heinäkuu. No, ehkä ensi kesänä sitten.
"Littoistenjärvi on järvi Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Järvi on pinta-alaltaan 147,5 hehtaaria. Littoistenjärven keskisyvyys on noin kaksi metriä ja se on enimmillään kolme metriä syvä. Rantaviivaa järvellä on noin kuusi kilometriä. Vettä altaassa on noin 3 250 000 kuutiometriä. Järvessä on kaksi pientä saarta ja luoto.
Littoistenjärven rannat ovat Kaarinan puolella asemakaavoitettua pientaloaluetta, kun Liedon puolella on metsäistä. Moottoriliikenne järvellä on kielletty kaikkina vuodenaikoina." (Wikipedia)
Viikolla 45 on tähän mennessä ollut pari aurinkoista päivää. Lähdin käymään Littoistenjärvellä, jos vaikka kameran muistikortille taltioituisi syksyisiä luontokuvia. Keli oli todella upea ja järvi rasvatyyni. Taisin ottaa parhaimmat luontokuvani koko syksynä.
Littoinen ei ole allekirjoittaneelle kovinkaan tuttua seutua. Vasta hiljattain kuulin, ettei se se olekaan pelkästään Kaarinaan kuuluva alue, vaan jakaantuu myös Turkuun ja Lietoon.
Ensikosketukseni Littoistenjärveen tapahtui kolme vuotta sitten syyskuussa, jolloin Littoisten lavalla oli Kirsi ja Nikki Jääsalmen häät. Vanha tanssilava sijaitsee melkein järven rannalla, ison hiekkarannan vieressä. Se on aikoinaan ollut aktiivisessa käytössä, mutta nykyään taitaa tansseja olla vain muutaman kerran kesässä.
Ennen vanhaan Littoisten lavalla on esiintynyt kaikki merkittävät bändit ja artistit Hanoi Rockista Olavi Virtaan. Turkulainen mediavaikuttaja Jari Nikkola oli joskus muinoin sitä mieltä, että 80-luvun alussa Littoisissa soittanut Hanoi Rocks oli paras hänen koskaan näkemistään keikoista.
Rockbändien osalta tanssilavakulttuuri on melkein täysin nuivettunut sitten 80-luvun. Vehmassalmen lavalla Vehmaalla perinne on elvyytetty uuteen kukoistukseensa viime vuosina. Tosin sielläkään ei bändi-iltoja ole kuin kolme kesässä, mutta onpa kumminkin. Lähellä oli, etten viime heinäkuussa mennyt Vehmassalmelle Klamydiaa katsomaan. Yö ja Popeda ovat käyneet Vehmassalmella jo muutamana kesänä peräkkäin.
Luulisi, että Littoisten lavan toiminnasta vastaava Lavatanssikerho Sekahaku ry haistaisi markkinaraon ja buukkaisi vaikka Klamydian lavalleen. Paikka kun on tehty siihen tarkoitukseen ja varmasti nuorisoa tulisi sankoin joukoin.
