Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kåren. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kåren. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. lokakuuta 2012

Vares ja Pimeyden tango


Uusin Vares -elokuva Pimeyden tango pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Kirjailija Reijo Mäen kehittämästä hahmosta on jo tehty kahdeksan elokuvaa.

Viime tiistaina Finnkinolla oli tarjouspäivä, jolloin elokuviin pääsi kuudella eurolla. Moinen tarjoushan oli käytettävä hyväksi kun se kerran muuten päiväohjelmaan sopi.

Turun Kinopalatsin Sali 2 oli ehkä 30 prosenttisesti täynnä kello 20:50 alkaneessa näytöksessä. Odotin hieman enemmän väkeä, mutta olipa sitä tuossakin jo aikamoinen liuta. Salihan on valtavan kokoinen, taitaa kolmisen sataa katsojaa mahtua. Laskinkin sen kerran joutessani kun ruudulla pyöri joku paskaleffa, mutten enää muista lukua tarkalleen. Kolme sataa voi heittää suuntaan jos toiseen.

Pimeyden tango oli viimeinen kuudesta samaan aikaan filmatusta Vareksesta. Kesällä ja alkusyksyllä 2010 kuvatut leffat on tämänpäiväisen uutisen mukaan myyty useaan eri maahan. Tuottaja Markus Selin oli ollut ihmeissään kun "pohjoismainen dekkari" kiinnostaa maailmalla. Hyvähän se vaan on, jos näin on. Tulee samalla Turkukin tutuksi Ahmedeille ja Williameille.


Yksityisetsivä Jussi Varesta näyttelevä Antti Reini.

Kaksi ensimmäistä Varesta olivat melko kehnoja. Ne, jotka eivät kuulu tähän kuuden elokuvan ryppääseen. Etenkin ihan ensimmäinen suorastaan ala-arvoinen. Petrausta on sittemmin tapahtunut valtavasti. Varsinkin Kaidan tien kulkijat oli jo todella hyvä. Edellinen Uhkapelimerkkikin mainio. Niihin verrattuna Pimeyden tango jää pahasti jalkoihin. Kumminkin se on katsomisen arvoinen.

Uusin Vares on yleisilmeeltään sekava, jollei tiedä etukäteen yksityisetsivän kaveruussihteita ja taustaa. Ja vaikka olisi katsonut aikaisemmat elokuvatkin, on välillä oikein miettivä kuka helvetti se Ruuhio taas olikaan. Kertojan ääni ei liioin auta. Itsenäisenä elokuvana se oikein toimi, mutta on kuuden leffan sarjassa varmasti paikallaan.


Veikko Hopea ja venäläinen lemmittynsä.

Antti Reinin tähdittämien Varesten tapaan elokuvassa valtavasti kävelyä ja ulkomiljöötä. Turkua näytetään edestä, takaa ja ilmasta. Aivan yhtä paljon tarinankerronnan kannalta turhaa ramppaamista pitkin katuja ja kujia ei tässä elokuvassa onneksi ole kuin vaikkapa Uhkapelimerkissä.

Pimeyden tangossa murhattua tangolaulaja Harry Koivikkoa näyttelee Jani Muurinen, joka myös Helge Kontiona tunnetaan. Mies on suomalaisen grindcoren ja death metallin pioneeri alunperin naantalilaisesta Xysma -yhtyeestä. Muurinen sopii pieneen, mutta tärkeään rooliinsa hienosti.

Muutama muukin tuttu vilahtaa pikkuosissa. Tatuointiliikettä Turun Aninkaistenkadulla pyörittävä Henri Laine on vankilakundin roolissa. Häneltä Jussin Lammen näyttelemä korsto Veikko Hopea varastaa moottoripyörän ja lähtee Turkuun kostamaan Varekselle.


Veikko Hopea matkalla Turkuun.

Turun kovimpiin julkkiksiin kuuluva Lola Wallinkoski näkyy myös laulajan roolissa. Hän ei osaa näytellä pätkääkään, mutta ei silti onnistu pilaamaan elokuvaa. Asuminen Aurajoessa laivassa ei myöskään lyö leiville, mutta ehkä maisemaan tottumattomalle katsojalle se on kova juttu.

Hämeenkadulla sijaisteva ravintola-keikkapaikka Kåren tekee elokuvassa Majatalo Satumaan virkaa. Siellä tangolaulaja Koivikko murhataan.

Matkalla elokuvateatterista kotiin kuljin Kårenin ohi. Kotvan kuluttua ohitin Uuden Apteekin, joka on Vareksen kantabaari. Outo fiilis, kun hetkeä aiemmin paikat näkyivät valkokankaalla.




maanantai 17. syyskuuta 2012

Kårenin levymessut

Lauantaina 15. syyskuuta järjestettiin Kårenilla Turun Hämeenkadulla perinteiset levymessut.

Myyjät olivat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Ruotsista. Länsinaapureita tuntui olevan enemmän kuin viime vuonna tai sitten heillä oli isommat myyntipöydät. Veikkaisin, että noin puolet kauppiaista oli Ruotsista.


Kåren on paikkana varsin mainio tällaisia tapahtumia varten. Roudausta toki haittaa rappuset kakkoskerrokseen, mutta kai myyjillä sen verran löytyy papua käsistä, että tavarat saadaan ylös näytille.

Harmi, ettei Kårenilla ole ollut rokkikeikkoja aikoihin. Tykkäsin paikasta, vaikka omat hankaluutensa siinäkin oli. Vessat ovat turhan kaukana salista. Mukavia muistoja paikasta on kumminkin roppakaupalla. Muun muassa Kingston Wall, Nazareth, Boycott, Waltari ja UFO ovat soitelleet siellä hienot keikat.

Menin kaverini kanssa levymessuille vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Meno oli jo rauhoittunut, eikä tunkua ollut lainkaan. Innokkaimmat levyostelijat olivat varmaan käyneet heti ovien auettua hakemassa kermat päältä. Tapahtuma oli avoinna 11-16.


Kuten viime vuonnakin, kiinnitin huomiota hameväen vähyyteen. Silloin bongasin kolme naista, nyt vain yhden. Levyjen plärääminen ei vaikuttaisi olevan kovin feminiistä hommaa. Vanha hiki tai viina ei nyt osunut sieraimiin, kuten viime vuonna. Vaikutti siltä, että silloin moni levyfriikki oli herännyt suoraan baaritiskiltä.

Lp-levy on viime vuosina nostanut päätään. Olen itsekin sitä mieltä, että se on musiikinkuuntelun perusformaatti. Muut tulevat perässä. Kårenin loorissa ei paljon muuta ollutkaan kuin vinyylikiekkoja. Cd-hyllyjä ei edes jaksanut selata.

Ruotsalaismyyjien huokeat hinnat houkuttelivat ostamaan muutaman älppärin. Mainittakoon niistä vaikka Journeyn debyytti-lp, Duran Duranin Rio ja John Norumin Total Control. Eurolla kappale. Samoja levyjä näkyi muidenkin myyjien laatikoissa, mutta kovemmalla hinnalla.


Levymessuilla tuntuu olevan tilausta. Kun tällainen tapahtuma järjestetään kerran, kaksi vuodessa samassa kaupungissa, ei touhuun ainakaan ehdi kyllästyä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kitarapoppia englanniksi

Yle Teeman Elävässä arkistossa esitettiin maaliskuun 21. päivä jakso nimeltä Kitarapoppia englanniksi. Ohjelma oli tehty vuonna 2007, mutta on aikoinaan jäänyt ainakin minun ulottumattomiin.

Toimittaja Harri Hakasen asiantuntevasti juontamat Elävän arkiston ohjelmat ovat mielenkiintoisia, ja niitä soisi tulevan uusintoina useamminkin. Sarjassa on käsitelty muun muassa suomalaisen heavy metallin alkuvaiheita. Jaksossa vieraana oli Sarcofagus -yhtyeen Kimmo Kuusniemi.


Sarcofagus


Sarcofagus ei ollut kitarapoppia, vaikka englanniksi lauloikin. Bändin mikrofoniin hönkäilivät nykyään paremmin Havana Blackista tunnettu Hannu Leiden ja myöhemmin Jukka Homi. Hänet tunnetaan nyttemmin Jukka Lewiksenä, joka soittaa bassoa Yössä. Mies on myös hevibändi OZin basisti, jossa hän tosin esiintyy Jay C. Blade -nimisenä.

En ole koskaan suuremmin ollut Elävän arkiston jakson mukaisen englanninkielisen kitarapopin fani, vaikka esimerkiksi Beatlesista olen pienestä pitäen tykännytkin. 90-luvun puolivälissä tältä musiikilta ei voinut välttyä missään. Silloisessa kantakapakassani Tinatuopissakin soi lähes taukoamatta Oasiksen ensimmäinen levy Definately Maybe.




Tuolloin Oasis lähinnä vitutti, mutta 1995 ilmestyneestä kakkoslevystä (What's The Story) Morning Glory jo tykkäsin. Siinä oli Rolling Stonesin mieleen tuovia kappaleita ja meno muutenkin astetta reippaampaa.

Kitarapoppia englanniksi -ohjelman suomalaiset bändit tulivat kaikki aikoinaan tutuiksi, jos ei nyt keikalla, niin vähintään Rumba- ja Soundi -lehtien kautta. Ainakin Pansies, Super, Supperheads ja Poverty Stinks mainittiin ohjelmassa useaan otteeseen.



Supperheadsin näin talvella 1995 Kårenilla keikalla. Muistan pitäneeni esityksestä. Samana iltana lavalla oli muutama muukin bändi, joista yhden nimeä en saa nyt millään päähäni... Moniosainen nimi. Se levytti Poko Rekordsille. Tarkistus Pokon sivuilta ei sekään tuo tulosta, koska bändiä ei yhtiön kataloogissa lue. Mutta eipä siellä sen puoleen lue nokialaisen hevibändi Outburstinkaan nimeä, joka 80-luvulla oli Pokon leivissä.

Kitarapoppia englanniksi -lähetyksen mielenkiintoisin orkesteri oli Poverty Stinks. Laulajakitaristi Jarmo Laine jutusteli mukavia Hakasen kanssa. 60-lukuista, hieman Beatlesin tapaista musiikkia soittanut helsinkiläisyhtye pakersi vuosikaudet, muttei päässyt koskaan ansaitsemaansa suosioon. Jostain syystä bändi kolahti meikäläiselle jo ensilevynsä Gargle Blaster aikoihin 1990. Seuraavana vuonna ilmestynyt Getting Deeper oli vielä parempi. Myöhemmistä levyistä muistan ainakin kaksi.




Kun Pearl Jam peruutti viime tipassa Ruisrockin keikkansa 1992, otettiin sen korvaajaksi alunperin sivulavalle sijoitettu Poverty Stinks. Bändi sai soitella päälavalla ja varmaan pitempäänkin kuin oli suunniteltu. Minua tällainen ratkaisu ei haitannut lainkaan, sillä Poverty Stinks voitti ja voittaa yhä mennen tullen tyhjänpäiväisen Pearl Jamin. Käsittämätöntä, näin mitäänsanomatonta musiikkia tehnyt yhtye kohosi miljoonamyyntiin. Minun puolestani näiden kahden orkesterin suosiot olisi voinut kääntää toisinpäin.

Suomalaisen kitarpopin huippuna pidän Poverty Stinksin vuonna 1993 ilmestynyttä Summer Will Never End -kappaletta.








lauantai 24. syyskuuta 2011

Haltiatuli - keramiikkataidetta


Poikkesin lauantaina 24. syyskuuta Haltiatuli -näyttelyssä. Se pitää sisällään turkulaisen keramiikka-artesaani Laura Nurmen keramiikka- ja vähän muutakin taidetta.


Näyttely on avoinna syyskuun loppuun asti osoitteessa Brinkkalan Outolintu, Vanha Suurtori 3, Turku. Sisäpihalle pääsee esimerkiksi Hämeenkadulta Kårenia vastapäätä.

Brinkkalan Outolinnussa on useiden käsityöläisten töitä myynnissä. Putiikki on varsin kattava lahjatavaraliike. Hyllyiltä löytyy niin sepän tekemiä koruja ja riipuksia kuin taiteilijoiden postikorttejakin. Kannattaa poiketa!

Lauran töitä on myynnissä Tuulenpesässä Puutarhakadulla Turun Portsassa.





http://haltiatuli.blogspot.com/  Lauran blogi

https://www.facebook.com/pages/Haltiatuli/134281526641094  Haltiatuli Facebookissa

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Päivän levy - Whitesnake: 30th Anniversary Collection


Turun levymessuilta Kårenilta tarttui mukaan 2008 julkaistu Whitesnaken kokoelma 30th Anniversary Collection. Uutuuttaan hehkuva kolmen cd-levyn järkäle maksoi vaivaiset kuusi euroa.

En ollut käynyt levymessuilla vuosiin. Viikonlopun riennot haisivat vahvana Kårenin salissa. Deodorantti oli monilla pettänyt tai jäänyt kotiin. Vanhan viinan tuoksu täytti juhlasalin. Parturi olisi päivässä tehnyt vuoden tilinsä näillä asiakkailla.

Naisia oli paikalla laskujeni mukaan peräti kolme. Loput olivat epäsiistejä ja haisevia miehiä - varmaan niitä levynkeräilijöitä. Nämä miehet eivät käy seksimessuilla, jotka sattuivat olemaan Turussa samana viikonloppuna. Heidän elämässään on muuta intohimoa - äänilevyt.



Vaikka omistan kaikki Whitesnaken levyt uusinta studioalbumia lukuunottamatta, on tällainen kolmen cd:n kokoelma paikkansa ansainnut. Pari kokoelmaa hyllystä ennestään löytyykin. 30th Anniversary Collection on niin kattava, että se oli hintansa väärtti.



CD 1:
1. Walking In The Shadow Of The Blues
2. Sweet Talker
3. Would I Lie To You
4. Trouble
5. Gambler
6. Love Hunter
7. Ready An’ Willing (Live)
8. Child Of Babylon
9.Here I Go Again
10.Carry Your Load
11.Rough An’ Ready
12.Wine, Women An’ Song
13.Lie Down… I Think I Love You
14.Ain’t No Love In The Heart Of The City (Live)
15.Fool For Your Loving (Live)
16.Take Me With You (Live)
17.Ain’t Gonna Cry No More (Live)



CD 2:
1. Fool For Your Loving
2. Don’t Break My Heart Again
3. Hit An’ Run
4. The Time Is Right For Love
5. Love Ain’t No Stranger
6. Too Many Tears
7. Pride And Joy
8. Victim Of Love
9. Judgement Day
10.Is This Love
11.Take A Look At Yourself
12.Straight For The Heart
13.Now You’re Gone (US Remix)
14.Looking For Love
15.Sailing Ships (Live)
16.Soldier Of Fortune (Live)
17.Walking In The Shadow Of The Blues (Live)
18.Ready An’ Willing (Live)



CD 3:
1. Slow An’ Easy
2. Shake My Tree
3. Guilty Of Love
4. The Deeper The Love
5. Blindman
6. Love To Keep You Warm
7. Love Is Blind
8. Ain’t Gonna Cry No More
9. Slave
10.Lonely Days, Lonely Nights
11.Give Me All Your Love
12.Till The Day I Die
13.Here I Go Again ’87
14.Still Of The Night
15.If You Want Me
16.Best Years
17.We Wish You Well


Kappalevalinnoista voi aina olla montaa mieltä. Huomio kiinnittyy 1981 julkaistuun Come And Get It -levyyn, joka on edustettuna peräti seitsemällä kappaleella. Melko paljon, kun koko levyllä on vain kymmenen biisiä. Loistava kiekko joka tapauksessa.



Oma ensimmäinen Whitesnake -levyni oli kesällä 1983 Turun Musiikki Mossesta ostettu Saints And Sinners. Tuo vuotta aiemmin ilmestynyt on säilynyt rakkaana näihin päiviin asti. Come And Get It on ehkä piirun verran parempi levy, mutta Saints And Sinners on kumman aliarvostettu hienosta kappalemateriaalistaan huolimatta. Levyllä kun on sellaisia killeribiisejä kuten Youngblood (WS:n parhaimmistoon kuuluva biisi, jota ei valitettavasti tällä kokoelmalla ole), Rough An' Ready sekä alkuperäiset Crying In The Rain ja Here I Go Again, jotka sittemmin tehtiin uusiksi 1987 -levylle jenkkimarkkinoita silmällä pitäen.



30th Anniversary Collectionilla on myös muutama kappale Coverdale Page -kokoonpanon 1993 ilmestyneeltä samannimieltä levyltä. Kyseessä oli entisen Led Zeppelin kitaristi Jimmy pagen ja Whitesnake -laulaja David Coverdalen yhteinen projekti. Nuo kappaleet olisi voinut suosiolla jättää pois Whitesnake -kokoelmalta.



Samoin poissa pitäisi olla imelä balladi Is This Love, joka ilmestyi alunperin 1987 -levyllä. Tuohon kammotukseen törmää vieläkin liian usein. Kappale antaa jokseenkin väärän kuvan Whitesnaken tuotannosta, joka tuolla 1987 -levyllä alkoi lipsua liikaa Amerikan markkinoita kosivaksi aikuisrockiksi. Kauas jäivät 70-luvun hard rock- ja rhythm blues -juuret.



30th Anniversary Collectionia näyttää olevan saatavana alle kymmenen euron hinnalla ainakin Levykauppa Äx:ssä ja Anttilassa. Mikäli haluat nauttia ehkä maailman parhaasta hard rockista, kannattaa hankkia tämä levy.