maanantai 17. syyskuuta 2012

Kårenin levymessut

Lauantaina 15. syyskuuta järjestettiin Kårenilla Turun Hämeenkadulla perinteiset levymessut.

Myyjät olivat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Ruotsista. Länsinaapureita tuntui olevan enemmän kuin viime vuonna tai sitten heillä oli isommat myyntipöydät. Veikkaisin, että noin puolet kauppiaista oli Ruotsista.


Kåren on paikkana varsin mainio tällaisia tapahtumia varten. Roudausta toki haittaa rappuset kakkoskerrokseen, mutta kai myyjillä sen verran löytyy papua käsistä, että tavarat saadaan ylös näytille.

Harmi, ettei Kårenilla ole ollut rokkikeikkoja aikoihin. Tykkäsin paikasta, vaikka omat hankaluutensa siinäkin oli. Vessat ovat turhan kaukana salista. Mukavia muistoja paikasta on kumminkin roppakaupalla. Muun muassa Kingston Wall, Nazareth, Boycott, Waltari ja UFO ovat soitelleet siellä hienot keikat.

Menin kaverini kanssa levymessuille vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Meno oli jo rauhoittunut, eikä tunkua ollut lainkaan. Innokkaimmat levyostelijat olivat varmaan käyneet heti ovien auettua hakemassa kermat päältä. Tapahtuma oli avoinna 11-16.


Kuten viime vuonnakin, kiinnitin huomiota hameväen vähyyteen. Silloin bongasin kolme naista, nyt vain yhden. Levyjen plärääminen ei vaikuttaisi olevan kovin feminiistä hommaa. Vanha hiki tai viina ei nyt osunut sieraimiin, kuten viime vuonna. Vaikutti siltä, että silloin moni levyfriikki oli herännyt suoraan baaritiskiltä.

Lp-levy on viime vuosina nostanut päätään. Olen itsekin sitä mieltä, että se on musiikinkuuntelun perusformaatti. Muut tulevat perässä. Kårenin loorissa ei paljon muuta ollutkaan kuin vinyylikiekkoja. Cd-hyllyjä ei edes jaksanut selata.

Ruotsalaismyyjien huokeat hinnat houkuttelivat ostamaan muutaman älppärin. Mainittakoon niistä vaikka Journeyn debyytti-lp, Duran Duranin Rio ja John Norumin Total Control. Eurolla kappale. Samoja levyjä näkyi muidenkin myyjien laatikoissa, mutta kovemmalla hinnalla.


Levymessuilla tuntuu olevan tilausta. Kun tällainen tapahtuma järjestetään kerran, kaksi vuodessa samassa kaupungissa, ei touhuun ainakaan ehdi kyllästyä.

2 kommenttia:

  1. Onpa mahtava tapetti seinällä !!! Syysterkut Skånesta ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Samoin teille sinne.
    UFOn laulaja Phil Mogg kehui myös Kårenin salin tapettia.

    VastaaPoista