Graham Bonnet Band Tampereen Klubilla 9. helmikuuta

Brittiläinen Graham Bonnet on etenkin heavy rock -piireissä tunnettu mies, mutta tavalliselle tallaajalle hän ei ehkä sano mitään. Vuonna 1968 The Marbles -yhtyeessä pinnalle noussut Bonnet on myös ahkera Suomen vierailija. Edellisen kerran hänen kultakurkustaan pulppuavaa laulua saatiin näillä leveysasteilla kuunnella huhtikuussa 2016. Jo vajaan vuoden jälkeen Bonnet bändeineen oli taas Suomessa.

Hevilaulajaksi Bonnet ajautui vähän kuin vahingossa. Suosittu brittiläinen Rainbow -yhtye oli jo studiossa levyttämässä uutta albumiaan (Down To Earth, -79), vaikka heiltä puuttu vokalisti. Ronnie James Dio oli juuri eronnut bändistä. Hän kun ei halunnut lauleskella rakkausaiheista, vaan etupäässä sateenkaarista ja lohikäärmeistä. Dio löysi uuden kodin Black Sabbathista.

Rainbowin (ja Deep Purplen) kitaristista Ritchie Blackmoresta kertovassa Musta ritari -kirjassa mainitaan kuinka Rainbowin rumpali Cozy Powell (1947-1998) otti studiossa puheeksi The Marblesin ja sen laulajan. Miestä alettiin etsiä ja lopulta hän päätyi bändiin.

Rainbow vuonna 1980. 

Bonnetin ura Rainbowissa jäi vain noin vuoteen ja yhteen levyyn. Viimeinen keikka yhtyeen kanssa oli jättimäisellä Monsters Of Rock -festivaalilla Englannissa kesällä 1980. Se oli myös Powellin viimeinen esiintyminen Rainbowin kannuttajana.

Bonnetin pukeutumistyyli herätti etenkin 80-luvulla ihmetystä. Vaikka mies lauloi heviä, näytti hän lähinnä lipevältä autokauppiaalta puvun takkeineen ja kravatteineen. Myös tukka on aina ollut kuin anopin unelma, eikä suinkaan rokille tai varsinkaan heville ominainen pitkä malli.

Rainbowin jälkeen Bonnet on laulanut monissa bändeissä ja projekteissa kuten Michael Schenker Groupissa, Alcatrazzissa ja Impellitterissä. Tuorein levy on viime syksynä ilmestynyt The Book, jossa tänä vuonna seitsemänkymmentä vuotta täyttävä laulaja kurittaa äänijänteitään ehkä paremmin kuin vuosikausiin.

Michael Schenker Group vuonna 1982. 

Kun kuulin, että naapuritalosta ollaan lähdössä Bonnetin keikalle Tampereelle, olin pienen mietinnän jälkeen valmis hyppäämään kyytiin mukaan. Harvemmin tulee arkikeikkoja harrastettua edes Turussa, mutta parin tunnin matka Tampereelle sujui yllättävän kivuttomasti.

En edes muista koska viimeksi olen käynyt Tampereen Klubilla. Lienee joskus 2000-luvun alkuvuosina Tammerfestien aikaan. Olikin jo aika tarkastaa paikan nykykunto.

Torstaikeikaksi Klubille oli saapunut paljon sakkia. Veikkaisin, että siellä oli jopa kaksi kolmasosaa kapasiteetista. Muutaman tutun arvelin näkeväni ja niin myös kävikin. Tapio Vuorisalmi ja Jouni Jokela ovat Tampere-keikkojen vakiokasvoja.

Paikallista muusiikkokermaa oli saapunut saliin jonkun verran. Bonnetin kanssa Suomen keikoilla aikoinaan soitelleet rumpali Lacu Lahtinen (Popeda, ex-Hanoi Rocks) sekä suurella kohulla joulukuussa potkut Olli Lindholmin johtamasta Yö-yhtyeestä saanut kitaristi Daffy Terävä seurasivat innoissaan lavan tapahtumia. Bongasin myös Daffyn puolison Päivi Lepistön, joka tunnetaan 90-luvun suosikkiyhtye Movetronin laulajana. Hän on laulanut taustoja Bonnetin Suomen keikoilla.

Graham Bonnet Band vuonna 2016.

Ilta alkoi tasan kello 20, jolloin lavalle asteli Wishing Well -niminen suomalaiskokoonpano. En tuntenut bändiä ennestään, mutta muistelin nähneeni joskus Youtubessa heidän musiikkivideonsa.

Toivomuskaivo olikin oletettua rankempi bändi. Mieleen tuli sakemannihevi, sellaiset jyystäjät kuten Running Wild ja Accept. Myös amerikkalainen Manowar muistutti olemassaolostaan monin paikoin. Jyväskylästä Tampereelle saapunut pitkänlinjan hevimies Pekka Pietiläinen puolestaan rinnasti Wishing Wellin lähinnä Rainbowiin.

Juontaja Heikki Paasosen ja Klamydian laulajan Vesku Jokisen risteytykseltä näyttänyt Wishing Well -vokalisti heilui Klubin lauteilla kuin spiidiä vetänyt heinämies. Hän sai kurkustaan irti huomattavasti tuhdimpaa ääntä kuin mitä päältä päin olisin veikannut. Kaveri oli erinomainen lavaesiintyjä, eikä lainkaan pöllömpi laulajakaan.

Illan yleisöjakauma oli yllättävän miesvaltainen. Vähän varttuneempia ja osin hyvin tyylikkäitäkin naisia oli ehkä vaivaiset kymmenen, raavaita uroita puolestaan noin parisataa. Olkoonkin, ettei Graham Bonnet taida olla mikään pillumagneetti, mutta olisin luullut hänen musiikkinsa kiinnostavan vähän enemmän kauniimpaa sukupuolta.

Illan aikana varmasti eniten katseita keräsi Graham Bonnet Bandin basisti Beth-Ami Heavenstone. Yli viisikymppinen Heavenstone on kaunis ja näyttävä nainen, jonka liikkeitä ja bassottelua oli ilo seurata.

Rainbowin Down To Earth -levyltä löytyvällä Eyes Of The Worldilla aloittanut Graham Bonnet Band saapui lavalle reilusti myöhässä aikataulusta. Useimpia tämä tuskin haittasi, sillä jo avauskappale sai vipinää punttiin.

Valtavalla, aivan liian kovalla äänenvoimakkuudella tuutannut lämmittelybändi oli todennäköisesti herättänyt miksaajankin unesta, sillä Bonnetin aikana voluumi oli paljon kuuntelijaystävällisempi.

Yhtyeen settilista oli kooste Bonnetin uran varrelta 70-luvun lopusta lähtien. Rainbowin biisejä varmasti jokainen osasi odottaakin, samoin miehen ehkä tunnetuinta soolokappaletta Night Gamesia. Alcatrazziakin oli mukana muutama kipale. Uudelta levyltä kuultiin kolme rallia, joista etenkin Into The Night on vallan loistava menopala.

Michael Schenker Groupin vuonna 1982 ilmestyneellä Assault Attack -levyllä laulanut Bonnet kertoi Klubin lavalla potkuistaan kyseisestä bändistä. Ilmeisesti yleisön joukosta joku sitä niin kovasti pyyteli ja huuteli. Laulaja tuntui olevan leppoisalla tuulella muutenkin. Hymyä ja pitkiä välihöpinöitä riitti.

Mikäli oikein ymmärsin, oli Bonnetin kalu aikoinaan pullahtanut ulos housuista kesken keikan. Syynä rikkoontunut vetoketju. Bonnet ei myöskään ollut ehtinyt kunnolla opetella Schenkerin vanhojen biisien sanoja ennen ensimmäistä konserttia. Yleisö oli tuuppinut lunttilaput pois paikoiltaan. Epäonnisen illan jälkeen laulajalla oli kengän kuva perseessään.

Assault Attackilta kuultiin peräti kolme kappaletta. Nimibiisin lisäksi Bonnetin keikkavakioihin kuluva Desert Song ja harvemmin esitetty Dancer.

Pari kertaa olin huomaavinani flirttailua Bonnetin ja basistin välillä. Taputtelipa laulajamme tätä jossain vaiheessa pepullekin. Bändiesittelyssä sitten selvisi, että he ovatkin pariskunta.

Bändissä oli uusi rumpali Mark Benquechea. Mies takoi hiukan jäykännäköisesti, mutta jämäkästi. Kosketinsoittajana toimi Jimmy Waldo, joka on Bonnetin vanha yhtyetoveri 80-luvun Alcatrazzista.

Kitaristi Conradon Pesinaton työskentelyä oli ilo seurata - mies kun olisi veivannut lavalla varmasti vaikka aamunkoittoon saakka. Varsinainen showmies, joka kolme vuosikymmentä sitten olisi todennäköisesti kohonnut kuuluisien kepittäjien joukkoon Yngwie Malmsteenin ja Steve Vain seuraksi. Molemmat soittivat muuten Bonnetin Alcatrazz -yhtyeessä.

Keikan jälkeen joukko innokkaita nimikirjoituksen metsästäjiä jäi palloilemaan Klubin tyhjenevään saliin. Bonnet bändeineen ilmestyi lopulta levymyyntitiskin taakse, josta jakelivat signeerauksia ja poseerasivat mielellään kännykkäselfieissä faniensa kanssa.

Olipa hauska ehtoo vaihteeksi arkenakin. Kiitos valokuvista Tony Lundbergille.

Finnlevyn Heavy Rock -kokoelmalevyt

Suomessa julkaistiin 80-luvun alussa muutamia vain täkäläsille markkinoille tarkoittetuja kokoelmahevilevyjä. Niiden eliittiä ovat Finnlevyn kasaamat Heavy Rock ja Heavy Rock 2.

Viikonloppuna tuli pitkästä aikaa kaivettua kiekot esille. Molemmat älppärit ovat hyvää taustamusiikkia illanviettoon.

Heavy Rock -levyt sisältävät molemmat 12 kappaletta. Ensimmäisen levyn tunnetuin biisi on Rainbowin I Surrender. Bändi on edustettuna myös toisella raidalla, All Night Longilla. Samoin Status Quolta on mukana kaksi esitystä, What You're Preposing ja Something 'bout Baby I Like. Muut yhtyeet ovat Rush, Saga, Thin Lizzy, Nazareth, Black Sabbath, Graham Bonnet, Kiss ja Def Leppard.

Levyn kummajainen on Sagan Compromise. Yhtye luokiteltiin jostain syystä heviksi, kuten tuohon aikaan moni muukin sinne kuulumaton. Compromise on levyn heikoin lenkki. Def Leppardin Hello America on sekin kummallinen otanta, koska High'n'Dry -levyllä olisi ollut paljon parempaakin tavaraa.

Black Sabbathin Die Young on yhtyeen kovimpia biisejä. Nazarethin Dressed To Kill kulkee kuin luotijuna, mitä ei voi sanoa The Fool Circle -levystä, jolta se on poimittu. Graham Bonnetin tunnetuin soolobiisi Night Games on aina yhtä loistava. Thin Lizzyn Chinatown puolustaa myös paikkaansa ja Kissin imelä discopop Shandi menee sekin mukana, vaikkei sillä hevin kanssa mitään yhteistä olekaan.

Ilmeisesti ensimmäisen Heavy Rockin menestyksen saattelemana markkinoille tuli alkuvuodesta 1982 (päätellen sisäkannen Zero Nine -mainoksista, levyissä kun ei ole edes julkaisuvuotta) persoonallisesti nimetty Heavy Rock 2. Osittain samojen artistien tähdittämä levy on kokonaisuutena parempi kuin ensimmäinen.

Levyn outolintu on Starfighters. Brittiläistä uuden aallon heviä soittanut yhtye jäi tuntemattomaksi, mutta Suomessa sen tietävät ainakin tämän levyn omistajat. Alley Cat Blues toimii hyvin tunnetuimpien biisien välissä.

Graham Bonnet tunnelmoi I'm A Lover -biisillä, joka ei heviä nähnytkään. Komea kappale, mutta väärässä paikassa.

Jo mainittu Zero Nine julkaisi debyyttinsä näihin aikoihin Finnlevyn kautta. Visions Scenes And Dreams samannimiseltä älppäriltä on mukana Heavy Rock 2:lla.

Levyn tunnetuin esitys on Motörheadin Ace Of Spades, joka kohosi nopeasti suureksi hevianthemiksi. Vuosikymmenet eivät ole kuluttaneen kappaletta lainkaan. Tässä biisi on livenä No Sleep 'till Hammersmith -klassikkolevyltä.

Musiikkia illanviettoihin.


Motörhead on puoliksi mukana toisellakin kappaleella. Girlschoolin kanssa esitetty Please Don't Touch on hieno ralli. Samaa voi sanoa Girlschoolin C'mon Let's Go:sta. Heavy Rock 2:n parhaimmistoa.

Def Leppard edustaa Bringin' On The Heartbreakin voimin. Tajuttoman komea kappale, joka sai muutamaa vuotta myöhemmin kovin tutunkuuloisen kaiman Amerikasta, nimittäin Cinderellan Nobody's Foolin.

Nazarethin Love Hurts ja Rushin Closer To The Heart ovat molemmat mahtiballadeja ja tässä yhteydessä livenauhoituksia. Kissin raivokas I levyltä Music From The Elder on bändin tuntematon helmi. Black Sabbathin Turn Up The Night on aivan turhaan jäänyt sekin paitsioon vuosien saatossa, eikä Thin Lizzyn Angel Of Deathiakaan lueta heidän klassikokseen. Syyttä suotta.

Kuka mahtaa nämä levyt olla koostanut? Oli kuka oli, hän onnistui tehtävässään hyvin. Pari pientä kaunesvirhettä toki löytyy, mutta kokonaisuutena hieno suoritus. Usein suomalaiskokoelmat tuntuvat aivan lonkalta heitetyiltä. 

Levyjen kansitaiteesiin ei ole panostettu paljoa. Kakkoslevyn sisäpussissa puffataan kuusamolaista Zero Nineä, mutta muuta informaatiota ei löydy.

Graham Bonnet Finland Tour 2012

Brittiläinen laulaja Graham Bonnet (s. 23. joulukuuta 1947, Skegness, Lincolnshire, Englanti) kiertää Suomea maaliskuussa. Taustabändissä on suomalaisia muusikoita, jotka ovat tuttuja mm. Hanoi Rocksin, Yön ja Popedan riveistä. Suunnilleen samalla kokoonpanolla Bonnet on kierrellyt Suomea muutamaan otteeseen aiemminkin 2000-luvulla.

Bonnet taustabändeineen on aiemmilla kerroilla esittänyt biisejä miehen uran varrelta. Sama linja jatkunee nytkin. Rainbow, Michael Schenker Group ja Alcatrazz ovat tunnetuimpia yhtyeitä, joissa Bonnetin laulua on kuultu. Lisäksi hän on tehnyt muutaman soololevyn, joista tunnetuin on 1981 ilmestynyt Line-Up. Sen suurin hitti oli Night Games.

Graham Bonnet tuli tunnetuksi 1979 hard rock -yhtye Rainbowin lyhythiuksisena vokalistina, mutta ehti jo 60-luvun lopulla olla listakärjessä The Marblesin laulajana. Marblesin hitin Only One Woman levytti suomeksi Kirka. Viimeiseen mieheen lienee tuttu lähes kaikille.

Bonnetin paras levy on mielestäni Rainbowin Down The Earth (-79). Levyllä ei ole ainuttakaan heikkoa raitaa, ja mies laulaa kuin enkeli. Sääli, että kokoonpano jäi vain yhden albumin mittaiseksi. Seuraavalla Difficult To Cure -kiekolla Rainbowin keulilla lauloi Joe Lynn Turner. Turner on myös ollut kahdella kiertueella Bonnetin mukana Suomessa muutama vuosi sitten.

Down To Earthilla oli isoja hittejä, joista All Night Longin lisäksi tunnetuin on Since You've Been Gone.

Vaikka Graham Bonnet alkaa olla jo eläkeiässä, kulkee miehen ääni vielä kohtuullisen hyvin. Oheisessa pätkässä hän on Tavastian lavalla Helsingissä kesäkuussa 2008. Kappale on Rainbowin Rising -levyn (-76) Stargazer, jonka alunperin lauloin Ronnie James Dio.

Olin todistamassa saman kiertueen Turun keikkaa. Valitettavasti tuleva maaliskuun kiertue ei näytä ulottuvan Turkuun.