Hämmästyttävä Kasvihuoneilmiö

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna suuntana oli Lohjan Karnaistenkorven retkeilypolut. Työkaverini Petterin autossa istuessa moottoritie oli kuuma, eikä matkanteko noinkin kauas Turusta tuntunut  missään.  

Jossain vaiheessa menomatkaa mieleeni juolahti taukopaikka nimeltä Kasvihuoneilmiö. Olisiko sellaista enää olemassa ja pääsisikö sinne helposti koukkaamaan moottoritieltä? 

Petteri kun kulkee Turun ja Helsingin väliä usein, tiesi hän heti asian julkituotuani, että kohta tienposkessa pitäisi näkyä Kasvihuoneilmiön mainoskyltti. 

Kyltistä oli kivenheitto liittymään. Kasvihuoneilmiö tulikin tuota pikaa näkyviin Valtatie 1:n eli Vanhan ykköstien varrelta. Tarkempi osoite on Palomäentie 2, Nummi. 

Ainut muistikuvani Kasvihuoneilmiöstä juontaa juurensa kesään 2002. Paluumatkalla Vantaan Korsossa järjestystä Ankkarockista, tai pikemminkin sen jälkeisestä majapaikasta, pysähdyimme siellä. 

Parin tutun Facebook-päivityksissä olen lähivuosina huomannut fotoja Kasvihuoneilmiön merkillisistä patsaista ja muusta tilpehööristä. En muista reilun parinkymmenen vuoden takaisella visiitillä sellaisia nähneeni. Mielestäni tuohon aikaan Kasvihuoneilmiö oli enemmän tavallinen taukopaikka kuin sisustustavaraliike.  

Niinpä olikin uskomatonta kohdata tavaramäärä, jonka rakennus kätkee sisälleen. Ulkonakin toki oli sitä sun tätä, mutta varsinainen yllätys odotti sisätiloissa. Tarjolla on vaikka mitä; ulkokalusteista armeijan varusteisiin ja patsaista kristallikruunuihin.

Kasvihuoneilmiössä on toki myös kahvila. Myynnissä näytti olevan valtavia rinkelimunkkeja. Yksi sellainen vastasi varmaan kolmea tavallista munkkia. Moinen järkäle piti tietysti ostaa virvoitusjuoman kera, jotta jaksoi taivaltaa luontopolulla. 

Valitettavasti unohdin ottaa kuvan megamunkista. Maukas suupala ei ollut edes hinnalla pilattu; vain 4,70 euroa. 

Munkkia mussuttaessani huomasin katonrajassa killuvan hain. Sitä lienee moni pelästynyt. Putiikin valtavasta dvd-filmivalikoimasta olisi saattanut löytyä Tappajahaikin, mutta mitä hyllyjä vilkaisin, oli siellä pääosin kotimaista tuotantoa. 

Kasvihuoneilmiöön pitää ehdottomasti tulla joku kerta uudelleen oikein ajan kanssa! 

Pääsiäisreissut osa 1 - Helsinginrannan louhospolku

Pitkäperjantaina oli asiaa kotikonnuille Kustaviin. Samalla reissulla ajattelin käydä Taivassalon Helsinginrannassa, koska hiljattain katsomani Luonto Plus-ohjelman jakso kertoi siellä olevasta luontopolusta.

Edellisestä käynnistäni Helsinginrannassa olikin jo aikaa. Taitaa mennä jonnekin 90-luvun lopulle.

Paikattu öljysoratie tuntui loppumattomalta ja vaihtui Helsinki-tienviitan kohdalla hiekkatieksi.
Kylä oli pienempi kuin muistinkaan, eikä siellä ainakaan tähän vuoden aikaan ollut juurikaan nähtävää.

Vanha lossiranta sen sijaan näytti sellaiselta kuin muistinkin. Siitä on aikoinaan päässyt Kustavin Rahinrantaan, jossa on vastaava vanha laituri.

Se, mitä lähdin etsimään eli Helsinginrannan louhospolku, oli kuitenkin vielä näkemättä. Ja olisi jäänytkin näkemättä, ellen olisi käyttänyt vanhaa kunnon konstia. Veivasin nimittäin ikkunan auki ja kysyin neuvoa ohikulkijalta.

Kävelyllä ollut vanhempi herra osasikin missä louhospolku sijaitsee. "Se on tuolla uimarannan takana, ei täällä muita polkuja ole".

On se vaan kumma, ettei uimarannan kyltin viereen voi naulata edes jotain pientä vaivaista opastetta, jotta uteliaat löytäisivät perille. Ei luulisi olevan ylivoimainen suoritus.

Uimaranta on hiljattain pantu uuteen uskoon. Oikein mukavan oloinen paikka. Tiedä sitten kuinka paljon siellä kesäisin tuulee, nyt ainakin sai pitää hatustaan kiinni.

Luontopolku ei ole kovin pitkä, mutta tällaisena historiallisena katsauksena ajaa hyvin asiansa. Polun varrelta löytyi infokylttejä sieltä täältä.

On täytynyt olla kovaa touhua porata ja siirrellä valtavia kivimöhkäleitä sen aikaisilla vehkeillä . Rääpe- eli hukkakivien osuus on vielä nykyäänkin peräti 70-90 prosenttia, mikä tuntuu sulalta hulluudelta.

Naapurikunnassa Vehmaalla on samantyyppinen, joskin laajempi Tummamäen luontopolku, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/10/tummamaen-luontopolku-vehmaalla.html

Linnakeristeilyllä osa 1 - Yleistä

Osallistuin 10.-12. toukokuuta Linnakeristeilylle. Kyseessä oli M/S Isosaari-laivalla tehty pilottimatka entisiin linnakesaariin. Se eteni reittiä Turku - Örö - Jussarö - Helsinki.

Örö oli minulle tuttu saari jo kolmelta käyntikerralta, mutta Jussarö vielä käymättä. Se oli ollut suunnitteilla varmaan viitisen vuotta.

Sain keväällä vihiä reissusta muistaakseni Turun Sanomien artikkelista. Siinä kerrottiin ympäripyöreästi mitä tuleman pitää. Hintoja tai muuta ei mainittu.

Matkanjärjestäjä, helsinkiläinen Suomen Saaristoristeilyt, ei ollut ehtinyt edes tehdä vielä tarkempia infoja kun jo innokkaimmat ottivat yhteyttä. Olin ilmeisesti ensimmäisten joukossa, koska sähköpostiviestittelyn tuloksena sain viimeisen vapaana olleen hytin.

Ilmoitetut kaksi risteilyä, tämä ja sama matka käänteisessä järjestyksessä, menivät kuin kuumille kiville. Jonoonkin jäi viisi sataa innokasta. Maaliskuun 11. päivä heitä oli vasta "vain" sata, kuten Ilta-Sanomien linkissä kerrotaan https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006031569.html

Matkan hinta koostui laivalla yöpymisistä ja ruokailuista sekä opastuksista kohteissa. Minun ja työkaverini Rouhiaisen lompakkoa tämä verotti reilulla kahdella sadalla eurolla per ukko. Eräs tuttuni piti sitä kalliina, mutta saman hinnan saa menemään helposti vaikkapa Aurajoen ravintolalaivoilla parissa illassa. Eikä siinä tapauksessa näe linnakesaaria kuin korkeintaan kännykkänsä näytöltä.

M/S Isosaari tunnettiin ennen Aspö-nimisenä. Paatti seilasi vielä muutama vuosi sitten Turusta Utööseen. Olin kesällä 2010 kyydissä ja hytti sattui olemaan samaisessa pohjakerroksessa kuten tälläkin reissulla.

En tiedä tarkkaan mitä muutoksia laivaan on tällä välin tehty, mutta vain hyttikerros vaikutti tutulta. Baari ei puolestaan kilistänyt kelloja ollenkaan, mikä sai tällaisen hyvämuistisen miehen ihmettelemään kovasti näkemäänsä.

Risteilyn henkilökunta koostui viidestä miehistön jäsenestä. Matkanjohtaja Tomi Ståhlberg esitteli heidät heti alussa. Hänen lisäkseen matkalla tutuikseni tulivat yleismies Roni ja baarimikko Sami.

Ståhlbergillä oli sana hallussa sekä laivalla että opastaessaan sakkia kohdesaarissa. Hän on taustaltaan historioitsija ja se varmasti auttaa kummasti tässä hommassa.

Risteilyväki oli aikalailla erilaista kuin kuvittelin. Näin mielessäni risupartaiset, Osmo Soininvaaran tai Hannu Hautalan kaltaiset lintumiehet kiikarit tanassa ja kumisaappaat jalassa kannella. Yllätys olikin melkoinen, kun laivan kuppilassa viereisessä pöydässä nautittiin pikkutakit päällä punaviiniä, eikä suinkaan muisteltu kovaan ääneen Koijärven neljäkymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Laivabaari oli kattaukseltaan erinomainen. Ennakkoinfossa mainitut "omat eväät" olivat kumminkin paikallaan, vaikka niitä sai nauttia ainoastaan paatin keski- ja hyttikerroksissa.

Ruokapuolella eväät sen sijaan olivat turhia. Hintaan sisältynyttä naposteltavaa riitti varmaasti tarpeeksi suursyömäreillekin. Aika antautumuksella lautaset näyttivätkin tyhjenevän sen verran mitä vieraisiin pöytiin vilkuilin. Kattaukseen kuului aamupalan lisäksi liha-, kala- ja kanaruokia sekä lohikeittoa.

M/S Isosaari lähti perjantaina 10. toukokuuta Aurajoesta puoli kuuden paikkeilla. Suuntana oli Örön linnakesaari, jonne arvioitu saapumisaika oli kello 23. Siitä lisää seuraavassa blogijutussa.

Seurasaaren ulkomuseossa

Seurasaari on museosaari Helsingin kantakaupungin länsilaidalla. Siellä on toiminut vuodesta 1909 lähtien ulkomuseo, jonne on siirretty vanhoja puurakennuksia ympäri Suomea. Ulkomuseo käsittää noin kolmasosan Seurasaaren 46 hehtaarin pinta-alasta.

Seurasaari kuuluu Meilahden kaupunginosaan. Ulkoilualueiden lisäksi saaressa on kesäravintoloita ja kaksi uimarantaa. Toisessa niistä saa heilua pallit paljaana jos siltä sattuu tuntumaan, koska kysymyksessä on nudistiranta. Autoilu ja pyöräily saaressa on kielletty ilman erikoislupaa.

Seurasaari on kaupungin omistuksessa oleva suojelukohde. Ulkomuseon toiminnasta vastaa Museovirasto. Saaren suosituin vuotuistapahtuma on Seurasaaren juhannus, jossa morsiuspari sytyttää juhannuskokon.

Ulkomuseon kokoelmiin kuuluu kolmekymmentä rakennuskokonaisuutta ja 87 erillistä rakennusta. Ne ovat peräisin 1600-1800 luvulta. Museon vanhin rakennus on Karunan vanha kirkko (1686), joka toimii kesäisin suosittuna vihkikirkkona.

Karunan kirkko kiinnosti minua erityisesti. Olen usein ihaillut Karunan nykyistä graniittikirkkoa maakunta-ajelujen yhteydessä. Originaalin näkeminen on ollut pitkään haaveissa ja se toteutui lauantaina 20. lokakuuta.

Seurasaari on tunnettu eläimistään. Ne eivät pahemmin ihmisten läsnäolosta piittaa. Vastaan tuli oravia, kyhmyjoutsenia ja valtavan kokoisia kanadanhanhia. En muista ennen noin suuria yksilöitä ennen tavanneenikaan. Vaikutelma voi tosin johtua valkoposkihanhista, joihin olen tottunut Turun saaristossa ja jotka ovat Seurasaaren serkkujaan ainakin tuplaten pienempiä.