Facebookin sarjakuvahaaste

Facebookissa liikkuu taas erinäisiä haasteita. Listattuna on niin merkittävää äänilevyä kuin sarjakuvaakin. Molempiin olen osallistunut kiltisti, koska aihepiirit sattuvat olemaan läheisiä. Mikäli kyseessä olisivat esimerkiksi kovimmat traktorimerkit tai parhaat ravihevoset, jäisi se varmaan silloin minulta väliin.

Sarjakuvahaasteessa haettiin lehtiä, jotka ovat aikoinaan kolahtaneet kovaa ja joita lukee vieläkin silloin tällöin. Jonkun verran listausta piti pohtia, mutta aika helposti mieleen juolahtivat nämä kymmenen sarjista.

Enemmänkin nimikkeitä olisi ollut tarjolla, kuten esimerkiksi lännensarjakuva Hopeanuoli. Mutta Hopeanuolta en ole edes nähnyt vuosikausiin missään, eikä omassakaan kaapissakaan ole säilynyt ainuttakaan kappaletta. Aikoinaan kuuluin Hopeanuoli-kerhoonkin.

Kaikkien aikojen parhaaksi sarjakuvaksi olen jo ajat sitten julistanut lännensarjakuva Ken Parkerin. Italialaissarjakuva on realistisuudessaan aikalailla eri planeetalla kuin samoilla seuduilla seikkaillut pyssysankari Tex Willer, joka sekin on saapasmaassa luotu.

Tex Willereitä katselin jo 70-luvun puolivälissä ennen kuin osasin edes lukea, mutta 1980 Suomessa ensijulkaisunsa saanut Ken Parker jysähti kaaliin välittömästi. Se lieneekin ainoa listatuista, joita olen aivan lähivuosinakin lukenut. Tintit ja Asterixit pitäisi joku päivä ottaa uusintakierrokselle, mutta taidan olla liian laiska lähtemään sitä varten kirjastoon.

Suurelle yleisölle vierain listaamistani lehdistä lienee Karzan. Italialaistuotos sekin. Humoristisessa Tarzan-väännöksessä viidakon kuningas höylää Janea minkä ehtii ja välillä vähän muutakin mitä metsässä kulloinkin sattuu liikkumaan.

Sotasarjakuva Korkeajännityksiä ilmestyi 70- ja osin vielä 80-luvulla useita erilaisia. Tavallisen "Korkkarin" ohella ainakin Avaruuden Korkeajännitys, Merten Korkeajännitys, Ilmojen Korkeajännitys, Aavikon Korkeajännitys ja Viidakon Korkeajännitys. Eniten tykkäsin jälkimmäisestä.

Kauhusarjakuva Shokki oli pienenä hiukan liian hurja lehti, mutten muista varsinaisesti pelänneeni sen parissa. Sittemmin Shokkejakin on julkaistu uudelleen tuhdin kokoisissa albumeissa.

Myös Diabolik oli italialainen sarjakuva. Mestarivaras teki keikkaa sinne sun tänne ja oli pinteessä, mutta kuinka ollakaan aina selviytyi. Lehteä kustannettiin Liedosta käsin ja firman pomo oli sittemmin muun muassa toimittajana kunnostautunut Markku Haapio.

Harmi kun nappulana ei tajunnut pahemmin säilytellä lehtiä, vaan ne lähtivät joko antikvariaattiin ja kavereille ikuiseen lainaan. Onneksi jotain on jäänyt, kuten lähes kaikki ilmestyneet Ken Parkerit. Samoin Tex Willerin vuosikerta 1975 pitäisi olla kokonaan tallessa.