maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kasvitieteellisen puutarhan lummelammella

Viime viikon loppupuolella eräässä sosiaalisen median Turun Ruissaloa koskevassa keskusteluryhmässä oli valokuva punaisesta tuulimyllyn ja maitolaiturin hybridistä. Kiinnostuin siitä oitis ja halusin tietää tarkemman sijainnin. Paikkaa voisi käyttää vaikkapa mallikuvausmiljöönä.

Sijainti-informaatiota ei kuitenkaan niin vaan herunut. Kyseessä olikin olevinaan hassunhauska ja leikkimielinen kuva-arvoitus! Jouduin odottelemaan aikani ja lukemaan typeriä kommentteja, kunnes lopulta pistin kuvan lataajalle yksityisviestiä aiheesta. Hän sitten paljastikin suuren salaisuuden.

"Ihanaa, lisää tällaisia hauskoja arvoituksia!", toitotti joku rouva kommentissaan. Lisäsin osin piruuttani vettä myllyyn. Sain jutuillani erään miehen suuttumaan siihen malliin, että hän olisi varmasti käynyt käsiksi, mikäli olisimme tavanneet samana iltapäivänä!

"Täällä ei ole mikään muu lapsellista kuin sinun asenteesi!", vaahtosi sama mies peräti kolmen huutomerkin avustamana. Varmaan kuolakin tippui suunpielestä. Varmuudeksi muisti vielä lisätä, että "Joillakin se on pipo tiukalla kesälläkin!". 

Alunperin kyseinen ryhmä oli oikein hyvä ja informatiivinen kuvaus Ruissalosta, mutta jäsenmäärän nyt kasvettua yli tuhannen, on homma näemmä mennyt osin hölmöilyksi. Mutta minun puolestani siellä saa nyt leikkiä ihan vapaasti, jos noin lapsellinen touhu saa vankkumatonta kannatusta.

Punainen pömpeli löytyi lopulta helposti. Se sijaitsee Ruissalossa Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueella kolmannen lummelammen rannalla. Kävin heinäkuun ensimmäisen päivän ehtoona ihastelemassa sekä rakennelmaa että lammikkoa.

En tiedä virallista selitystä mikä tämä talo mahtaa olla, mutta tässä yhteydessä se lienee pelkkä  koriste. Eräs kaveri veikkasi, että sitä olisi käytetty elokuvalavasteena lastenleffassa.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti