Louhimiehen Tuntematon sotilas

Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneestä romaanista Tuntematon sotilas tehty kolmas elokuvaversio sai ensi-iltansa viime viikon perjantaina 27. lokakuuta.

Elokuva pohjautuu Linnan kirjasta vuonna 2000 julkaistuun sensuroimattomaan versioon Sotaromaani. Se kertoo jatkosodasta, joka käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25.6.1941-19.9.1944.

Avausviikonloppunaan Aku Louhimiehen ohjaama elokuva sai peräti 121 827 katsojaa. Se on kotimaisen elokuvan paras avaustulos kautta aikojen. Noin 50 000 ihmistä on kuulemma nähnyt leffan ennakkonäytöksissä.

Kannoin korteni kekoon ja kävin lauantaina 28. lokakuuta Turun Kinopalatissa katsomassa Tuntemattoman. Valtava sali oli käytännössä täynnä, vain ensimmäisessä rivissä näytti olevan jokunen vapaa paikka. Porukkaa jättimäiseen tilaan mahtuu muistaakseni viisi ja puoli sataa. Seinän takana oli menossa vastaava näytös ja yläkerran pienememmässä salissa englanniksi tekstitetty versio.

Etenkin Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen, Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama versio on suomalaisille lähes pyhä. Olen katsonut sen viimeksi kokonaan joskus pikkupoikana, vaikka elokuvaa näytetäänkin melkein joka itsenäisyyspäivä televisiossa. Pätkiä sieltä täältä on toki tullut nähtyä useinkin. Olen kokenut elokuvan liian pitkäksi ja puuduttavaksi.

Kakkosversio, vuonna 1985 valmistunut Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas on sekin jäänyt jotenkin paitsioon. Jonkinlainen muistikuva on, että leffa katsottiin armeija-aikana omatoimisena sunnuntaiviihteenä vuonna 1990.

Koska en ole Linnan kirjaakaan lukenut, pystyin katsomaan Louhimiehen Tuntematonta käytännössä aivan uutena elokuvana, ilman taakkaa aiemmista versioista. Toki sotilaiden sukunimet ja jotkut tunnetut repliikit tiesin, mutta muuten en juurikaan osannut verrata tätä edeltäjiinsä. Sain elokuvasta varmasti aikalailla erilaisen kokemuksen kuin ne, jotka vahtasivat valkokangasta vanhat Tuntemattomat mielessä vilkkuen.

Louhimiehen Tuntematon on hyvin kuvattu, leikattu ja pääosin näyteltykin. Sodankäynti ja taistelukohtaukset ovat täysin kansainvälistä tasoa - luodit vinkuvat, kraanaatit räjähtelevät ja veri lentää kuten genren leffoissa pitääkin. Seitsemän miljoonan euron budjetti on tämän mahdollistanut.

Henkilöistä eniten esillä oleva Eero Ahon esittämä Rokka on kylmäverinen tappaja, jonka hempeää puolta näytetään välillä kotirintamalla Lyytinsä kainalossa.

Melko vaatimattoman roolin tekevän Paula Vesalan (Lyyti) ja Ahon saunakohtaus on ollut esillä mediassa yllättävän paljon. Jotenkin luulisi sotaleokuvassa aivan eri asiat kiinnostavan. Jopa eräs kaverini kyseli innoissaan puhelimessa, että "Oliko Vesalalla hyvä kroppa?". Kun vastasin kieltävästi, kuului luurin toisesta päästä ihmettelevää mutinaa ja hymähtelyä.

Elokuvan kuuluisimmat näyttelijät ovat tyhjänpäiväisinä koomikkoina mainetta niittäneet Aku Hirviniemi (Hietanen) ja Jussi Vatanen (Koskela). Muissa päärooleissa ovat minulle aiemmin täysin tuntemattomat Hannes Suominen (Vanhala) ja Johannes Holopainen (Kariluoto). Kaikki tekevät kelpo roolisuoritukset. Etenkin viimeksi mainittu, jolle voi povata ruusuista tulevaisuutta alalla.

Louhimiehen elokuva kestää kolmisen tuntia, kuten aikaisemmatkin Tuntemattomat. Ehkä perinne näin vaatii, mutta leffasta olisi voinut kivuttomasti pätkäistä vaikka 45 minuuttia pois, niin kyseessä olisi huomattavasti katsojaystävällisempi tapaus. Vaikka kuvaus- ja leikkaustyyli ovatkin nykypäivää, itse tarinasta ei ole uskallettu karsia.

Uusi Tuntematon on saanut pääasiassa ylistäviä arvosteluja. Jonkinmoinen kohu nousi, kun Helsingin Sanomien Juho Typpö antoi elokuvalle vaivaiset kaksi tähteä viidestä.

Hänen mukaansa uusi Tuntematon ei osaa perustella olemassaoloaan, eikä ole tarpeeksi rohkea. Elokuvassa ei myöskään oteta tarpeeksi kantaa Suomessa nousussa olevaa äärioikeistolaisuutta vastaan. Se on tavanomaista suomalaisen elokuvan mieskuvausta sekä turvallinen, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä Suomi 100 -juhlakuvaelma.

En tunne Typpöä tai tiedä hänestä yhtään mitään. Arvionsa perusteella kaveri on tyypillinen pääkaupunkiseudun punavihreässä kuplassa elelevä henkilö. Hänen kanssaan minulla on varmaan aika vähän yhteistä. Onneksi.