tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ahvenanmaalla osa 2 - Brändö

Brändö on pitkulainen saaristokunta Ahvenanmaalla. Sen asukasluku oli tämän vuoden tammikuussa 471. Naapurikunnat ovat Kumlinge, Kustavi, Parainen ja Sottunga.

Kunta on yksikielisesti ruotsinkielinen, mutta asukkaista äidinkieleltään suomenkielisiä on 17.7 prosenttia. Ennen itsehallintoaikaa (ennen vuotta 1922) eräillä Ahvenanmaan kunnilla oli suomenkielisiä nimimuotoja, jotka eivät ole jääneet käyttöön Maarianhaminaa lukuun ottamatta. Brändön suomenkielinen nimimuoto oli Präntiö.

Brändön maa-ala muodostuu yksinomaan pienistä ja keskisuurista saarista, joita on kaikkiaan liki 1 200. Huomattavimpia niistä ovat Jurmo, Åva, Fiskö, Långo, Lappo ja Torsholma. Kunnan alueella sijaitsevat Ahvenanmaan saariston pohjoisimmat saaret. Brändön eteläisimpien ja pohjoisimpien saarten välinen etäisyys on noin 60 kilometriä.




Yhtä hautaröykkiötä lukuun ottamatta Brändöstä ei ole tehty ainoatakaan muinaislöytöä, joten se on saanut kiinteän asutuksensa Ahvenanmaan kunnista todennäköisesti viimeisenä, keskiajan lopulla. Ilmeisesti Ahvenanmantereelta tulleet kalastajat ovat käyttäneet esihistoriallisena aikana Brändön saaria tukikohtinaan asettumatta pysyvästi alueelle.

Kunnan rikkonaisuuden vuoksi liikenneolot olivat pitkään hankalat, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat parantuneet uusien teiden ja saaria yhdistävien siltojen ansiosta. Brändön asukkaiden asiointi suuntautuu Maarianhaminan ohella merkittävässä määrin myös Turkuun ja Uuteenkaupunkiin.

Brändön halki on kulkenut Turun ja Tukholman välinen Suuri Postitie vuosina 1638-1910. Tie saapui Kumlingesta Lappveden selän yli Baggholmaan, josta se eteni pääsaaren poikki ja edelleen Kihdin selän yli Kustavin Vartsalaan.


Brändössä oli kuutisen tuntia aikaa katsella paikkoja, jonka jälkeen matka jatkui Torsholmasta kohti Kumlingea. Siellä seuruettamme odotti tilava vuokramökki.

Brandö on minulle puolituttu paikka vuosien varrelta. Olen aikoinaan kulkenut sen halki kaksi kertaa polkupyörämatkalla Kustavista Maarianhaminaan ja käynyt muutaman kerran autolla katselemassa paikkoja.

Maisemat Brändössä olivat jälleen kautta linjat todella komeita. Upea keli vielä kruunasi näkymät.













2 kommenttia: